Kokemus Spironolaktonesta

Spirono

Haluaisin kertoa oman "ihotarinani".Teininä kova akne johon ainakin antibioottia, rasvoja, ainkin pari Roacuttan kuuria. Aikaa meni ja pillerit varmaan piti sen kurissa. Mutta lopetin ne ja nyt 35v eteenpäin kunnon leukahormooniakne palasi. Sellaisia patteja (lähes koko ajan, edelliset ku parantu niin seuraavat jo tuli) että saatto särkeä niitä ja ne oli todella isoja. Antibiootilla pysy pois, mutta sitäkään ei voi koko ajan syödä. Tätä kestin taas monta vuotta. Ajattelin viime keväänä että kokeilen VIELÄ YHDEN kerran, ja tilasin ajan kunnon ihotautilääkärille.
Hän katsoi ja kuunteli ja sanoi että kokeillaan tuota Spiroa. En ollut koko lääkkeestä ennen kuullutkaan ja kun kuulin että on nesteenpoistaja, ei aknelääke olin vähän skeptinen. Mutta hain sen ja aloin syömään 2x50g päivässä.
Meni noin 2 viikkoa ja loppui kuin seinään niiden pattien tulo. Myös iho parani muutenkin ja ihon koostumus jotenkin parempi eikä rasvoitu enää samalla tavalla kuin ennen.
Tästä tulee siis nyt ensi viikolla vuosi, ja vuoden aikana finnejä ollut ehkä 5-6 kpl kun ennen oli koko ajan. Olen niin tyytyväinen että menin vielä kerran kysymään neuvoa, ja löysin oikean lääkkeen. Eli minulle toimi aivan 100% ja sivuvaikutuksia ei ole. Kalium ja natrium arvoja seurataan ja ne on tähän mennessä olleet aivan normaalit.
Eli ainakin ns.leukapatteihin tämä toimi mulla todella hyvin. Suosittelen kokeilemaan...

1

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lakritsikalium

      Miksi niitä Kalium ja Natrium arvoja seurataan tämän lääkkeen kanssa ?

      Kiitos mikäli osaat vastata

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1167
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      832
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe