Heips,
pienessä (neljän asunnon) taloyhtiössä, johon tulin äskettäin osakkaaksi (nyt pj:nä) on jäänyt osakeluettelo tekemättä ja kun kyseessä on kovin tärkeä paperi, yritän nyt tehdä sitä.
Yksi ongelma vain: pyysin osakkailta kopioita osakekirjoista jotta näkisin osakkeiden merkintäpäivät, mutta ilmeni että kahdesta osakekirjasta puuttuu kokonaan merkintäpäiväärä. Lienee inhimillinen unohdus, jota kukaan ei ole huomannut, kun osakekirjat ovat maanneet tallelokeroissa.
Mitä kannattaisi tehdä?
Pankinjohtajan ehdotus: kynä käteen, lisätään jotkut suunnilleen paikkaansa pitävät päivämäärät ja otetaan uudet kopioit, joiden perusteella uskallan jo tehdä osakeluettelon (ja sitten esim. siihen perustuvia isännöitsijäntodistuksia).
Osakas jolta päivämäärä puuttuu, kokee ettei tämä ole tarpeellista, vaan hänen mielestään voin tehdä osakeluettelon, jossa vain lukee parilla rivillä, että päivämäärä puuttuu.
Uskaltaisitko isännöitsijänä tehdä osakeluettelon, jos päivämääriä puuttu?
Osakeluettelon tekeminen ja puuttuvat päivämäärät
17
2320
Vastaukset 17
Ja edellisestä voi varmaan helposti päätellä, että isännöitsijää ei meillä ole, vaan hpj on hoitanut (tai joskus: jättänyt hoitamatta) isännöitsijän tehtäviä.
- Pjonhukassa
Mielihän sitä tykönäsi sinä PJ.
- Pjpuhuutaas
PJ puhuu paljon ja peräti kahdella kielellä.
- lejgoiwy
Hallituksen pöytäkirjoista ne pitäisi selvitä, nehän on oltava koko elinkaarelta taltioituna. Verottaja myös tietää ne.
- kai.voi.tehdäkin
Hallituksen pöytäkirjoihin ei yleensä ole tapana merkitä osakkeiden omistusten siirtymisiä. Olen ollut yli 20 vuotta ammatti-isännöitsijänä (AIT-tutkinto) eikä siirtymisiä ole koskaan käsitelty hallituksen kokouksissa.
- isäntäxx
Hallitus voi valtuuttaa isännöitsijän kirjaamaan osakesiirrot, silti ne pitää merkitä hallituksen pöytäkirjaan.
- kyllä.on
isäntäxx kirjoitti:
Hallitus voi valtuuttaa isännöitsijän kirjaamaan osakesiirrot, silti ne pitää merkitä hallituksen pöytäkirjaan.
Onko pää umpiluuta?
- Utrgji
Tasekirjassakin ne on oltava
- löplöpö
No voi hyvää päivää! Vai ihan tasekirjassa?
- dg445dbd
Hyvää päivää, hyvää päivää; onhan nuo osakemuutokset yleensä myös tasekirjassa. Hallitushan vahvistaa osakerekisteröinnit, joten pankaa vain hallitukselle tarvittavat paperit tiedoksi.
Alkuperäinen kysymys; talon hyvästä arkistosta pitäisi löytyä nämäkin tarvittavat tiedot.
- WOD1
Ei osakeluetteloa voi pitää "mututuntumalta", eli tehdä merkintöjä arviolta. Kyseessä on virallinen, laissa määrätty toimenpide ja asiakirja (julkinen) joten tarkkana pitää olla.
Yhtiön arkistosta pitäisi löytyä kopiot kauppakirjoista tai muista asiakirjoista, jotka osoittavat osakkeiden siirron tapahtuneen ja joiden perusteella yhtiön olisi pitänyt osakesiirrot merkitä osakeluetteloon katkeamattomana ketjuna. Ei muuta kuin arkistoja penkomaan. Osakekirjaa ei tarvita merkinnän tekemiseen osakeluetteloon. Jos merkinnät puuttuvat osakekirjoistakin, niin se ei kuulu hallituksen selvitettäviin asioihin. Osakkeen omistajan tulisi olla huolissaan asiasta mikäli merkinnät hänen omistusoikeuden osoittavasta siirrosta puuttuu. Ainakin minä olisin. Aika outoa jos osakekirjasta puuttuu merkintä tai merkintöjä siirrosta. Osakesiirtomerkintöjenhän pitäisi olla katkeamaton ketju ja en oikein ymmärrä miten kauppoja on voitu yleensä tehdä noin tietämättömästi, että merkinnät puuttuvat, mutta näköjään kaikki on mahdollista.
Kannattaa ehkä aloittaa tutkimukset kaivamalla esiin taloyhtiön toimintakertomukset menneeltä ajalta. Yleensä niihin on kirjattu vuosittain tapahtuneet osakkeiden (osakeryhmien) siirrot. Toimintakertomuksessa ei ole yksilöity nimillä omistajavaihdoksista, mutta tämän perusteella voit sitten kaivella esiin ko. vuosien muut arkistot joista kauppakirjakopiot sitten pitäisi löytyä. Noiden perusteella voit sitten rakenella osakeluettelon kuntoon. - ammatti-isännöitsijä
Osakeluetteloon merkintäpäivä on juurikin se päivä jolloin se merkintä tehdään sinne.
Kaupantekopäivällä tai osakekirjan siirtomerkinnällä ei ole mitään merkitystä.- WOD1
Juuri näin, mutta ei osakeluetteloon voi tehdä merkintää jos ei ole todistetta osakkeiden siirtymisestä, eli kauppakirjaa.
- O0hm0
Ensin tarkistat, että onko varainsiirtoverot suoritettu. Siitä sitten rupeaa löytymään niitä päivämääriä.
Kauppakirjaa ei käytetyn osakkeen kaupassa voi vaatia (laki ei vaadi määrämuotoisuutta), oikein siirretyn osakekirjan tehty siirtomerkintintä ja verohallinnon tekemä varainsiirtoveron kuittaus riittää.
- aft88se34sg
Juu voit tehdä irtaimiston kaupan myös suullisesti. Montako suullista asuntokauppaa olet Välittäjä_Lkv tehnyt?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52994
- 98984
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21842- 134802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121766Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔43706- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke23628Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 40591
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok117518Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516- 47505
- 25502
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen10498