Olen jo eläkeikäinen nainen. Olen ollut naimisissa pari kertaa ja minulla on kolme lasta. Rakastan lapsiani ja he merkitsevät minulle paljon. Mutta he ovat aikuisia nyt, ja heillä on omat elämänsä, joissa olen vain sivuosassa, ja hyvä niin. Mutta aviomieheni ja muut miesjuttuni... Nyt ymmärrän, että se oli vain verevää nuoruuttani, joka seksivietillä vei minua, niin ja tietysti eka liitossa myös pesänperustusvietti, samat vietit kuin liskoilla ja linnuilla on.
Ihmisiin petyttyäni, kaukomailla, tapasin pari ihmeellistä kulkukissaa, olin onnellinen, kuljin kuin valossa, he opettivat minulle paljon. Heidän kanssaan koin pyyteettömän rakkauden, ensi kertaa elämässäni. Mielestäni eläimissä on jotain pyhää, jumaluutta, joka meistä raadollisista, laskelmoivista, julmista ihmisistä täysin puuttuu.
Ihmisiin petyttyäni, kaukomailla, tapasin pari ihmeellistä kulkukissaa, olin onnellinen, kuljin kuin valossa, he opettivat minulle paljon. Heidän kanssaan koin pyyteettömän rakkauden, ensi kertaa elämässäni. Mielestäni eläimissä on jotain pyhää, jumaluutta, joka meistä raadollisista, laskelmoivista, julmista ihmisistä täysin puuttuu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielenkiintoista. Tunnistan jotain samaa ajattelussani, mutta olen samalla miettinyt, miksi en juurikaan pidä ihmisistä. Onko todella niin, että ihmiskuvani on kyynistynyt vai onko tuo totuus ihmisestä.
Kokemuksesi on kaunis. Itse yhä uskon kuitenkin löytäväni hänet kenet kuuluukin löytää.
Komppaan, eläimistä löytyy pyyteetöntä kiintymystä ja herkkävaistoisuutta.