Ei oli ihme että

duunarilla on huonot ajat, kun katsoo noita puolueitten kannatus lukuja. Turhaan duunarit pitää ääntä kun suurin osa heistä on porvari puolueitten kannattajia. Duunareita kun tässä maassa on kuitenkin 2,5 miljoonaa, miten duunari/ palkansaaja voi olla porvari eli kokoomuslainen tai keskustalainen.
6357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joo porvareita vaan, ei voi duunari odottaa että he hänestä olisivat huolissaan.

Äänestä

Se 70-luku on kaukana. Ei net nuoret ymmärrä mistä palkka nykyään syntyy.

Äänestä

Tässä maassa on maailman korkein tulovero, eli kyllä porvari vie duunaria kuin pässiä naurussa. Kyllä kykenevä nuoriso tästä maasta lähtee pikkihiljaa. Kouluttavat itsensä ensin ja sitten mennään. Kyllä työstä pitää jotakin jäädä elämiseenkin, eikä niin että kaikki työtulo menisi veroina kuin kankkulan kaivoon.

Äänestä

Kyllä on ihme kun katselee noita juorulehtien kirjoituksia, Huhtasaarella ja Niinistöllä on törkykirjoitusten kirjoittajat äänestäjinä. Ei uskoisi ellei näkisi.

Äänestä

Kunnon ammattilainen (duunari) tienaa tuplasti sen kuin sinä. Niillä tuloilla voi äänestää ketä haluaa!

Äänestä

Korkea tulovero on kyllä demareiden ja vasemmiston aikaansaannoksia niin kuin kaikki verot. Porvarithan ajaa nimenomaan veronalennuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aanestaja2017 kirjoitti:

duunarilla on huonot ajat, kun katsoo noita puolueitten kannatus lukuja. Turhaan duunarit pitää ääntä kun suurin osa heistä on porvari puolueitten kannattajia. Duunareita kun tässä maassa on kuitenkin 2,5 miljoonaa, miten duunari/ palkansaaja voi olla porvari eli kokoomuslainen tai keskustalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu