Periaatteessa tältä forumilta ei yleensä kannata kysyä neuvoa, koska asiantuntemattomat ja mututuntumalta vastailijat antavat ristiriitaisia tietoja kaiken maailman trollaajien lisäksi, mutta ajattelin koittaa onneani, jos vaikka joku asiantuntijalta vaikuttava saattaisi tietää totuuden.
Vaimoni äiti kuoli vuodenvaihteessa ja vaimoni estyneisyydestä johtuen hänen sisarensa on käytännössä hoitanut pesää mukaan lukien vainajan pankkitilin, hautausjärjestelyt ja perunkirjoituksen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa osallistunut asioihin lainkaan eikä hänen sisarensa ole ottanut häneen yhteyttäkään muutoin kuin minun kautta.
Vainajan tilillä oli ollut kuolinhetkellä varoja noin puolet siitä määrästä, joka on listattu veloiksi kolme kuukatta myöhemmin suoritetussa perunkirjoituksessa. Kyse ei ole suurista summista varoja noin 1500€ ja velkoja kertyi yhteensä noin 3000 €.
Kaupungin hoitopaikka veloitti tililtä pian kuoleman jälkeen sellaisen summan, että tili meni tyhjäksi. Taisi jäädä hiukan osa hoitolaskuja suorittamattakin. Vaimoni sisaren mies maksoi hautauskustannukset omalta tililtään ja sisar itse on maksanut erilaisia virkatodistuksia y.m. omasta pusssistaan. Näitä kustannuksia ei heidän ilmoituksensa mukaan saa takaisin kelalta, koska tilillä olisi kuolinhetkellä ollut katetta niiden hoitamiseksi, mikä oli kelan päätöksen perusteeluna.
Nyt vaimoni sisar otti minuun yhteyttä ja pelotteli, että jäljelle jäävät velat menevät ulosmittaukseen, jos niitä ei makseta ja olen osaltani niistä vastuussa. (Varmaan tarkoitti vaimoani, koska olen itse ulkopuolinen enkä osallistunut edes perunkirjoitukseen, jossa sisar yksin edusti pesää). Lisäksi hän antoi ymmärtää, että jo omasta pussista maksetut kulut täytyy jakaa. Ovat tosin valittaneet asiasta kelaan ja päätös tulee myöhemmin.
Aivan riippumatta siitä kuinka pystymme menoista suoriutumaan ja siitä missä määrin haluamme ottaa huomioon oikeuden ja kohtuuden juridiikan ulkopuolelta, haluaisin tietää mikä on tilanteen juridinen pohja? Onko asiassa menetelty jossain kohdin väärin? Onko pankki menetellyt virheellisetsi maksaessaan kaupungin hoitopaikan kuluja kuoleman jälkeen? Olisiko vaimoni sisaren pitänyt jo heti alkuun sulkea kaikki maksut tililtä? Onko vaimoni juridisesti vastuussa sisaren/hänen miehensä maksamista kuluista? Ja niin edelleen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Piti nostaa kysymystäni ylemmäksi siinä toivossa, että joku osaisi vastata.
Edes pankki ei voi maksaa mitään maksuja kuolleen tililtä, ennen perunkirjoitusta, vai onko pankille annettu erikseen valtakirja kuoleman jälkeen? Yleensä tilit ja varat jäädytetään aina perunkirjoitukseen saakka. Vasta perunkirjoituksessa määritellään niin varat kuin laskut, että velat, ja sovitaan niiden hoitamisesta. Tosin jos pankki on nordea, niin nehän tekee mitä tahtovat, eikä niitä kiinnosta mikään.
Ilmeisesti tässä tapauksessa tieto kuolemasta ei ollut vielä mennyt pankille tai ainakaan suoraveloituksia ei ollut peruttu. En tiedä voidaanko pankin katsoa tehneen virheen vai vaimoni sisaren, kun ei ole asiasta ilmoittanut ajoissa pankille.
Kiitän toki vastauksesta, mutta uskon, ettet ole lakimies, joka tietäisi kaikkien kiemuroiden säikeetkin asiasta.