Kun seuraa tätä metsänhoitokeskustelua, niin päätyy myös luonnonhoitomenetelmään.Ei maksa mitään ja luonto leimaa itse.
Minimi olisi taimistonhoito ja tärkein toimenpide. Tähän päädyttiin jo 60-luvulla. Viljelymetsät kasvatetaan täystiheinä, näin saavutetaan metsänviljelyn edut.
Luonto hoitaa
11
231
Vastaukset
- Hoidettavaa
Luonnonhoito pätee myös ihmiseen . Lääkärit ovat turhia sillä ihmisen kuuluu poistua elämästä kukin vuorollaan
- hoitaaluonto
Samaa mieltä, luonto hoitaa, joten sosiaalituet yms. voi hyvin poistaa kokonaan. Alkaa kelpaamaan metsätyöt viherhipeillekin, kun yhteiskunta lakkaa elättämästä.
- kannattaahoitaa
Luonto hoitaa aika pitkälle, mutta taimikkoa kannattaisi silti aluvaiheessa käydä auttamassa ruohon ja pensaiden yli.
Suomessa eniten tökkii juuri istutuksen jälkeinen hoito.
Jos ajattelee että luonto kyllä aikanaan tekee paikalle luonnollisen sekametsän niin saattaa joutua pettymään pahemman kerran, Jos vaikka männyn taimikon antaa vapaasti kasvaa lehtipuuta täyteen, niin parinkymmenen vuoden päästä paikalla ei ole kuin vesasyntyisiä riukuuntuneita lehtipuita ja pari pösilöä mäntyä. Sitten lopulta runsaluminen talvi taivuttaa sen riukukoivikon latvat maatapäin, siinä sitten silmä lepää kauniissa luonnon hoitamassa metsässä. https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/metsa/metsatuhot/lumi-ja-tykkytuhot/- Varia
Joskus ihmettelen että miksi juuri istutuksen jälkeinen taimikonhoito tökkii. Silloin se on kannattavinta ja homma kevyttä. Että sopiva kesäpäivien ajanviete luonnossa on taimikon heinäys.
- kannattaahoitaa
Varia kirjoitti:
Joskus ihmettelen että miksi juuri istutuksen jälkeinen taimikonhoito tökkii. Silloin se on kannattavinta ja homma kevyttä. Että sopiva kesäpäivien ajanviete luonnossa on taimikon heinäys.
Sanoppas muuta. Ihmettelen että miksei metsänomistajat myy maitaan, jos eivät niitä viitsi tai kykene hoitamaan? Tai miksei vaikka lahjoita sitten luonnonsuojelualueeksi?
- kht98044
Jatkuva raivaus, luonnonmukaista metsänhoitoa.
- oksapuu
Jep, valiorungoille annetaan jatkuvasti kasvutilaa.
- haapa2333333
Antaa olla vaan, ekometsä on mukava.Hoitamaton risukko.
- mdmdkdoe83jd
Puhdistushakkuut riittää.
- hippimaz
Hoitamaton metsä on oikea metsä.
Luonto tekee työnsä.- kannattaahoitaa
Sinulla on täysi vapaus omassa metsässäsi niin tehdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512284Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261127Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut841007Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22793Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769