Mene pois minusta

mihinkään mennä, kun en tiiä onko tuo mulle.
No kyllä mie menenki, tuonne ulos, kun siellä sitä tekemistä riittää.

Hetken kutittelen sinua ja ikäväkseni täytyy sanoa et sit jätän rauhaan. Mutta vain palatakseni myöhemmin uudestaan:)

Minkäs teet, kun sydämet lyövät samaan tahtiin?

Kun ajattelee että hänen kaikki viestinsä on kuitenkin jollekin toiselle, niin murenee ja katoaa siinä ihan itsestään kaikki kaunis, ihana, toiveet ja haaveet.

Tai....

Sinä kutsuit hänet kylään sydämeesi. Sanoit jossain vaiheessa itsellesi että "tule sisään" ja sitten "no, eihän sun nyt ihan vielä tarvitse lähteä" ja "viipyisit vielä hetken", jossain vaiheessa vieras on tehnyt jo lähtöään, käynyt pihallakin kunnes olet huutanut ja parkunut hänet takaisin sisälle. Ulos työntäminen tuntuu lähes mahdottomalta, ressukkahan paleltuu siellä ulkona.

Usein me ohitamme elämässä ne hetket kun olemme päättäneet rakastua johonkuhun eli seurata jotain tunnetta joka on tuntunut hyvältä. Kerromme itsellemme että "vielä vähän aikaa haaveilen" tai "nyt en kiinnitä mitään huomiota", mutta sorrumme ja siitä kierre alkaa.

Niitä hetkiä ei tule usein elämässä.