Sielunkumppanille

https://m.youtube.com/watch?v=FWQTpN0-L38

Siinä hetkessä kauniitkin sanat
olisivat olleet turhia,
kun sielumme kohtasivat
ja kietoutuivat toisiinsa.
Siinä hiljaisessa hetkessä
oli jotain niin kaunista.
Siitä hetkestä alkoi
sielujemme ihmeellinen tanssi.
2004769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 200

Vanhimmat

Tahtoisin antaa niin paljon
enemmän
mutta ei se ole mahdollista.
Ehkä
paikassa jota ei ole ja kuitenkin jossain on.

Minulla on sellainen tunne, että ajattelet toista enemmän.
Siksi käännyn hiljaa pois.

Äänestä
  • Voi miten surullista, että koet aloittajan ajattelevan toista enemmän.
    Oletko kysynyt asiasta suoraan ALOITTAJALTA?
    Vai koetko, ettei ALOITTAJA itsekään osaa antaa
    rehellistä vastausta?

    T: Aloituksia tekemätön eli ei ap., kuten nimimerkkikin kertoo

    Äänestä

  • Olen kysynyt, ei osaa antaa rehellistä vastausta itsekään, mutta kaiken vain vaistoan. Ja tämä on mm. yksi suuri syy, miksi käännyn pois enkä anna itsestäni enää. Miksi yrittäisin enää, en miksikään.

    Äänestä

Vain pimeässä
voin nähdä tähtiä.
Vain valossa
voin nähdä kasvosi.
Vain hiljaisuudessa
voin kuulla ajatuksesi.
Vain äänesi kuullessa
tunnen rakkauden.

Äänestä

Tule neitoni,
on aika nousta,
kaunokaiseni,
täytä unelma,
haaveen haltiatar,
luota vaistoosi,
ei mitään muuta,
ei todistetta,
ei kirjainkieltä,
ole ei mitään,
vain rakas vaisto,
rakkauden liekki,
tuo ohjaajamme,
ei petä meitä,
vaik mieli horjuu,
sitä kohti käy.

Äänestä

Olen hyvin heikko. En ole normaali. Olen huono ja heikko, luonteeltanikin niin huono ja epäreilu. Olen ilkeä ja katkera. En pidä siitä, että ihmiset välittävät minusta, koska olen niin huono. Ihmiset eivät pidä minusta syystäkin.

Äänestä
  • maan silosäen
    siilo saagan kosinnan
    taivas sallithan

    pakko mieleni
    oot sieluni vankina
    ahdistukseni

    intohimoni
    ole tahdostani vapaa
    mun harmonia

    Äänestä

Tiedän sinä mies
olet kohtaloni.
Vaistoni ohjaa,
sydämeni tietää.
Sieluni tuntee sinut,
olet kumppani.
Tartun seuraavaan
hetkeen,
ojenna se minulle.
Tiedän se vie meidät
ikuiseen retkeen.

Äänestä
  • Tietää kertoa kohtalon mutkikkaat
    Polut
    Ihmeellisiä sattumuksia on vain
    Ollut tähän asti😄

    Äänestä

  • Tulevaahan ei kukaan voi tietää.
    Huomenna voi olla etten enää olekaan täällä maailmassa, kaikki mahdollista, mitä vain voi sattua.
    Runossa kaikki on myös mahdollista, varsinkin kun omaa hyvän mielikuvituksen.

    Äänestä

  • sydämenajatus kirjoitti:

    Tulevaahan ei kukaan voi tietää.
    Huomenna voi olla etten enää olekaan täällä maailmassa, kaikki mahdollista, mitä vain voi sattua.
    Runossa kaikki on myös mahdollista, varsinkin kun omaa hyvän mielikuvituksen.

    Sattumukset ovat pohjalla.
    Huomisesta emme tiedä-
    Hyvä niin, koska se tulee
    kuitenkin omine sattumuksineen.

    Äänestä

Täällä on joku hyvä kirjoittaja.

:)))

Minullakin mielessä ihmeellinen tanssi.

Äänestä
  • Mulla myös <3

    Äänestä

Isälleni
Lähdit pois liian pian.
En kerennyt sanoa
kuinka paljon rakastin sinua,
ja sitä että olit tärkein ihminen
maailmassa silloin,
en kerennyt edes hyvästellä.
Maailmani romahti silloin,
vaikka olinkin jo iso tyttö
olisin tarvinnut sinua.

Kaikki hyvä jäi sinusta
elämään minussa.
Sinulta perin rakkauteni
luontoon ja eläimiin.
Muistelen aina lämmöllä
kun laitettiin yhdessä autoja
ja käytiin kalassa.
Tiedän että kohtaamme
vielä kun aikani tulee.
Olen aina sinun tyttösi
Isä.

Äänestä
  • Kaunista haikeaa ikävää.Elämää.:/

    Äänestä

  • isästäsi ja hänen henkisestä perinnöstään.
    Liikutat minua muistelullasi ja ymmärrän
    paljon sinusta.
    poltan oman isäni muistomerkillä hyvin
    usein kynttilän.
    Muistan myös erästä.

    Äänestä

  • kirjoitatkauniisti kirjoitti:

    isästäsi ja hänen henkisestä perinnöstään.
    Liikutat minua muistelullasi ja ymmärrän
    paljon sinusta.
    poltan oman isäni muistomerkillä hyvin
    usein kynttilän.
    Muistan myös erästä.

    Tuon kaipaavan kirjoituksen.
    En tiedä miksi asia niin liikuttaa.
    ehkä se koskettaa niin samanlaisia sieluja.
    Tai siinä on omia edesmenneen isän muistoja.
    Tai olemme vain jotenkin samanlaisia.

    Äänestä

Taidamme katsella samaa tähteä.
Rakkauteen liittyvä tähti.

Äänestä

Sun harrastuksesi.
Jatkat sitä minkä koet tärkeäksi ja
kunnioitat aiempaa polvea.
hieno piirre<3

Äänestä

Ihana laulu, tuli kaipuu ja hellyden antamisen tarve ilta hämärässä.

Äänestä

Kaunis kappale ja koskettavia runoja... Tuosta toisesta videosta tuli mieleen eräs unohtumaton kohtaaminen reilu kuukausi sitten... oletko se Sinä... olet Ihana ihminen.

Äänestä

Kiitokset kaikille.

Silmäluomesi painuvat,
hennon silityksen
poskellas tunnet.
Hiljainen kuiskaus
korvaasi ;
untasi mä vartioin,
nuku levollisesti.
Hyvää yötä.

Äänestä

hyvää yötä.

Äänestä
  • Rakas <3
    Et sinä ole musta, minä näen sen.
    Näen, että valosi on sisälläsi.
    Se tarvitsee vain valoa päästäkseen loistamaan.

    Ehkä meillä on yhdessä suuri tarkoitus,
    vaikka pelkäämmekin jotain niin paljon.

    Äänestä

  • Sinä plussa, minä miinus.
    Kun tavataan lyödään navat yhteen.
    Tiedät että kipinöitä lentää,
    niitä et silmin nää,
    vaan sydän tietää.
    Pidä mielessäsi se pieni valo,
    kun jälleen kohdataan,
    saat sen valon kirkkaana loistamaan.

    Äänestä

  • sydämenajatus kirjoitti:

    Sinä plussa, minä miinus.
    Kun tavataan lyödään navat yhteen.
    Tiedät että kipinöitä lentää,
    niitä et silmin nää,
    vaan sydän tietää.
    Pidä mielessäsi se pieni valo,
    kun jälleen kohdataan,
    saat sen valon kirkkaana loistamaan.

    eri nimiset magneetit vetävät rajusti toisiaan?

    Äänestä

  • Ihan tajuttoman rajusti.

    Äänestä

  • oikosulkukoVai kirjoitti:

    eri nimiset magneetit vetävät rajusti toisiaan?

    Ei magneetti, akku oli mielessä. Plus ja miinus napa.
    Pientä leikkimielisyyttä.

    Äänestä

  • No joku härveli kuitenkin.

    Äänestä

  • Riidelläänkö vai otetaanko muuten vain yhteen? Pikku kaato, tai isokin käy. ;)

    Äänestä

  • sydämenajatus kirjoitti:

    Ei magneetti, akku oli mielessä. Plus ja miinus napa.
    Pientä leikkimielisyyttä.

    sinussa on kiva tuo leikkimielisyys.
    Huomasin kyllä tuon sisäisen kipinöinnin.

    Äänestä

Tähti, aina yhtä kirkas.
Ajattelen sinua.

Äänestä

Aamun ajatus.
Sinä.
<3

Äänestä

Tähän aamuun ja tähän päivään,;)

Äänestä

Halaus aamuusi
<3

Äänestä

Tallella iloa päivään.

Äänestä

Olet kuin linnut ruokintapaikalla
Ensinäkemällä kovin ihmeellisiä
Useinnähtynä kovin tavallisia
mutta kuitenkin ne yllättää sinut jollain aina vain uudestaan ja uudestaan.

Äänestä
  • Olen se rasittavin lokki tai hirvein haaska siellä
    ruokapaikalla.
    Syön oravienkin pähkinät.

    Äänestä

  • Tarjoatko minulle talin ja
    siemenet.
    Annatko minulle pesäksi pöntön
    parhaimman.
    Ilahdutan sinua kesän laululla
    kauneimmalla.
    Seurailla saat kun hoidan
    poikaset pienet.

    Äänestä

  • Varis tuo rääkkyjä, ei voi olla kuin sinä.
    Satakieli, tuolta äänesi kuulostaa.
    Korppi tuo sysisynkkä, ei voi olla kuin sinä.
    Pikkulintu kaunoinen, kuin sinä.
    Kotka tuo ylväs lentäjä, liitää vapaudessa kuin sinä.
    Pääsky tuo nopea ja ovela, löydät reitin sydämmeeni.
    Joutsen tuo kansallisaarteemme, olisitko se sinä?

    Äänestä

  • Satakielen sointu kaunis,
    omani kuin rääkkyvä varis.
    Korppi niin komean musta,
    minä haalea harakka.
    Pääskynen taivaiden pikalentäjä,
    lentoni lyhyt kuin kanalla.
    Joutsen kaunein lintu järvellä lipuu,
    tavallisena tavina rannalla ihastellen
    katson peilikuvaa,
    näkyykö siinä vierekkäin kaksi nokkaa?

    Äänestä

  • Talitintille pöntön laitan.
    Emot ja pesueet huolehdin.
    Seurailla niitä saan,
    linnunlaulua ihanaa.
    Järvenrannalla joutsenia katselen,
    ikuisesti toisille lupautuneita.
    Yksin vain tämän kaiken teen,
    mistä sut tähän vierelleni saan?

    Äänestä

  • Tule metsän salaperäiseen varjoon.
    Odotan sinua.
    Metsän hiljaisuudessa havahdut kurjen voimakkaan railakkaaseen huutoon,
    taustalla palokärki pärisyttää keloa.
    Kuuletko kukerruksen teeren keväisen, laulujoutsenen äänen trumpettimaisen.
    Näetkö lammen pinnan rikkoutuneen, kaakkurin siivellä sekoittuneen.
    Haistatko nuotion savuisen,
    äärellä hahmon tutun oloisen.

    Äänestä

  • sydämenajatus kirjoitti:

    Tule metsän salaperäiseen varjoon.
    Odotan sinua.
    Metsän hiljaisuudessa havahdut kurjen voimakkaan railakkaaseen huutoon,
    taustalla palokärki pärisyttää keloa.
    Kuuletko kukerruksen teeren keväisen, laulujoutsenen äänen trumpettimaisen.
    Näetkö lammen pinnan rikkoutuneen, kaakkurin siivellä sekoittuneen.
    Haistatko nuotion savuisen,
    äärellä hahmon tutun oloisen.

    Jos nuuskamuikkunen on nuotion äärellä, niin sitten voin tulla.

    Äänestä

  • Todellakin on ja joka jaksossa sillä on vapa ojossa.

    Äänestä

Olet minulle kaikki kaikessa.

Äänestä

Minun on ihan hirveän vaikea uskoa ja luottaa,
mihinkään.
Kun tulee yksi askel eteenpäin,
tulee kaksi askelta taaksepäin.

Äänestä

https://m.youtube.com/watch?v=ULqdjtDI-bs

Vaikka välissämme on
miljoona tähteä ja kuu,
se ei muuta uskoani sinuun.
Kerron sinulle salaisuuden,
luotan ettei sitä kuule kukaan muu.
Otan askeleen sinua kohti,
jännitän ja kaksi taakse.
Kerään rohkeuden ja otan kolme,
olen taas askeleen lähempänä sinua.

Äänestä

Täällä vilisee sielunkumppareita toisillensa. Yllättävä kasauma moisia suoli24:llä. Huoh.

Äänestä

Eivät tarvitse aina edes näitä
Virtuaali yhteyksiä tietääkseen
Toisistaan.

Äänestä
  • Tiedämme, mutta kuinka löydämme?

    Äänestä

  • niin sitä hänkin miettii

    Äänestä

Unelma
Kasvosi nuo ovat niin kauniin tutut,
ethän ole vielä minua kohdannut.

Äänestä
  • Mies
    Olit unessani jo vuosia sitten,
    silloin en tiennyt kuka olet.
    Nyt tiedän,
    olen nähnyt kasvosi.

    Äänestä

  • sydämenajatus kirjoitti:

    Mies
    Olit unessani jo vuosia sitten,
    silloin en tiennyt kuka olet.
    Nyt tiedän,
    olen nähnyt kasvosi.

    unia jotka merkitsevät.
    Myös valokuvia sattumalta löytyneitä.

    Äänestä

Miten joku voi kirjoittaa niin monimuotoisesti, ihanasti, kauniisti, rakkaudesta. Aina löytyy uusia sanoja ja vertauksia.

Äänestä

Aurinkoinen sydämenajatus

Unesi se olkoonkin kaunis,
katso kuu, kun onkin valoton,
siinhän on heijaste auringon.

Äänestä

https://m.youtube.com/watch?v=4haGlYUONiE


Sydämeni lukittu,
sinulla avain.
Voit käyttää
sitä sitten kun haluat.
Sydämeni täynnä
tunnetta syvää,
odottaa avaajaa
liiankin hyvää.

Tuuleen pienen viestin taitan,
puhalla tuuli, sen mukaan laitan.
Nukahda uneen kauniiseen,
missä syliisi nukahdan.
Hyvää yötä

Äänestä

Intuition myötä levollista yötä.
<3<3<3
Pus

Äänestä

Hyvää yötä

Äänestä

Kiitos sinun, nukuin hyvin.
Kauniiden ajatusten saattelemana
oli ihana nukahtaa.
Herätessäni hetki sinua ajatellen,
hyvään aamuun sinut herätellen.

Lämpimiä ajatuksia päivääsi.<3

Äänestä

Puhalsit tuuleen,
lemmen suukon tuuli toi,
rakkaasi huuleen

Äänestä

Hyvää huomenta😄
Olkoon päiväsi kaunis😊

Äänestä

Olkoon päiväsi onnellinen
ajatuksesi iloinen.
<3
Sydämessäni.Sielussani.

Äänestä

Keväinen päivä tuo valoa ja iloa.

Äänestä

Lämmin kaunis ilma tuo iloa,
mutta se ei vie surua.
Kaipaus ei katoa,
voi kun se menisikin kiven
koloon piiloon auringolta.

Äänestä
  • Seesteistä ja kaunista
    Elämän kulkua

    Äänestä

Mene pois läheltäni.
Haluan rauhan sydämeeni,
en jaksa enää pelleilyjäsi ja niitä kuolaamisia
toisten tissien, pyllyjen ja pimppien perään.

En jaksa enää odottaa
että kirjoittaisit oikeasti
minulle.

Suurin välittämisen osoituksesi
tapahtuisi oikeassa elämässä.

Äänestä

Kauan aikaa sitten oli lämmin halaus,
se taisi sytyttää johdatuksen tuohon kohtaloon.
Rikki revitty sydämeni taisi jäädä sinulle,
kaunis sielusi ehkä minulle?
Maailma on täynnä toisilleen tärkeitä ihmisiä,
mutta vain tärkein vartioi untani.
Onko meillä yhteinen tarkoitus,
löytyykö matkalla kenties yhteinen ajatus?
Pelkoni on vain,
että välissämme on jotain.
Tuohon tarvitsen avaimen,
ehkä näytät suunnan sen?

Äänestä
  • Avain löytyy sellaisesta paikasta, jonka ovessa lukee rehellisyys ja luottamus. Sinne on vaikea päästä. Paljon sanoja, paljon tunteita, kohtaamisia vielä. Sinun on tultava itse paljon enemmän vastaan, olen jo tulossa vastaan.

    Äänestä

on yksi tärkeimpiä perusarvoja.

Äänestä
  • Heti kun kuulen tämän laulun yhdistän sen tuntemaani ihmiseen. En tiedä miksi niin tapahtuu. Ehkä olen kaivannut häntä aikaisemmin juuri tätä laulua kuunnellessa.

    Äänestä

En tiijjä kuka oot, mutta vastaanpahan kuitenkin.. Rehellisyys on ehdottomasti !!!TÄRKEIN!!! arvo läheisissä ihmissuhteissa. Ihminen on täysi nolla, jos vuorovaikutus edes läheisimpien ihmisten kanssa ei ole aitoa. Ei sillä ihmisellä voi olla edes realistista käsitystä itsestään.. on äärimmäisen haavoittuvainen semmonen ihminen.

Äänestä

Näin sen silmistäsi ja hymystäsi. Ei mitään esittämistä, vain sinä omana ihanana itsenäsi.

Äänestä

Poistuu enkelinä tästä ketjusta!!! Sori!!! Hymy paljasti!!!

Äänestä

En ole kovin runollinen,
mutta löydän sinulta avun tuon tarpeellisen.
Runosi sun,
antavat ajatukset mun.
On nuo lauseet sun,
kuin mietteet mun.
Löydän sanat nuo tarkoitukselliset,
on kuin minulle kirjoitetut.
Onko välillämme jotain,
ettei vaan ois rakkaus?

Äänestä

Sydämein kuuluu vain yhdelle miehelle.
Hän on perustarpeeni.
Ilman häntä en voisi elää.
Niin kuin en voisi hengittää
ilman happea.
Kuolisin janoon
jos minulla ei olisi vettä.
Nääntyisin nälkään
jos en saisi ruokaa.
Riutuisin pois ilman
hänen rakkauttaan.
Häntä minä tarvitsen.

Hänelle toivotan hyvää huomenta
ja suukkoja.<3

Äänestä
  • Ihanaa kirjoitusta😊

    Äänestä

  • ihanaa syvällistä lyriikkaa.
    Itse en osaa vastata lyyrisesti.
    Olet ihana.

    Äänestä

Palasin tänne vielä huonosti nukutun yön jälkeen. Tais olla suuri pettymys molemmille.. Yks sydän on nyt syväjäädytettynä...

Äänestä
  • Et sinä täällä voi ainakaan mitään tuommoisia päätellä. Täällä nyt kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa.

    Äänestä

Aamun
Päivän
Illan
Yön

Kevään
Kesän
Syksyn
Talven

Mitä helvettiä?
Tännekö kannattaa tuhlata ajatuksien myötä, aika ja elämä?


https://youtu.be/tdjTRO9pq4g

Äänestä

Rakastan ilman odotuksia,
vaikken häneltä mitään
saisi,
rakastaisin häntä kuitenkin.

Äänestä

Sieluasi kumppani😍

Äänestä

Kun saisin nähdä sinut.
Ottaa kädestäsi kiinni.
Saisimmeko rauhan yhteisen
<3

Äänestä

Miten suurta tämä rakkaus voi olla!!!!!!!

Äänestä

Mitenkähän pöhkönä pidät minua? Olisi paljon lisää kerrottavaa, viime yöltä varsinkin.

Äänestä
  • Tapahtui nukkumisen lisäksi

    Äänestä

  • mitäpäyöllä kirjoitti:

    Tapahtui nukkumisen lisäksi

    Yksi oli mielessäni.

    Äänestä

Oon vaalee mies.....nukuin kyllä koko yön akan vieres.

Äänestä

Ihastumisia tulee ja menee.
Rakkaus rakentuu tunteista.
Rakkaus on päätös,
ja se pysyy.
Rakkaus kannattelee silloin
kun sinulla on vaikeaa.
Rakkaus on sitoutumista.
Rakkaudesta tulee yhdessä suurta.
Rakkaus laittaa toisen edellesi,
olet valmis antamaan elämäsi
toisen käsiin.
Rakastan kunnes kuolema meidät erottaa.
Niin suurta rakkaus on.

Äänestä

Kiitti sunnuntaista

Äänestä

Hyvää yötä

Äänestä

Leiki kanssani. Leiki kanssani mielikuvitusleikkiä.

Olen aarteesi
talleta minut pankkiisi.
Käytä minua harkiten,
älä tuhlaa,
säilytä pahojen päivien varalle.
Sillä silloin,
jos sinulla ei ole enää mitään jäljellä,
ei ketään keneen nojautua,
edes pyytääkseesi apua -
minä olen ystäväsi.

Voin antaa sinulle itsestäni kaiken.
Älä tuhlaa minua, harkitse käyttöäni,
säilytä rakkauteni - olen aina ystäväsi.

Äänestä
  • Tuo mielikuvitus.
    Välillä jyrkkä,
    välillä pelottava,
    välillä rakastava.
    Kovin arvaamaton,
    mutta hallitsen sen.
    Pahoina päivinä,
    voi olla kärttyisä,
    mutta haluaa rauhan.
    Hyvinä päivinä iloitsee kanssani.
    Olen sen kanssa kasvanut,
    ja se on tehnyt minusta sen mikä olen.
    Tähän haluan muutoksen,
    ystävän joka tasapainottaa sen.
    Ystävän joka antaa ja jolle voin antaa,
    rauhan ja rakkauden.

    Äänestä

Yksikin lyhty
murtaa voi pimeän.
Yksikin liekki
tuo valon lämpimän.

Yksikin käsi,
kosketus ystävän,
yksikin sana
on lanka elämän. A-M Kaskinen

Kiitos kun olet ystäväni.
Paljon enemmänkin.
<3 Hyvää yötä

Äänestä

juurikin näin.

Äänestä

Kohtaamisia.
Kohtaat ihmisen joka jo katseellaan
koskettaa sinua niin syvälle,
ettet voi unohtaa.
Hänen pari sanaansa uppoaa mieleesi,
että muistat ne aina.
Hänen kirjoittamansa kaunis runo
elää sinussa kauniina ajatuksena,
tunnet hänet sydämessäsi,
aivan kuin hän olisi vieressäsi.
Ajatus hänestä kantaa
kunnes jälleen kohdataan.

Äänestä

Hyvää huomenta,;)
Mukavia hetkiä.
Iloisia ajatuksia.

Äänestä

Vaahteramäen eemeli

Äänestä

Peloissani jätin sinut aikoinaan,
yksin roikkumaan.
Ei ollut hyvä mun,
muttei varmaan myöskään sun.
Haluaisin korjata tuon tilanteen,
annatko anteeksi tekemäni virheen?
Polkumme ovat taas yhteenkäyneet,
kuljemmeko rinnakkain sen?
En enää katsettasi irti päästäisi,
enkä kättäsi irti laskisi.
Yhdessä kävisimme vaikka kivisenkin tien loppuun asti.

Äänestä
  • Olipa nätti viesti jollekin. Nuo pitäisi laittaa suoraan kohteelle.

    Äänestä

Lennät vuosien taa
Ne muistot päivittäin sut valtaansa saa
Ne Joutsenlauluun etsii taas laulajaa
etsii taas laulajaa

Nuo hetket syntymästä kuolemaan
kun silmäluomiin heijastuu
Saa toiset uskomaan kai Jumalaan
toiset Saatanaan,tai mihin vaan
Muttei kuitenkaan tähän maailmaan

Sä kerran myös löysit sen
tuon puolen vuosisadan rakkauden
Sun oli helppo olla onnellinen
olla onnellinen....

(Yön joutsenlaulusta)

Aurinkoa.Rakkautta.
<3

Äänestä

Kaksi samankaltaista.
Yhtä hullua ja yhtä herkkää.
Yhtä raasua ja yhtä jääräpäisiä.

Hengitän kanssasi samaa ilmaa.
Samaa suurta taivasta ja avaruutta.

Äänestä

https://m.youtube.com/watch?v=-r5OeCb-zpA


Elämä on kuin laulu,
laulu ikävästä, laulu ilon hetkistä,
laulu tuskasta, laulu menetyksestä,
laulu rakkaudesta, laulu haaveista.
Sinut haluaisin osaksi kaikkia lauluja.

Äänestä
  • Laulu jossa sanoja kirjoitetaan joka päivä.

    Äänestä

Haluaisin niin paljon painautua kiinni sinuun.

Äänestä

Mikä on sielunkumppani? Joku satu, jota ihmiset kertoo toisilleen. Ihan oikeesti kiinnostas tietää, kun eipä oo semmosta näkyny.

Äänestä

Sielunkumppanini on aina tuntunut tutulta. Hän ymmärtää minua paremmin kuin kukaan muu, välillä tuntuu, että paremmin kuin minä itse . Hän on eheyttänyt minua.
Hän on paras ystäväni, uskottuni ja voin luottaa häneen. Olen oppinut paljon häneltä, olen kasvanut ihmisenä.
Rakastan häntä ehdoitta.

Äänestä
  • Vuorovaikutusta josta saa
    Enemmän kuin osaa
    Kuvitella.

    Äänestä

Sinulle tärkeälle,

Ensimmäisenä unohdin äänesi,
sanasi,jotka hakivat minusta kaikuja
Sitten sormiesi värähdyksen,kun ne
ensi kertaa kohtasivat ihoni,
huojuvan hengityksesi
korvalehtieni takana,
tuoksusi,joka oli savua,puroja ja
kaarnaa.
Viimeisenä unohdan katseesi
jonka alla tunsin kaiken,
olevani tässä,
nyt,
aina (lainaus)

Hyvää yötä.
Olet rakas <3

Äänestä

Silmät suljen,
uneen kanssasi kuljen.
Hyvää yötä rakkauden sanojen myötä. <3

Äänestä

Sielunkumppani rakasta minua, ota minut,
tunne se mikä rinnastani lähtee,
maista minua, syö suuhusi marjasi,
se on lemmen marja, kosketa, antaudu,
avaa tunteesi vapauteen,
haavasi valelen öjyllä,
hellästi kiedon sinut kainalooni ehtymään,
kuin leijona suojelen omaani,
talletan kuin aarteen kätköön,
mistä kukaan ei sinua enää särje.

Äänestä
  • Rakastan sinua ja haluan sinut.
    Tuttu tunne, rinnastas lähtee
    suuria tunteita,
    ne vastaavat omiini.
    Tiedän sylisi lämmin, hellä.
    Pitäisit minua kuin kukkaa
    kämmenellä.
    Turvaton jos mä oisin,
    turvanani sä aina oisit.
    Tunnen kaiken sen,
    mistä aina haaveilen.

    Kosketat kauniimmin kuin
    kukaan muu. Aina enemmän vain rakastuu. <3
    Hyvää huomenta sinulle.

    Äänestä

  • sydämenajatus kirjoitti:

    Rakastan sinua ja haluan sinut.
    Tuttu tunne, rinnastas lähtee
    suuria tunteita,
    ne vastaavat omiini.
    Tiedän sylisi lämmin, hellä.
    Pitäisit minua kuin kukkaa
    kämmenellä.
    Turvaton jos mä oisin,
    turvanani sä aina oisit.
    Tunnen kaiken sen,
    mistä aina haaveilen.

    Kosketat kauniimmin kuin
    kukaan muu. Aina enemmän vain rakastuu. <3
    Hyvää huomenta sinulle.

    Huomenen toivotuksiin.
    hyvää huomenta.

    Äänestä

  • Mielikuviesi muusa
    unelmiesi polttoaine
    häilyvä varjo, tanssiva usva
    pieni kipinäliekki pimeässä
    lähelläsi.

    Kipinä kiepahtaa,
    katso -
    silmien sillalla
    onkin sielunkumppani.

    Kipinä piirtää kasvoilleen,
    mutta silmiä ei naamiolla peittoon saa.
    Mitä, Klovnin pintahan väreilee! Pinta!

    Kipinän silmissä kuin rakkaus
    Kuin suru
    Ja olkinaisesi, jolta unohdit sykkivän sydämen,
    onkin taas poissa.

    Anonyymit rakastujat ry korjaa potin ja iloitsee; ovathan päivämme jälleen pelastetut!

    Äänestä

  • Silmät ovat sielunpeili..
    Silmistä löytyy totuus..
    Silmät ei valehtele..

    Äänestä

Olen kimallus tähden
olen pilvenlento.
Olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa,
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
(lainaus)
Nöyränä elämän ja
rakkauden edessä.Hyvää huomenta
kaipaukseni.

Äänestä

Pitäisi ehkä päästä vähän enemmän kiinni siitä
mitä sinä tunnet ja miten paljon.

Ja mitä sinä haet, mitä mistäkin ja mitä keneltäkin.

Äänestä

Ketä sielunkumppani tänään jahtailee?
Onko montakin tähtäimessä?

Äänestä

Minulle on vain yksi sielunkumppani.
Hänelle kirjoitan.Tärkeälle.
Vaalin yhteyttä täällä.

Äänestä
  • No, ton tunnistin kaivattuni :)

    Äänestä

  • Millä tavalla koet hänet tärkeäksi? Miten hän on sinulle tärkeä?

    Äänestä

  • Oikea tärkeäni tietää ja ymmärtää.
    Meillä on yhteinen historia.
    Sydän tunnistaa aitouden.
    Muuta en avaa tänne.

    Äänestä

  • Meidän hiukkaset kohtaa.

    Äänestä

  • Ei kohtaa enää.

    Äänestä

  • Iskee hiukkas kato.

    Äänestä

  • Joku hämmentää

    Äänestä

Kuka tunnistaa mitäkin ja ketäkin täältä...............

Äänestä

Unohda koko juttu jooko.

Äänestä

Ymmärrätkö mitä olet menossa tekemään? Minä irtisanon itseni tästä. Tulen sanomaan kaiken myös irl.

Äänestä

Ap on hän, joka
liikuttaa minua.

Äänestä

En ymmärrä enää mistään mitään.

Äänestä
  • Noh,joku on pistänyt rallin päälle.
    Love you

    <3

    Äänestä

kumppaneita
ap olet oikea.

Äänestä

ap tähtisilmä

rakkaus on uskoton,
siksi meillä oma tahto on,
rakkauttasi et voi omistaa,
siks kulkiessasi se,
joka paikan somistaa.

Äänestä
  • Se kenet valitsen
    loppuelämäksi, rakkaaksi
    kumppanikseni,
    sille rakkauteni on
    uskollinen, ketään ei
    voi omistaa, voi vain
    rakastaa.
    Olen kasvanut ihmisenä
    ja muuttunut vuosien
    saatossa. En ole enää
    se sama ihminen joka
    joskus olin.
    Haluan rinnalleni ihmisen
    kenen kanssa rakkaus
    on puhdasta. Toista ei satuteta,
    luokata ei haukuta.
    Rakkauteni ei kaipaa ylellisyyttä,
    ainoastaan ihmisen joka todella rakastaisi, luottaisi, johon itse voisin aina luottaa. Jonka vuoksi olisin valmis tekemään mitä vaan.

    Äänestä


  • Ei saa linkitellä noin ihanaa musiikkia, menee ihan pilalle tämä paskaolo. Vitun sielunkumppani, onko pakko tällaista olla, vitun neliöt, kyltit ja vuoret.

    Äänestä

Ihana ihminen, joka olet
Kirjoittanut ja liikuttanut
Minua.
Täällä menee nyt asiat
Ristiin kirjoittajia on paljon.
Vain sinulle haluan olla
Sielunkumppani.

Äänestä
  • ÄssäKumpparit vaihtuu tiuhaan tahtiin kun samanlaisia kalossipareja monet asetellaan vierekkäin! 😂

    Äänestä

Onks se nyt niin,että tästä ketjusta voi valita mieleisensä soulmaten ja elämänkumppanin?Tuli semmonen vaikutelma.Vai valitseeko joku jonkun joka ei tiedä edes olevansa soulmate listalla? :)

Äänestä
  • Kyllä ne kermat tässä pyörityksessä vähän happanee ja ketutkin tais karkailla vääriin koloihin. Kuin muuttolinnut ne käenpojat vaihtavat maisemaa, vaikka joutsenia varmasti luulevat olevansa. Luonnonihmeitä!

    Äänestä

Kynttilä tervehdys.
Mutkaisten teitten taakse.

Äänestä

https://m.youtube.com/watch?v=6pHNkOQCIzk

Miksi astuin sisään rakkauden
ovesta.
Tulkoon tuska, tulkoon kärsimys.
Miksi lähdin seikkailuun nimeltä
rakkaus?
Menin siihen täysillä, miksi sanotaan,
suuremmasta kärsimyksestä tulee ekstaasi. Pimeän yön jälkeen tulee
kaunis auringon nousu. Miten suuri tuskasi tahansa on, kulje rakkauteen.
Rakkaudessa on kuin siivillään,
mitä sitten jos siipi rikkoontuu?
Tipahtaako lujaa takaisin maanpinnalle?
Rakkaus on kuin tikapuut,
se lähtee yhdestä ja päättyy kaikkeen.
Nyt tiedän kuka olen.

Äänestä

Vaikka seisoisin vieressäsi, pädäilisit

Äänestä

Kun tuntee sielunkumppaninsa.
Hänessä tuntee elävänsä.

Äänestä
  • Tahsodtko siihnä kalrjaa?

    Äänestä

Ajatteletko samaa kuin minä?
Ajatteletko iltoja jotka loppuivat kesken
Aamuja joista ei saanut tarpeekseen.
Ajatteletko näitä päiviä
jotka ovat nyt
joita on liikaa
jotka pistävät polvilleen
sinut ja minut
Ajatteletko?

H.Lind

<3
Lepään.Vetäydyn.Tarvitsen sitä.
Oot rakas.

Äänestä

Vaikka kaipaan voit kyllä
levätä työviikon jälkeen.
En unohda,,)

Äänestä

https://m.youtube.com/watch?v=RKrNdxiBW3Y

Rakkaus pelottaa.
Kerran kun on sydämen
portit aukaissut ja saanut
kovia iskuja, ei koskaan enää
palaudu ennalleen. Ei unohda.
Omassa maailmassani on
pelkoja.
Metsä täynnä mörköjä.
Pahat muistot saavat
kyyneleet vierimään poskille.


Haave maailmani on täynnä
unelmia ja ihania haaveita.
Suurta rakkautta ja intohimoa.
Toisen hyväksymistä virheineen
ja arpineen.
Korkealta vuorelta näen kauniin
metsän linnun lauluineen.
Siellä haluaisin olla,
kanssa rakkaan ihmisen.
Ihmisen joka pitäisi möröt poissa.

Herään taas todellisuuteen.
Olen yksin ja
möröt odottavat sängyn
alla.

Äänestä
  • Videostas otan mallia,
    kohta alan kanssas tanssia:)
    Ps, Ajan myös möröt pois:)

    Äänestä

Kaikki kaunis on ympärilläni,
minä en.
Hyvää yötä

Äänestä

hei sulle kuule

ranta on meren pahna
puu tuulen lulla
näinkö luokses voisin tuulla

oikeassa olet
et ole kaunis
olet kaunein

hyvää yötä loistavalle

Äänestä

Ihana neito, johon jo nuoruudessani
Ihastuin
Olit tietenkin se ihmeellisin ja
Kaunein tyttö joka valtasi mielen.
Iltaisin ajattelin sinua nukkumaan
Käydessäni.
Nyt toivotan hyvää yötä sinulle

Äänestä

Uneni poluilla
sinut jälleen kohtaan
heräten todellisuuteen
miettien
valitsiko aikoinaan
oikean tien

Äänestä

https://m.youtube.com/watch?v=uSuCWq0ruuk

Tiedätkö vastauksen,
kerronko sen.
Sitten kun istumme
äärellä pöydän
entisen.
En pyydä anteeksi,
sitä että sinua päivästä
toiseen hiljaa rakastin.


Aurinko näyttää taas
kasvonsa,
ehkä sen säteet
piirtää hymyn kasvoilleni.

Äänestä

pyydäkkään.
Se tuntuu hyvälle.

Äänestä

On löydettävä ranta
jotta voi nähdä kauas.

Korkea vuori
toinen ihminen
jotta voi nähdä itseään pidemmälle.

Ja ennen kaikkea
on uskallettava ikävöidä
niin paljon
että muistaa
miksi alun perin lähti matkaan. Tomi Parkkinen


Tänäänkin kaipaan. Ikävöin.
Kysyn kaiken merkitystä.
Rakkautta elämääsi sinä rakas.

Äänestä

Hymys saa auringonkin nauramaan,
joskus sitä hävettää,
se menee piven taa,
niin siel sit ituo itkee aikansa kaipaamaa,
ja palaa taas sua katsomaan.

Äänestä
  • Kaikesta huolimatta
    sinä hymyilit
    Tuli kuka hyvänsä
    mistä hyvänsä
    Sinä hymyilit

    Ja vaikka
    lähtösi jälkeen
    minun on välillä
    vaikea hymyillä
    niin tiedän
    että siellä jossain
    sinä hymyilet
    Kaikesta huolimatta

    -Tomi Parkkinen

    Äänestä

  • ihana kiitos

    Äänestä

Olen kasvattamassa
itselleni kuorta.
Tarvitsen sitä nyt.

Ei ole vuoria,
ei ole tasaista maata,
ei ole kyyneleitä
eikä ikävää.

Äänestä

Isäni mun,
lähdit tähdenlentona taivaalle
sieltä sinua katselen haikailen.
Ikäväni ei koskaan lopu,
perääsi tahtoisin tulla.
En vain voi,
minua tarvitaan täällä.
Annan kaiken rakkauteni
hänelle,
niin kuin sinä minulle.

Äänestä

Kun kirjoitat isästäsi.
Liikutun kovasti.
Hän on ollut sinulle rakas.
Kantakoon kauniit muistot
Tätä päivääsi.🙂

Äänestä

Kerrot oikeasti äidistäsi

Äänestä

maa on vankila,
kuolema sen kahle

kaikki elämme ajassa,
kuolleena rakkaan,
ajatuksissa,
ajassa paikkaa vaan,
emme saa aina valita.

rakkaus ei häviä,
se on aina ajassa,
tuo kahleen murtaja.

Äänestä

https://m.youtube.com/watch?v=o7Y26kdgAXQ

Kaipaus syvä kuin meri.
Aallot käy vasten kasvoja.
Välillä tuntuu että hukkuu.
Sitten saapuu tyyneys.
Tunne, pian kohdataan.
Aurinko astuu esiin,
tuo hymyn kasvoille.

Äänestä

Kukaan muu ei ole sinä
Ja se on sinun voimasi. (lainaus)

Se joka epäröi
osaa umpikujat ulkoa
mutta joka kulkee sydän avoinna
lentää linnuntietä. (Parkkinen)



Me kohtaamme toisemme kun aika on.
Siihen asti rakastan hiljaa kaukaa.
<3

Äänestä

kyllä ajan kuluessa

Äänestä

Jotkin runot
ovat niin hauraita
Että ne tarttuvat
ainoastaan
huulilta huulille ja vain hetkeksi..(lainaus)


Hyvää yötä kaivatulleni.
<3

Äänestä

Unessasi voi sielusi olla päissään,
väsyneenä ihan oman pääsi häissään.
Unessa piilossa olet maailmalta,
näin lohduttaa se kuin äiti lastaan.
Unessasi nähdä voit ajatuksesi
ja itsesi, kun olit pieni prinsessa,
isäsi turva kainalossa.

kauniita yön uni täkyjä

Äänestä

Sieluni selvä,
taitaa nyt hyvästellä.
Runosi jatkukoon
sille jolle tarkoitat.

Äänestä
  • Sydämeni ajatus oi,
    sinulle minä luulin,
    avaruudest sen kuulin.

    Neito et ole maasta,
    laulu kaikuu taivaasta,
    tunnen nyt tuon sävelen,
    kun allapäin kävelen.

    Toi aalto meren pauhun,
    rantaan valtavan kauhun,
    sait aikaan rakkauslaulun.

    Sen kuuli sydämeni,
    mietteet ja ajatukseni,
    kertoi tuo kaunis laulu,
    onnen liiton rakkaalleen.

    Äänestä

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä,taivaan lintuja,
olemme ihmisiä,osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

Tabermann


Mukavaa pyhäpäivää omalle ihmiselle.
Se sinä olet minulle.
<3

Äänestä

https://m.youtube.com/watch?v=2gJ-YH4Nizg

Tänään olen jotenkin lukossa,
mieleni tukossa.
Asiat vaivaa, mieltäni painaa.
Tahtoisin sulle sydäntäni keventää,
en tiedä miten kauan se tätä kestää.

Äänestä

Urheita
Kevennä sydäntä

Äänestä
  • Ei, tajusin just että olen yksin. Enkä tarkoittanut sitä niin, mutta turhaa selitellä.
    Unohda minut. Jatka elämääsi niin kuin minua ei olisikaan, se on paras ratkaisu minkä voit tehdä.

    Äänestä

Putin hyökkää?

Äänestä

Unohtaa sinua.
Olet ollut hyvin kauan mielessäni

Äänestä
  • Kunpa yksi tuntemani ihminen sanoisi minulle juuri nämä sanat.

    Äänestä

  • Tämän minäkin haluaisin kuulla ja saman voisin myös sanoa.

    Äänestä

Todellista viisautta ei ole tietää tai osata ulkoa,vaan kyetä ja uskaltaa nähdä sydämellään.

T.Parkkinen

On ollut paha olla.
Olisi puhuttavaa.
Liian raskasta tämä.

Äänestä

Liian kauan olen tunteitani
salassa pitänyt,
en jaksa enää, on pakko
tunnustaa.
Liikaa tunteita, liikaa asioita,
tuntuu kuin sydän ja pää kohta
räjähtää.

Ylitse pääsemättömiä siltoja,
raskaita iltoja.
Yksi vaihe elämässä käy päätökseen.
Antaako se meille tilaisuuden,
paljastaa kaikki toisillemme,
sillä minä ainakin rakastan sinua.

https://m.youtube.com/watch?v=vxp_7UJ8Ivc

Olet oikeassa, meidän olisi puhuttava
Hyvää yötä.

Äänestä

Hyvää yötä.
Ehkä tästä vielä voidaan nousta.
<3

Äänestä

Tulee aika ap saada selville
Mikä on ollut kaiken tarkoitus.
Sisäinen kutsumus on ollut
Vahva johdattaja.
Kun lehti on puussa olemme
Ehkä paljon tietoisempia.
Hyvää yötä😊
Nuku enkelin siiven alla.

Äänestä

Toivon että jokin yhteys puhumiseen
löytyy.Täällä liian sekavaa.
Hyvää yötä.
Oot tärkeä ja rakas
<3

Äänestä

Jään pois tästä ketjusta.
Kiitos teksteistä ja runoista kirjoittajille.
Hyvää yötä.

Äänestä
  • Yksi ihminen kutsui minua 2016 aikana muutamaan otteeseen myös sielunkumppaniksi. Te ette ole niitä, joita kuvittelette olevan. Olen siitä täysinn varma.

    Äänestä

Kutsuin kyllä erästäNerästä

Äänestä
  • Ollaan me. <3

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sydämenajatus kirjoitti:

https://m.youtube.com/watch?v=FWQTpN0-L38

Siinä hetkessä kauniitkin sanat
olisivat olleet turhia,
kun sielumme kohtasivat
ja kietoutuivat toisiinsa.
Siinä hiljaisessa hetkessä
oli jotain niin kaunista.
Siitä hetkestä alkoi
sielujemme ihmeellinen tanssi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu