Silloinko kelpaa

Kasvatan punaisen heviletin ja hankin isommat tissit. Silloinko kelpaan? Enpä muuten värjää tai hanki. Haista paska, kun et osaa naisia kohdella.
1170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jaa... mitä tuohon sanoisi. Olipa aika tulikivenkatkuista paatosta.
Tuskinpa tämä oli minulle mutta jos oli niin sanon että minulle kelpaa ihminen sellaisena kuin hän on jos kaikki natsaa henkisesti. Ulkonäöllä ei niin väliä.

En todellakaan pidä henk.kohtaisesti siitä jos omaa uniikkia persoonaa aletaan muuttaa sen vuoksi että miellyttäisi muita tai että sillä saavuttaisi jotain. Niin kuin esm. rakkautta.

Eli jos on esm. Blondi ja omaa lyhyet hiukset tai pitkät ja kuvittelee että oma ihastus pitää pitkähiuksisista punatukkaisista hyvin varustelluista naisista ja sitten alkaa muuttamaan itseään vain sen toisen vuoksi niin sitten voi kyllä suksia muualle samoin tein.

Koska ensinnäkin mistä sitä tietää mistä toinen pitää ellet ole kysynyt suoraan ja muutenkin se kertoo jotain ihmisestä jos kuvittelee ettei kelpaa jollekin semmoisena kuin on. Muutoksen pitää lähteä itsestä. Silloin se on tervettä. Itse ainakin kavahdan moisia pyrkijöitä jotka elävät muiden ehdoilla.

Kyllä semmoinen nainen tai mies varmasti enemmän kaikkia miellyttää joka elää oman näköistä elämää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paskamakujäi kirjoitti:

Kasvatan punaisen heviletin ja hankin isommat tissit. Silloinko kelpaan? Enpä muuten värjää tai hanki. Haista paska, kun et osaa naisia kohdella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu