Selvännäkö/Astral

Täällä näköjään haukutaan oikein kunnolla koko ammattikunnan harjoittajia.
Ihan kokemuksesta voin sanoa,ettei siellä suinkaan ole huijareita,mutta osa on jo aikansa palvelleita ja heillä ei tunnu olevan enää halua paneutua ihmisten ongelmiin,vaan puhuvat niitä näitä,kuten mm.välillä tv:ssakin suorassa lähetyksessä nähty Tarja Sahari.

Hän sanoo jokaiselle soittajalle täysin samat asiat,kuuntelematta edes soittajan kysymyksiä.Itse sen sijaan hallitsee hyvin kysymysten asettelun,jotta saa tukalassa tilanteessa olevan henkilön purkamaan sydäntään kalliilla minuutti hinnalla.

Tämähän ei ole ohjelman tarkoituskaan,vaan sieltä haetaan vastauksia kiperiin kysymyksiin ja asioihin.Sen voi hoitaa napakasti ja lyhyestikin.
Monet soittajista ovat yksinäisiä ja intoutuvat puhumaan puhumisen riemusta.

Toisilla näkijöillä on kova halu olla itse äänessä,kuten Tuula Huhtalalla.
Se jaaritus tulee soittajan maksettavaksi,ikävä kyllä.
Olen käynyt Huhtalalla live ennustuksessa kotonaan ja täytyy sanoa,että pettynyt olin,sillä en tunnissa ehtinyt saada vastauksia kysymyksiini,kun rouva kyseli minulta asioita ja sitten kertoi omistaan ihan urakalla.En mene toiste,enkä suosittele,mutta joitakin muita voin suositellakin.
9321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On surullista, että ihmiset uskovat tällaiseen potaskaan :( Ei ole ihmisiä joille olisi annettu jokin "yliluonnollinen" kyky. Jos joku tällaista itsestään uskottelee on hän pelkästään huijari tai narsisti.

Äänestä
  • Huijareita on pilvin pimein myös näkijöiden keskuudessa,sitä ei voi kieltää.
    Narsisti sanaa käytetään tänä päivänä aivan liian monessa yhteydessä,kaikki ei suinkaan ole narsisteja,siinä on omat kriteerinsä,jotta puhutaan oikeasti narsistista.

    Ja ihmisillä todellakin on ns.yliluonnollisia kykyjä,mutta ne eivät milloinkaan tule esiin skeptikoilla.
    Vain herkillä henkilöillä on mahdollisuus aistia tulevaa,kun he ovat enemmän läsnä hetkessä,heille hiljaiset hetket ovat hyviä hetkiä.

    Äänestä

  • Jos lähtee muita ihmisiä, jotka ovat elämässään jossakin vaikeassa ja ahdistavassa tilanteessa hyväksikäyttämään, väittäen olevansa joku selvänäkijä, jota ei oikeasti ole, se on ihmisten huijaamista. Sekin täyttää narsistin, tai psykopaatin tunnusmerkit.

    Äänestä

Kannattaa lukea ylen netti sivuilta ex-ennustajan tarina, lukeminen kyllä pani ajattelemaan asioita.

Äänestä

Soitin yhdelle meediolle piruuttani,sanoin että lopettakaa tuon valheen levitys jopa tv:ssä,paiskas tietenkin heti luurin korvaan.Tekevät Raamatun vastaista,ovat demonien juoksupoikia,kun uskovat niiden valheisiin sillä kuolleet eivät taatusti ole siellä vastaamassa.Nimittäin kokemusta on lähipiiristä,miten meediot eksyttivät siskoani joka joutui noiden"ennustajien"takia demonisten voimien valtaan!!

Äänestä

Tottakai paiskas luurin korvaan, kuka tuollaista uskovaisten potaskaa viittii kuunnella :)

Äänestä

ootte te idiootteja, mitä soittelette sinne? ja sit tuutte piipittään tänne? ei se tyhmä ole kun pyytää vaan tyhmä se joka maksaa

Äänestä
  • Itse olet narsisti ja täysin empatiakyvytön, kun tulet tänne haukkumaan toisia ihmisiä.
    Ja se on vielä pahempi juttu, kuin se, mistä muita arvostelet.

    Äänestä

Kyllä se "uskovaisten potaska"kuuluu kaikille ihmisille,sen tulee jokainen näkemään.sitäpaitsi se ennustajameedionäkijänoituus vasta potaskaa onkin ja kuka niihin uskoo,on takuulla mennyttä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


henkisyys kirjoitti:

Täällä näköjään haukutaan oikein kunnolla koko ammattikunnan harjoittajia.
Ihan kokemuksesta voin sanoa,ettei siellä suinkaan ole huijareita,mutta osa on jo aikansa palvelleita ja heillä ei tunnu olevan enää halua paneutua ihmisten ongelmiin,vaan puhuvat niitä näitä,kuten mm.välillä tv:ssakin suorassa lähetyksessä nähty Tarja Sahari.

Hän sanoo jokaiselle soittajalle täysin samat asiat,kuuntelematta edes soittajan kysymyksiä.Itse sen sijaan hallitsee hyvin kysymysten asettelun,jotta saa tukalassa tilanteessa olevan henkilön purkamaan sydäntään kalliilla minuutti hinnalla.

Tämähän ei ole ohjelman tarkoituskaan,vaan sieltä haetaan vastauksia kiperiin kysymyksiin ja asioihin.Sen voi hoitaa napakasti ja lyhyestikin.
Monet soittajista ovat yksinäisiä ja intoutuvat puhumaan puhumisen riemusta.

Toisilla näkijöillä on kova halu olla itse äänessä,kuten Tuula Huhtalalla.
Se jaaritus tulee soittajan maksettavaksi,ikävä kyllä.
Olen käynyt Huhtalalla live ennustuksessa kotonaan ja täytyy sanoa,että pettynyt olin,sillä en tunnissa ehtinyt saada vastauksia kysymyksiini,kun rouva kyseli minulta asioita ja sitten kertoi omistaan ihan urakalla.En mene toiste,enkä suosittele,mutta joitakin muita voin suositellakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu