Ei ole enää mitään. Tämä loppui nyt täysin. Niin palstalla kuin muuallakin. Kauan on ollut jo lopun alkua ja se loppu on nyt. Toivon etten olisi koskaan kohdannut. Onneksi en koskaan sekaantunut lähemmin siihen ihmiseen jolle tämän kirjoitan. En koskaan tule edes katsetta luomaan enää,en pienintäkään ja toivon että kierrät minutkin kaukaa niin kuin minäkin sinut jos kohdalle joskus satut, mutta vielä parempi on että en näkisi koskaan enää sinua missään.
Et ole enää mitään minulle muuta kuin kasa tuhkaa.
Sen pituinen se
19
725
Vastaukset
Tälläiset viestit yleensä aiheuttaa epävarmuutta, ujoutta ja muuta ahidistusta. Ei kannata omia.
Oletteko puhuneet tästä ?- Kaikkeahyvääyötä
Kunhan ryvet tunteidesi kanssa pohjamudatkin läpi, niin ihminen säilyy kuiteski lämpimänä muistona sydämessä. Älä jää kylpemään vihaan ja katkeruuteen, se ei tee sulle hyvää.
Minusta ilmaiset asian liian raa-asti nimimerkki "kaikkeahyvääyötä".
Kyllä aloittajalla täytyy olla oikeus kylpeä vihassaan ja katkeruudessaan aikansa, että saa elettyä tunteensa läpi.
Ei tunteita voi OHITTAA, JÄTTÄÄ KÄSITTELEMÄTTÄ ja KOTELOIDA
tai voi, mutta se aiheuttaa ongelmia seuraaviin suhteisiin:
T: Ei-ap. eli aloituksia tekemätön
Joskus on hyvä päästää irti ihmissuhteesta, jos se tuntuu liian vaikealta vääntämiseltä. (Enkä tarkoita vain rakkaussuhteita, vaan myös sukulais-, ystävyys- ja tuttavuussuhteita.)
Ei suhteita voi pakottaa syntymään, eikä aina pysymään ylläkään.
Jokaisen on vain elettävä OMINE TUNTEINEEN.
Koska kirjoitit "Ikävä"-palstalle, oletan että kyseessä on orastava suhde.
Jälkeenpäin ehkä huomaat, että olipa hyvä, ettei mitään kehkeytynytkään, kun kaikki OLI JO TUTUSTUMISEN ALKUMETREILLÄ NIIN VAIKEAA. (Ei ole ollenkaan varmaa ap., että menetit mitään, kun ei suhteenpoikasesi edistynyt ja kantanutkaan.)- haistavittuuu
Aivan samanlaisen lämpimän paskan tekee, aloittaja kuin M-nainen_ei-ap.-ei-Miakin.
Olen väärässä haistattelija.
Minä en koe olevani kehenkään ihmiseen
JUURI TÄLLÄ HETKELLÄ noin pettynyt kuin Ap.
Mieleni on päinvastoin avoin.
IP osoitteiden avulla olisi mahdollista tarkistaa,
ettei aloitus ole minulta.
ALOITTAJA KIRJOITTI: "Kauan on ollut jo lopun alkua ja se loppu on nyt. "
MINÄ OLISIN KIRJOITTANUT: "Lopun alku on ollut jo pitkään nähtävissä, ja nyt se on tullut.
Erityisesti tuo pilkun puuttuminen ja-sanan edestä kavaltaa aloittajan.
Ap., jos yritit esiintyä minuna ja päättää jonkin kanssakäymisen,
niin yritys epäonnistui.
ALOITTAJAN kirjoitus alkaa aivan liian lyhyin lausein ollakseen minun tekstiäni.
Minä olisin todellakin kirjoittanut eri tavoin, jos tuo olisi ollut minun sanomani SISÄLLÖLLISESTI. Olisin kirjoittanut:
"Mitään ei enää ole. Kaikki on tämän ihmissuhteen osalta lopussa - niin palstalla kuin muuallakin. Lopun alku on ollut jo pitkään nähtävissä, ja nyt se on tullut. Toivon, etten olisi koskaan kohdannut sinua..."
ALOITUS ei ole minulta enkä halua tuon sisältöistä viestiä juuri nyt kenellekään lähettääkään.- kyllämesuttiedetään
älä vittu posmita. Sun tuokin aloitus on, tunnusta pois. Yhtä skitsoa tekstiä kuin noi sun joka ketjussa vastaan tulevat vakuutteluvastauksetkin. Kaikki M kirjaimella kirjoittavat on sun käsialaas. On on.
- Kasaksituhkaako
Tiedätkö edes että ihmisestä jää vain kasa tuhkaa krematorion jälkeen? Aiotko viedä itsesi ja sen kaivattusi tunteet krematorioon ja polttaa siellä?
Vai toivotko sen kaivattusi, tai itsesi kohtaloksi krematorion uunia? - Kävimitenkävi
Tällä hetkellä tiemme on kovin kivinen, mutta mikäli kirjoitus olisi minulle. Minulla ei ole mitään ikäviä tunteita, ei katkeruutta eikä minun puolelta ainakaan ole mitään syytä kadota maan alle tai hyvästejä sanoa. Jos näemme niin olen siitä iloinen, en kierrä kadun toiselta puolen. Toivon sinulle kuin itsellekin vain kaikkea hyvää:)
- Portaillasikerranm
Kuinka vaan kunhan lopetat sen typerän esittämisen ystävänä. Et kykene itse valhetta käsittelemään joten ei tämäkään enään tunnu hyvältä milläänlailla.
- olenseminäoletkohansinä
Elämä on tunteita ja tunteiden kirjoa. Mikähän merkitys kaikilla näillä heräävillä ja nousevilla tunteilla oikein on.
- ei-ap
tiesin mikä merkitys jo ennenkuin luin siitä enemmän.
- lkjuh
Lopeta viestien lähettely.
- no.mikä
No? Tänne, sinne, irl?
Sano tämä irl. - Portaillasikerranm
Itsehän pyysit kaveriksi kaiken sen sekoilun jälkeen. Minä en pysty sitä sulle päin naamaa sanomaan enhän? Minusta nyt vain tuntuu siltä että Vittuilet tahallaan jotta saat minut tuntemaan huonosti. Pyysin kyllä anteeksi mutta sinä esität kuin olisit unohtanut oman osuutesi etkä pyydä anteeksi kuten minä. Olet aikaisemmin myös vitsien kanssa touhunnut jonka kielsit. Mitä näillä saat? Jotain hyvääkin? Epäilen sinua että käytät nämä viestit hyväksesi. Kai ymmärrät kuinka kusisukassa Vastailen.
- Eikukaanmuu
Ehkä olet itse kussu sukkaas.
- Tuntuutyhjälle
Itse kierrän kaikki kaukaa. Kaikki paitsi tutut ystävät.
- olinkommentoimassa
Tähän, että niin minäkin ja ihmettelin, kuinka joku voi ajatella niin samalla tavalla, mutta sitten muistin itse olevani tämän kommentin kirjoittaja..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971615- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201031- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 79680
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651