Mutta avun saaminen on tehty niin helvetin hankalaksi! Tarvitsen keskusteluapua, terapiaa päästäkseni käsittelemään lapsuuttani ja siitä poikineita ongelmia.
Mitkäpä ovat köyhän mahdollisuudet? Mennä julkiselle lääkärille, luultavasti lääkkeet kouraan ja samalla leimaudut hulluksi ennen kuin pääset psykoterapiaan ja saat siitä korvausta. Ei kiitos. Ensinnäkään en halua syödä yhtäkään mielialalääkettä. Toiseksi en halua mitään diagnooseja. Jos tämä on ainoa keino saada itselleni apua niin jätän mieluummin avun hakematta ja kärsin.
Haluan jumalauta keskustella, keskustella ja keskustella ammattilaisen kanssa!
Mitkäpä ovat köyhän mahdollisuudet? Mennä julkiselle lääkärille, luultavasti lääkkeet kouraan ja samalla leimaudut hulluksi ennen kuin pääset psykoterapiaan ja saat siitä korvausta. Ei kiitos. Ensinnäkään en halua syödä yhtäkään mielialalääkettä. Toiseksi en halua mitään diagnooseja. Jos tämä on ainoa keino saada itselleni apua niin jätän mieluummin avun hakematta ja kärsin.
Haluan jumalauta keskustella, keskustella ja keskustella ammattilaisen kanssa!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Jos on nuori ja työikäinen, niin pääsee helpommin ammattiauttajalle. Oletko jo yrittänyt apua. Kannattaa aina edes yrittää.
Totta se on että palstoilla on vain meitä "keittiöpsykologeja" mutta saattaa tänne ammattilaisiakin kirjoitella.
Ammattilainenkaan ei anna valmiita vastauksia, mutta osaa tehdä apukysymyksiä ja ohjailee prosessia jota alitajunta nostaa esille. Koulutettu osaa käydä ongelmavyyhteä asteittain jolloin se ei käy psyykeelle ylivoimaisen raskaaksi ja väsyttäväksi.
Toivottavasti sinulla on luotettavia ystäviä, joille voit kertoa kokemuksia ja kokemiasi traumoja. Puhuminen maallikkoystävänkin kanssa auttaa ja kun pukee tunteita sanoiksi saa itselleen uusia oivalluksia ja johtolankoja ja jopa ahaaelämyksiä.
Itse olen saanut apua lukemalla itsehoitokirjallisuutta: Tommy Hellsten, Seppo Jokinen, ym. Niitä on kirjastot pullollaan.
Älä siis nyt ainakaan kärsimään alistu. Sinullekin löytyy apua.
Itse pääsin terapiaan alueemme terveyskeskuspsykologille ilman minkäänlaista lähetettä, ihan puhelinsoitto riitti ajan varaamiseksi. Tämä terapia on täysin ilmaista, tosin asun melko pienellä paikkakunnalla. Ei muuta kuin ota rohkeasti yhteyttä alueesi terveyskeskukseen, et taatusti leimaudu hulluksi, voit vaikka sanoa, että haluat keskustella asioista, jotka mietityttävät sinua. Et saa mitään diagnoosia, jos keskustella haluat..
Täältä nyt viimeisenä apu löytyy, ihmiset ovat erkaanuttaneet sielunasioista puhumisen, kirjoittamisen tyhjyyteen..
Tokihan on näitä 5€ ppm tai seurakuntien työntekijöiden liirumlaarumit. Vielä mitä, toisen on sisäistettävä asia omakseen, ehkäpä kokenut jotain vastaavaa traumaa, sellainen keskustelu saa edes hetkellisesti rauhan molempien mielelle. Terapia ei ole aitoa, eikä luottamuksen arvoista.
Et kerro ongelmiesi alkulähteistä, mutta auttaisiko sinua aiheesta lukeminen, on olemassa tosi hyvä kirja lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiänkin ongelmista, jotka on aiheutuneet eri tavalla ongelmallisista vanhemmista (perhehelveteistä):
Katriina Järvinen: Kaikella kunnioituksella
alaotsikko: irtiottoja vanhempian vallasta
Kirjaa saa kirjastosta.
Annan sille 10
Kun tarvitsee keskustelua, vuorovaikutusta, sitäkin olisi saatava,
mutta joku kirjakin voi valaista yllättävän hyvin asioita.
Sen avulla voi päästä vähän eteenpäin taas.
Soita terkkariin aika psykologin vastaanotolle. On ilmaista.
Jääkö keskustelut kahden keskiseksi?
Hei, muutkin ovat kannustaneet sinua ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen. Minusta vaikuttaa, että kuvittelet saavasi siellä jotain hullunleimaa ihan turhaan. Psykiatriselle sairaanhoitajalle pääsee monilla paikkakunnilla ilman lähetettä samantein. Hänellä myös on tiedot muista vaihtoehdoista paikkakunnallasi.
Myös seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa voi varata keskusteluaikoja omasta elämäntilanteestaan, mutta terapiaan ei seurakunnan resurssit riitä. Psykoterapiaa varten täytyy olla lääkärinlausunto, jolla sitä anotaan Kelasta, tosin siitä jää omavastuuosuus.
Rohkaisen sinua soittamaan omalle terveysasemallesi jo tänään ja kartoittamaan keskusteluapuvaihtoehtoja
Merja, diakoni
Psykiatrinen "diagnoosi" eli klassifointi on käytännössä leima, Virallisen järjestelmän kautta saa aina leiman vastentahtoisestikin vaikka ei haluaisi minnekään. Jos haluaa keskusteluapua ("psykoterapiaa"), on oltava klassifiointi.
Suosittelen ap:ta menemään jonnekin kolmannen sektorin paikkaan, esim. kirkko, jos olet uskovainen tai, jos siellä tarjotaan sekulaarisemman henkistä keskustelutukea tai vastaavaan, sillä virallisissa paikoissa niin julkisella kuin yksityiselläkin saa leiman, mikä heikentää mahdollisuuksia elämässä kantajansa lopun iän. Siksi neuvoisin olemaan menemättä terveysasemalle.
Mikä siinä lääkärille menossa ja diagnooseissa nyt on niin kauheaa? Ne on siellä sitä varten, että yrittää auttaa. Jos pelkäät jotain tekstiä sun tiedoissa niin paljon ettet uskalla mennä apua hakemaan niin senkus kärsit.
Psykiatrialta on hyvin jos eivät tee harmia. Vahinko on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Lääkkeitähän ne määrää ja ne eivät ole hyväksi. Haitat ovat paljon suurempia kuin hyödyt. Joudut myös psykiatrian silmätikuksi josta koettavat pumpata rahaa.
En suosittele. Hullun leima otassa loppuelämäksi. Saat tulevaisuudessa selitellä sitten aina esim. työterveydessäbja osaan hommista et hulluna ole sopiva. Jos tämä ei haittaa niin sitten.
Saavatko he tietää leimoista? Jos ei, niin senkun sanot että ihan nuppiterve oot.
OmaKanta on siitä vekkuli että kaikki näkyy. Voit salata tietoja, mutta reseptejä ei saa salatuksi niin kauan kun ne ovat uusittavissa. Vittumainen systeemi. Siinähän selittelet miksi sulla näkyy viittä eri neuroleptiä, kymmenen masennuslääkettä, rauhottavia kolme ja unilääkkeitä kuusi uusittavissa resepteissä. Noo, kato kun vähän masentaa.
Hullu on hullu ikuisesti. Tässä maassa siitä leimasta ei pääse eroon. Mutta jos se ei haittaa niin sitten ei ole ongelmaa. Mutta haittaa oikeast työnhakemista ja vastaanottamista
Ei työnantajat sitä omakantaa pääse kattomaan.
Ei työnantaja, mutta työterveyshuolto sitä selaa ja kirjoittaa sitten vallan paskamaisen lausunnon jotta hullu on. Työt loppuu siihen.
Reseptitiedot jää arkistoon ikuisesti oma-kannassa.
Miten ne saa näkyviin? Täytyykö kovasti etsiä?
Mistä tiedätte että työterveyshuolto selaa omakantaa? Totta vai vainoharhaa? Voi hyvinkin olla totta, mutta eikai sitten täällä kellään olisi töitä kun joka toinen diagnosoitu.
Tiedän sen siitä, kun itselleni kävi nimenomaan näin. Olen ollut vuosia töissä ja nyt työpaikkaa vaihtaessa työterveys kaivoi vanhat paperit esille ja teki minusta epäsopivan mihinkään työhön. Täysin mielivaltaista. Kaikki viranomaiset ovat tätä ihmetelleet, mutta kukaan ei voi mitään....kun lääkärin vaitiolovelvollisuus.
Onko viisasta mustamaalta psykiatreja ?
Tulee aina muistaa, että täällä kirjoitetaan enimmäkseen negatiivisesti.
Ne, jotka ovat saaneet apua eivät täällä kirjoittele. Niitä on enemmistö.
Onko sulla omakohtaista kokemusta psykiatriasta? Ei ikinä kannata kuunnella sellaisen mielipiteitä jolla ei ole asioista omakohtaista kokemusta.
Joo, tai sitten ne ovat tilassa, missä ei kirjoitella.
Kävin tuossa kuntoutuksessa ja siihen kuului psykologillakäyminen osana. Kyseli kovasti lapsuudesta ja vastailin niinku asiat muistin. Tuli suositus muelenterveystoimistoon ja masennusta ja pahoja tramoja lapsuuden takia. Ite en kyllä meinannu edes muistaa noita juttuja enää. Heistä varmaa kivaa mutta minusta kamalaa myistella ikäviä asioita. Alkavat päässä pyöriä.
No tk lääkäris aina ollaan työntänäs hetinappeja väkisin vaikken halua niin silti resepti tulee. Muusta viis. Ja lähetettä mielenterveyspolille ja tkn psykiatrille. Oon mitenvaa niin aina se on oire. Huokaus.
En mee juttelee mistään50v vanhoista lapsuuden kokemuksista, sitten kurjaavat ne ylös ja piinaavatminua aina niillä. Kaikki tulee kantaan.
Enkä syönappejajos ei pakko tai oikea tarve ole.