Ketä me nyt syytämme mamuista, kun sosiaalijohtajakin läksi muihin töihin? Siis kuka kutsui ja miksi Kemijärveltä asti mamut meille? Isä Ariko vai ite kaupunginjohtaja. Lehden mukaan 60 uutta asukasta tuli tuosta noin vain, siis minun vellikupilleni. En käsitä.
Kuka kutsui?
tobreeno
25399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Syyllinen on rehtori pehkonen hännystelijä kätyreineen . Ei muut.
Minä olen syyllinen. En ole rehtori, pehtoori, enkä vihtori, jos tiedätte mikä vihtori on. No ettepä tietenkään.
Joka tapauksessa minä olen syyllinen niiden tuloon.
Vituttaako teitä? Jos vituttaa nin tulkaa lyömään, mutta muistakaa, että minä olen luutunnut ennenkin lieksalaisilla asfalttia.
Missä sun järki, ei tunnu terveen tarinalta..
Suvakki pimahti :)
Ja nuo jotka hyötyvät taloudellisesti matujen roudaamisesta lieksaan, sekä niiden hyysäämisestä!
Kukahan sanoo, missä kaappi seisoo. Nykyiseltä "päähuolittelijalta" toivoisin enemmän rehtiä ryhtiyttä. Mattikin taitaa olla shakki. Totta on, että antaa nyt vaalien päättää. Sitten voitte syyttää äänestämäänne valtuutettua. Vastuu on itsellänne, mutta vain välillisesti äänenne annettuanne. Valvokaa valtuutettujanne, ja laittakaa heidät työnantajina töihin. Huolehtikaa heidän ”ammattitaidostaan”. Äänestäjä on valtuutetun työnantaja. Mutta jos kontrolli loppuu äänestyskoppiin, on tilanne sellainen, että ei ole valvontaa.
Mielestäni kansalaisten pitäisi osallistua aktiivisemmin työntekijöittensä ohjaamiseen koko kauden aikana!
Aloittajan vellikupille ei ole kukaan tulossa koska aloittaja itsekin on työttömänä toisten vellikupillä syömässä.
Aloittaja on vaan kiitollinen että yhteiskunta huolehtii hänestä niin hyvin kuin huolehtii.
Ei vellikupillä, vaan vellikupilla. Aloittajan työllisyydestä tai yhteiskunta-asemasta et tiedä enempiä kuin sokea Saara. On rehdisti perusteltava, mistä tiedät väittämäsi oikeaksi, aja toteen näytetyksi. Älä turhan takia kanssani aja itseäsi pannaan, häpeän nurkkaan.
Rekisteröisitkö tämänkin nimimerkin, hyvä laaja-ajattelija?
Ole hyvä. Minun keinoni eivät lopu. Ja jos keinot loppuvat, konstit tulevat ajatukseni avuksi. Keskustellaan vaan, kernaasti.
Uuninpankolle annan perusteltavaksi hieman ajateltavaa. Haluan että teinimäiset ja missimäiset ajatuksesi eivät olisi liian myöhäisiä korjata. Oletan, että perusajatukseltasi olet aivan aidosti hyvä ihminen. Ihmisinä arvostan kaikkia ihmisiä katsomatta väriin, uskontoon jne. puhelätinöiden kera. Mutta…
Jos "lähes kaikki heistä ovat saaneet kielteisen turvapaikkahakemuksen", mutta valittaneet siitä Helsingin hallinto-oikeuteen?
Sanon näin. Ei ole lehtijutussakaan selvittämisestä kyse, vaan SELITTELYSTÄ. Huomio! Selvittely on nyt enää pelkkää valhetta. Selittely on jo toimittajankin kannalta arvattavaa pelkuruutta ottaa sanasta miestä, sarvesta härkää.
Äärisuvaitsevaisuus on kasvamassa maamme suureksi uhkaksi ja kansakuntamme syöväksi.
Ei ole mitään äärisuvaitsevaisuutta vaan Suomen lakien mukaista että heillä on oikeus valittaa kielteisestä turvapaikkapäätöksestä.
On häpeällistä, että Suomi hylkää tietoisesti turvapaikkahakemuksia tietäen varsin hyvin että kotimaassa näillä ihmisillä ei ole turvallista. Suomi on turvapaikkahakemusten hylkäämisessä ihan Euroopan kärkipäässä heti rasistisen Unkarin jälkeen mikä kertoo että tarkoituksena on hylätä mahdollisimman paljon hakemuksia eikä välittää näiden ihmisten oikeuksista. Asiahan on niin, että osa suomalaisesta köyhälistöstä kyllä hurraa nyt kun ihmisoikeudet viedään muilta heikoilta, mutta kun oikeudet viedään seuraavaksi heiltä niin kuka heitä sitten puolustaa?
Ja silloin lähdetään jos hylsyjä tulee tarpeeksi monta se on Suomen lakien mukaista :P
Ei tarvitse lähteä silloinkaan jos on tehty tarkoituksella kielteinen turvapaikkapäätös joka on Suomen ja kansainvälisten lakien vastainen. Silloin Migri on se joka rikkoo lakeja.
Mielenkiintoista on että noin vain Lieksaan tulee puolensataa matua. Kaupunginhallituksen esityslistalla on joutavia asioita, mutta ei mitään infoa uusista tulijoista. Mitäs nämä herrat siellä torneissa puuhastelee? Elinvoimajohtajakin nyplää joidenkin työllisyyshankkeiden valmiselijana eikä valmista tule. Ei huolta siis huomisesta kun lisää elätettäviä otetaan. Mitään tietoa ei kuntalaisille tihku.
Sitä kutsutaan kuntapäätäjien yrittelemiseksi. Älä luule lukkari, että pappi laulaa.
Ei yrittänyttä laiteta, eikä saa varsinkaan panna. Viralta virkkamatta virkaten sanaakaan sanomatta.
Nämä tulijat on siirretty lakkautetusta Kemijärven VOKista. Sieltä tuli porukkaa myös Kontiolahdelle. Eivät tule kuntaan. Kuten lehdessäkin luki heillä on suurimmalla osalla jo kielteinen päätös. Odottavat valitustensa käsittelyä. Migri näköjään siirtelee niihin paikkoihin missä on tilaa. Märäjälahdesta viime syksyksi lakkautettiin paikkoja. Ihan oikein Migriltä täyttävät ja käyttävät niitä mestoja, joihin mahtuu. Lieksalle ei aiheudu kuluja. Ei tarvitse valtuustossa päättää.
Ei tule kuluja......
Jaaa,kukahan se opettajien palkat maksaa plus sos.toimen työntekijöiden plus monen monen muun joka tahtomattaan tähän sirkukseen joutuu..???
Voi vittu teitä idiootteja!!!!
Eivät tajua Liekan juntit näitä VOK-kuvioita, sisäsiittoja kun olevat.
sanos rahastusta, mutajakun sekä kulttien levitystä
aloittaja saa syödä vellinsä ja santsata jos siltä tuntuu eikä muuta hänen olotilaansa mitenkään kun vaan saat ajatuksesi päänupissa ihan muihin asioihin
Suomi on velvollinen ottamaan kaikki, jotka vain haluavat tulla tänne impivaaralaiseen rasse-maahan. Muistakaa orjalaivan terva. Kuuluu ihmisoikeuksiin, että muut, paremmat ihmiset, voivat tulla tänne notkuvien pitopöytien ääreen. Kaikille alaikäisille pakolaislapsille lahjoitamme tervetuliaislahjana partakoneen.
Olet oikeassa. Kuuluu ihmisoikeuksiin ja lisäksi kristillisiin arvoihin, että hädässä olevia autetaan. Olemmehan kristitty maa.
Ka, voan tiettääkseni lähtipä sieltä Lieksastakin 1960-70 -luvuilla muutama sata vae tuhatkin orjoo Ruotsiin volvon tehtaillek. Kun ruotsalaisetki katsoivat että kuuluupa ne ihmisoikeujet näelle iän "somaleillekkin". Ku eipä heällä oikein tuota työtä ole eikä sitä pysty ite järjestään. Järjestivättin notkuvat pitopöyvät sitten siellä Jööteporissa. Alaikkäisille lieksalaesille tuli koulu ja päevähoeto iha kaapanpäällikseksii. Näenpä.
Eihän myö nyt voija haukkuu, kun kunnan maahanmuuttoasioista vastaa mies. Naesii on solovattu ja haukkuu räekytetty vyötä soleta.
Näin se taitaa olla. Kun Arto Sihvonen vastaa asioista niin ei sovi arvostella. Naessii vaan voi mennen tullen haukuskella ja vähätellä.
Heti vaimeni kirjoittelu kun herra sihvosen nimi mainittiin. Taitaa olla lieksalaisilla sellainen syndrooma että vain virkailevia naisia sorretaan.