Tapasin Tissun. Tissun posket olivat pullollaan ja kun kyselin kuulumisia, niin Tissu kallisti päätään taaksepäin ja vastasi jotakin kurlaavalla, puuromaisella äänellä. En saanut selvää. Lisäksi Tissun perceestä kuului outoa surinaa.
Mitä ihmettä Tissulle on tapahtunut? Oli kuitenkin aika tyytyväisen näköinen, lähes huohotti.
Mitä ihmettä Tissulle on tapahtunut? Oli kuitenkin aika tyytyväisen näköinen, lähes huohotti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Teoriani on, että tissu oli monen päivän homosteluputkella. Näit hänet, kun hän oli siirtymässä homostelupaikasta seuraavaan, eikä hän halunnut pysäyttää putkea, niin hän piti spermat suussa ja anustapin anuksessa matkan ajan, että hän olisi liukas ja limainen, ja valmis uusiin homohaasteisiin.
Suvakeilla järjettömästi raivostuttaa mikä on minusta hyvin hauskaa,,,:)