Olen helpottunut

Varattuna olen helpottunut päästessäni eroon ihastumisen tunteistani. Rukoillessa se tapahtui.
Olen jo kauan tuntenut ihmisrakkautta sinua kohtaan, mutten enää ole ihastunut.
Se loppui hetkessä, kun pyysin sitä Jumalalta.
Rakas ystävä. voi hyvin. En tunne enää tarvetta täällä käymiseen. Palsta on muutoinkin ollut ristiriidassa ajatuksieni ja etiikkani kanssa.
Haluan sanoa kaikille, että Jumala voi! Heipat
9468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tyytyväinen siihen mitä olet saavuttanut?
Kerro tuo sama hänellekkin kenelle tuo on tarkoitettu. Mistäs se henkilö muuten voi tietää!

Äänestä

Näin viime yönä hänestä unta, hän istui autossa vieressäni ja piti kättään kädessäni, olimme onnellisia. Harmitti kun oli manuaali joten piti välillä irroittaa ote. Oli ihana herätä kun edes unessa oli saanut olla lähellä. Nyt sitten unet ovat ..... ei muuta,nyyyh

Äänestä
  • Sinun kätesi viivoja oli mukava katsella, siellä autossa.

    Äänestä

Vaikuttaa luovuttajan asenteelta, kun ei pysty viemään asioita loppuun asti. Toimia tyhmän periaateen mukaisesti, että "en tee näin koska minua on kasvatettu näin ja uskon siihen sokeasti". Ei ole omaa mielipidettä, eikä tahtoa toimia omalla tavalla. Tämä voi ymmärtää selkärangattomuutena, mutta ihan miten vain. Jokaisella on valinnanvapaus.

En rupeasi väittämään, että en ole selkärangaton tiettyisä asioissa, mutta olen oppinut toimimaan omalla tavalla kysymättä lupaa sukulaisislta/tuttavilta. Näin sain vapauden ja onnelisuuden, mutta on viellä tehtävä paljon sen eteen, että olisin mahdollisimman "hyvä" oman ajatusten mukaan (vaikea selittää, täytyy kokea).

Äänestä
  • Eihän aloittaja puhunut mitään siitä, että hän menisi muiden tahdon mukaan vaan hän on kokenut kirkkauden ja jumalallisen heräämisen. Aloittajalla nyt vaan on tarve pilkata jonkun uskoa.

    Äänestä

  • aikanäkyvää kirjoitti:

    Eihän aloittaja puhunut mitään siitä, että hän menisi muiden tahdon mukaan vaan hän on kokenut kirkkauden ja jumalallisen heräämisen. Aloittajalla nyt vaan on tarve pilkata jonkun uskoa.

    "Aloittajalla nyt vaan on tarve pilkata jonkun uskoa. "

    Juuri niin. ALOITTAJALLA on tarve pilkata jonkun uskoa,
    ja koettaa päätellä, miten tämä nainen nyt sitten toimii.
    Mies miettiin omalla tahollaan, toimiikohan se nainen nyt TIUKASTI kristillisen etiikan mukaan, ja unohtaa minut.

    (En osaa unohtaa. Niin kauan kuin elän tässä suhteessa, olet "vain" ystävä tai ystävällismielinen tuttava, mutta unohtamaan en pysty.)

    Minä uskon kristillisellä tavalla, mutta luultavasti vain siksi,
    että minut siihen uskoon kasvatettiin. Samaa Jumalaa palvelevat juutalaiset ja islaminuskoisetkin; kaikki muslimithan eivät ole ääri-islamilaisia.

    Ehkä elämäni olisi HELPOMPAA, jos noudattaisin tiukasti kristillistä etikkaa. Toisaalta eihän nykyinen miehenikään ole kristitty. Hän on ateisti. Joten jo hänen kanssaan hynttyyt yhteen lyödessäni, "petin" uskoni.

    YKSINKERTAISTETTUNA: En elä tiukasti kristillisen etiikan mukaan.
    Seuraava lause on kuitenkin hyvä elämänohje: "Do as you would be done by."

    Hyvää yötä sinulle, kuka ikinä oletkin!

    Äänestä

Olen minäkin yrittänyt rukoillakin että pääsisin tästä kaipauksen vaivasta. En ole vielä päässyt. Hänen tunteistaan en tiedä onko unohtanut. Luultavasti on. Se paljastui eräästä viestistä.

Äänestä

Ai, minulla ei ole sellaisia kokemuksia kuin sinulla ap.
Minun ei ole helppo päästä irti ikävästäni, vaikka olenkin varattu.
En myöskään ole rukoillut, että pääsisin IKÄVÄSTÄNI eroon.
Olen rukoillut, että IKÄVÄNI KOHTEELLA olisi kaikki hyvin.

T: Ei ap. eli aloituksia tekemätön.

P.S. En enää edes YRITÄ AKTIIVISESTI unohtaa ikävöimääni ihmistä.
Tiedän, että voin unohtaa hänet jopa kuukausiksi, mutta sitten hän taas palaa mieleeni.

Äänestä

Olisipa tunteista eroon pääsy niinkin helppoa, että hoituisi parilla rukouksella :D:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uudensuunnnan kirjoitti:

Varattuna olen helpottunut päästessäni eroon ihastumisen tunteistani. Rukoillessa se tapahtui.
Olen jo kauan tuntenut ihmisrakkautta sinua kohtaan, mutten enää ole ihastunut.
Se loppui hetkessä, kun pyysin sitä Jumalalta.
Rakas ystävä. voi hyvin. En tunne enää tarvetta täällä käymiseen. Palsta on muutoinkin ollut ristiriidassa ajatuksieni ja etiikkani kanssa.
Haluan sanoa kaikille, että Jumala voi! Heipat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu