Luottakaa Jumalaan, hänen kaikkivoipaisuuteen, suureen suunnitelmaan, elämän antajaan ja päättäjään. Luottakaa Jumalaan, tarkoituksen antajaan ja kaikkeen mikä on määrätty ennalta. Luottakaa ennen kaikkea lupaukseen, ettei lopputulemaan voi ihminen mitenkään vaikuttaa, sillä Jumalahan on valinnut kaiken jo ennen kuin olet syntynyt.
Edellisen pohjalta on hyvin epäloogista, puhua eriseuroista, Tölleistä ja uskomisen tärkeydestä. Kun kaikki on Jumalan suurta ja valmista suunnitelmaa, joten miksi puuttua sellaiseen johon ei Jumalan lupauksen mukaan ihminen voi mitenkään vaikuttaa. Näin voi keskittyä oleeliseen, eli elämiseen ja pian koittavan kesän mahdollistaman porkkanamaan perustamiseen ja omenapuun istuttamiseen.
Typerää puliveivata sivuseikkojen parissa.
Edellisen pohjalta on hyvin epäloogista, puhua eriseuroista, Tölleistä ja uskomisen tärkeydestä. Kun kaikki on Jumalan suurta ja valmista suunnitelmaa, joten miksi puuttua sellaiseen johon ei Jumalan lupauksen mukaan ihminen voi mitenkään vaikuttaa. Näin voi keskittyä oleeliseen, eli elämiseen ja pian koittavan kesän mahdollistaman porkkanamaan perustamiseen ja omenapuun istuttamiseen.
Typerää puliveivata sivuseikkojen parissa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pitääkö vanhoillislestadiolaisten luottaa myös Raamatun vastaisiin vl-oppeihin kuin pässi uusiin sarviinsa?
Ymmärsin tuosta avauksesta sen verran että se oli suunnattu lestadiolaista tahoa lähellä oleville kirjoittajille ja ymmärtääkseni nimenomaan aatemaailmaltaan lähellä oleville, eikä helluntailaisia psykopaatteja lähellä oleville traumatikoille, kuten sinulle melperi.
Oletko ihan sekaisin?
Minustakin avaaja antaa ymmärtää että kalevi on lähellä tätä tahoa.
http://mvlehti.net/2017/04/07/vakivaltainen-allahin-papitar-on-hyva-syy-erota-kirkosta/
Ihmeellinen kannan otto lakolta, joka luulee olevansa kristitty?
Yhtään kertaa ei mainittu Kaikkivaltiaan Vapahtajan, Messiaan nimeä?
Tarkennan, onko kysymys muslimista vai Jeihovista?
Jeesus on kaikkivoipa, Jumala ei Uuden testamentin mukaan. Tämän vahvistaa 3 kohtaa myös Vanhassa Testamentissa. Joten kristitystä järjestöstä ei ole kysymys, vaan pakanallisesta lahkosta.
Avaaja kirjoittaa; Luottakaa Jumalaan, tarkoituksen antajaan ja kaikkeen mikä on määrätty ennalta?? Käsittämätöntä soopaa? Ei mitään Raamatullista.
Miksi sitten ihmisen pitäisi mennä kapeasta portista sisään, kun tie on jo ennalta määrätty. Uusi Testamentti ei tunne tekstiä? Vanhakin vain profeetoille.
Ei syntyminen johonkin lahkoon, tee autuasta.
Kristitty tietää;
Joh. 14:6
Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.
Avaajan mukaan Hänen lahkosta ei pelastu kukaan.
Kes.
Miksi sitten ihmisen pitäisi mennä kapeasta portista sisään, kun tie on jo ennalta määrätty.*************
Sitähän minä just kirjoitin. Kirjoitin että lopettakaa höpöttäminen asioista joihin ei voi vaikuttaa. Kaikki on ennalta määrättyä. Myös se että sinä sairastuit ja jäit kohtalon siivelle kellumaan, on ennalta määrätty, MUTTA ei just sinun kohdalla erityisemmin, vaan kaikkien niiden kohdalla joihin sinäkin kuulut, eli Teihin jotka kadotitte Jumalan siellä kohtalon purjeessa. Se kohtalon purje on ennalta määrätty, ei henkilöt siellä.
Voin auttaa lisävinkillä. Kun Kempeleeseen rakennettiin zeppeliini, niin se oli ennalta määrätty, mutta ketkä sinne menivät ostoksille ei ollut ennalta määrätty, vaan sinne ajoi nälkä ja uteliaisuus. Sinä ajauduit kohtalon purjeeseen tyhmyyttäsi. Eri syitä on olemassa. Jos olisit viisus asiat voisivat olla paremmin, joskin kohdallasi epätodennäköistä.
Kohtalon purje on ennalta määrätty, mutta ei ne henkilöt jotka sinne sinun laillasi ajautuivat.
Tiedän ettet voi ymmärtää, joten voit aloittaa solvaamisen seuraavassa viestissä, ellet tehnyt jo sitä edellisessä, jota en lukenut kuin 1/3.
Minustakaan avaaja ei puhu lakosta, se ei liity avaukseen, vaan lakko liittyy ammattiyhdistysliiton mielenosoitukseen. Avaajahan kerto Jussi sinusta.
On esiintynyt käsityksiä ettei sellaista lahjaa voi olla, tai ei ainakaan helluntaimaailmankatsomuksen olevilla uudesti syntyneillä. Tuollainen johtopäätös jo ajatuksen tasolla on absurdia. Ainoastaan voidaan käsitellä kenelle on ilmaantunut lahja tulkita kielellä puhumista etc. Itse ainakin osaan tulkita, mutta puhua en osaa.
Kielillä puhumisen armolahja on suurimpia osoituksia siitä, että Ihminen on voideltu tietyllä hengellisellä tavalla. Paaavalinkin mukaan se on tavoiteltavin lahja.
Esim. Kesitasta on arvosteltu hänen puutteellisesta kielillä puhumisen lahjasta/taidosta . Siitä huolimatta että Hän on paitsi hyvä puhuja, joka tuleekin esille tuossa seuraavassa nauhoitteessa, niin myös...
https://www.youtube.com/watch?v=agQ9FHBIqb4
... Hän on myös hedelmällinen kielillä-puhuja. Tämä ei ole mikään väärennös, vaan ovat suoria sitaatteja Hänen hedelmistään ja lahjoistaan.
Hän ei puhu myöskään salaa kotona ja sillain muka valehtele meille, vaan aivan yleisellä foorumilla ja julkisesti.
Tässä näytteitä Hänen kielillä puhumisen suurista hedelmällisistä lahjoista:
On muitakin mainintoja Hänen suorituksistaan kieliltäsi puhutuista ja muistakin.?
Kesitas 24.11.2015 17:38
Kepulainen Pääministeri on kaiken pahan alkuunpania ja Valtuustossa lestadiolais- keput ajoivat tilojen vuokraamista, pystyssä taputtaen, sopulit olivat jo omaksuneet asian ja heillehän raiskaus on arkipäivää.
Kesitas 10.3.2016 6:44
Miten pitäisi kirjoittaa esimerkiksi pedofiliasta, että siihen sisältyisi ihannointia sekä hyväksyntää? Tämä omien lasten nainti, sekä treenaukset mm. Ranualla oli -70- 80 luvulla hyvin leimallista ja tapauksia oli tuhansia.
Kesitas 27.9.2014 10:31
"Jo otetaan esim Oulun alue, muualla sitä ei esiinnyt, kun teillä ja tapahtumia on satoja, ellei jo tuhatkin." (hänen mukaan muualla /(voi ymmärtää myös "muilla ihmisillä"/) ei esiinny pedofiliaa)
"Kukaan muu tähän ei pysty, kun te, asia joka oli minun nuoruudessa jotenkin itsestään selvyys." (muut ei pysty vastaavaan pf, ja hänen nuoruudessa pf oli itsestäänselvyys)
"Mutta kun et ole VL, et ehkä ole joutunut raiskatuksi" (arvio vastakirjoittajasta)
Kesitas 17.9.2014 20:22
"Täältä löytyy VESTADIOLISEN OIKUS Oulussa.. Veikko Vihelä raiskasi ja hyväksikäytti 14 lasta? Mitkä oikeus Hänellä on Suomen Oikeudessa, 70 pv ehtoollista?" (Kesitas Henna Oikariselle).**
Näinhän se VL mafia toimii? eikö vaan. He pelastivat omansa?
Muualla jo neljän lapsen jutusta tulee ”penaltia” useampi vuosi. Näin toimii SRK kristillisyys. Eihän siinä tule kun 5 pv yhtä kohti. Halpaa se on jatkaa Vihelän hippalointia
Kesitas kirjoitti toukokuussa 2013:
""Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen. Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.
Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan
Kesitas 23.10.2014 19:15
Vai vähättelet pedofiliaa? Mikään "uskonnollinen" järjestö ei vedä teille mitään vertaa, niin järjestelmällistä menetelmänne lasten nainneissa oli ja on osin vieläkin Pohjois- Suomessa
Kesitas 13.1.2015 23:14
Hieman katsantoa, kuka valehtelee?
Jäi vielä mainitsematta, että onko asiantuntia ehkä SRK;n pedofilia salaaja?? Sopisi kuvioihin. Siellä niitä on muutamia? Jos useampia nimeä, teillä kuitenkin -60 luvulta lähtien tuhansia....Muhonen saattaa kirjoittaa niin, kuten sanoit, mutta ongelmana on olettamus, Hänen näkemys ja vailla yhtään nimeä. Esillä oli kolme, joista yksi todettiin syyttömäksi....Ei taida riittää pesemään teidän pesäänne. Täällä Oulun alueella on mm. Vihelöitä ja Myllymäkejä tuomiolla joka kuukausi.
Kesitas 17.9.2014 20:22
Minun älykkyyttäni on palstalla ehkä eniten, Melperiä lukuun ottamatta ja olen vakuuttunut, että sen tekee huomattavasta heikoimmilla varustetut lestat.
Kesitas 29.1.2015 17:03 Voidaan myös kysyä; Suosiko Hän näitä R- ritareita. Hänelle riitti se, että Isän ohje oli ottaa heidät hengiltä.
Kesitas 3.7.2015 15:10
Jos minulta kysyt , olen Uudestisyntynyt Jeesuksen opetuslapsi ja kunnioitan Isän määräyksiä.
Kesitas 14.7.2015 20:22
Olen toiminut 6 vuotta työssä, jossa potilas on ilkosillaan, mutta tein vain työni, en kuten VL, raiskannut
Tyhmimpiä vastuksia, sillä yhtään vastusta ei ollut kysyjälle.
Sitten, kun todella tilttasi, laiton kymmenkunta vuosien takaa olleita otantoja, täysin mielivaltaisesti lyhennettynä.
Et todella voi väittää, ettet ole lesta, tyhmyytesi on esillä koko ketjussa.
Erikoista oli myös se, että 27.9 kirjattu juttu, jossa oli kautta viivoja joka rivillä, se/ ei/ sovi/Kesin/tyyliin.
Oletko Kes koukussa?
Jos lestan ajatuksenjuoksu on tuolla tasolla, niin kannattasi varmaan olla kirjoittelematta ollenkaan. Saa sen kuvan, että lestat on huomattavan typerää joukkoa.
1. Kor. 1:27
Vaan ne, jotka maailman edessä hullut ovat, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpiään saattais; ja ne, jotka heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän väkevät häpiään saattais;
1. Kor. 2:14
Mutta ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat; sillä ne ovat hänelle hulluus, ja ei taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan.
1. Kor. 3:19
Sillä tämän maailman viisaus on hulluus Jumalan tykönä. Sillä kirjoitettu on: hän käsittää taitavat heidän kavaluudessansa,
##Saa sen kuvan, että lestat on huomattavan typerää joukkoa.##
Sehän on ihan oikea kuva.
Ei kait fiksut ihmiset juoksisi Raamatun vastaisten valheoppien perässä ja opettaisi olevansa koko maailman ainoita oikeita uskovaisia.