Odotusaika tunteja
Onko Paltamossa takseja?
6
487
Vastaukset
- Lempäälänmiäs
En tiedä mikä paltamolla on tilanne mutta muulla Suomessa parempien kyytien valkkaajat tunnetaan nimellä "tolppahomo"
- Eimilläänpahalla
Enpä tiedä tolppahomoista. Enkä sitä mikä olisi parempi kyyti, jos taksia tarvitsee. Kaksi kertaa olen pettynyt. Ensimäisellä kerralla ilmoitettiin paria-kolmea minuuttia aikaisemmin, kun juna oli asemalla, että ei kannata ajaa pikkukyydin takia asemalle ja kysyttiin " onko sinulla pussissa rahhoa" maksaa enemmän. No se selvitettiin toisen, täysin asiaan kuulumattoman , asiallisen taksinkuljettajan kanssa. Kiitos siitä hänelle. Kyydin olin tilannut kahta-kolmea tuntia aikaisemmin. Toinen tapaus viime kesältä. Samoin tilsin taksin asemalle kahta tuntia aikaisemmin. Siinä odottelin, ei ilmoitusta taksikeskuksesta, ei taksilta. Puolen tunnin päästä soitin palvelunumeroon, josta taksin olin tilannut. "ovat kaikki ajossa"Kellään ei tullut mieleen ilmoittaa, että luvattua palvelua et saa. En luota enää koko palveluun. Tuolloin myöhästyin omasta sovitusta asiasta. Nyt yritän järjestellä kyydin omin avuin. Lähinnä harmittaa ihmisten vaivaaminen., kun mielellään käyttäisi rahalla ostettavaa palvelua. Silloin, kun taksin on saanut, on palvelu ollut kiitettävän asiallista ja ystävällistä.
- eimilläähyvällä
Toivottavasti tulee paljon pimeitä takseja ajamaan näitä pikkurahan kyytejä
- Taxman
Armoton nimimerkki!
- oiwefj
parempi kuin vaikkapa tolppahomo
- Pirssijono17
Kerran oisin tarvinnut kyytiä, kun olin kaljotellu kesäpilikissä. Toisella kerralla ostin kiesin. En muista enää numeroa. Ja kontsalla yökköpaari. Miten meet. Koeta kaikki kestää. No piikkarit naulaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847132Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176215Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845318Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193555Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400