Voiko kukaan olla niin tyhmä ja tietämätön maailman menosta, että luulee niiden mökkien tuovan Sysmään matkailijoita jopa bussilasteittain? Ei helvata elämä näin mene! Ensin pitää olla jokin vetovoima, joka saa turistit kiinnostumaan Sysmästä ja tulemaan tänne ja vasta sitten mietitään, mikä olisi kiva ja kiinnostava paikka majoittua. Eihän nyt kukaan mene minnekään sen tähden, että on (muka) kiva paikka nukkua kovassa aallokossa heiluvan sängyn kanssa kamppaillen ja lokkien kirkunaa kuunnellen ja aamulla liikkua terassilla väistellen samojen olioiden paskaa. Kuolleena syntynyt ajatus persaukiselta onnenokijalta, jonka haihattelu on jo nyt maksanut kuntalaisille kaavoituskuluina yli satatuhatta euroa, ja jos hanke vielä etenee, niin se tulee kaatumaan kaikkien sysmäläisten maksettavaksi vielä paljon enemmmän.
Yksi pikku juttu kelluvista mökeistä
Enmaksamuutanpois
1198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kelluvat parakit pilaamaan leirintäalueen, yleisen uimarannan ja kunnan maineen, äävestä kepua. Muilla puolueilla on järkevä suhtautuminen asiaan.