Yksipuolinen rakkaus tappaa

puristaa kurkussa ja oksettaa ja ahdistaa. Olen nykyisessä suhteessa yksin, mutta kumpikaan ei osaa lähteä. Itsellä olisi vielä tunteita, mutta tuntuu, että toinen ei vain halua välittää.

Tota samaa paskaa olen kuunnellut koko ikäni. Niin kauan kuin muistan eli varhaislapsuudesta asti olen katsonut ja kuunnellut huonoa parisuhdetta. katkera äiti on tuhlannut elämänsä perheeseen ja vieläkin pitää jatkuvasti uhrautua lapsenlasten harrastuksiin. Ja murehtia heidän taloutta, kun velkalappuja tulee kotiin. Kaverini O on parisuhteessa vanhempieni kanssa. Tänään keskustelin hänen kanssaan. 50-vuotias aikuinen mies soittaa äidilleen joka päivä, huolehtii isästään ja vie alkoholisteille alkoholia etteivät nämä suutu hänelle. Lapsena alkoholilla traumojaan hoitavat sotaveteraanit hoisivat ystävääni. Nyt hän maksaa kunniavelkaa. Emäntäkin on hänestä taloudellisesti riippuvainen ja lapsen voi aina saada hiljaiseksi lahjomalla. Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa. Toki ystäväni juo olutta jatkuvasti vitutukseen. Ei tuollaista elämää selvinpäin jaksaisi. Minullakaan ei ole omaa elämää,mutta tiedän syyn ja en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni, koska en hakeudu terapiaan.

puolet minusta kulkee hänen mukanaan jota palvon ja joka pakeni minua.

Yksipuolinen rakkaus tuntuu oikeasti todella pahalta.. etenkin kun ei ole täyttä varmuutta onko yksipuolista, herää turhaa toivoa aina vaan. :( jos kuulisi ne sanat "minulla ei ole tunteita sinua kohtaan" turhat toiveet häviäisivät ja lopulta pääsisi paremmin irti..