Iltaa eurajokilaiset!
Huomenna virallinen äänestyspäivä. Miettikää tarkkaan ketä äänestätte. Kannattaa äänestää perussuomalaisia, koska he ovat pakolaisvastaisia ainoastaan. Kaikki muut puolueet ovat valmiita majoittamaan kuntaamme satoja pakolaismiehiä. Mikäli haluatte, että vaimonne/naisystävänne ja tyttärenne ovat turvassa myös jatkossa, niin äänestäkää perussuomalaisia. Itse en ainakaan halua yhtään vastaanottokeskusta kuntaamme. Ruotsissa oli perjantaina taas hyvä esimerkki siitä mihin tilanne voi johtaa. Suomessa voidaan tehdä vielä jotain, mutta esim. Ruotsissa se alkaa olla jo myöhäistä, ellei oteta käyttöön kovia keinoja eli armeija aseineen kaduille!
Ps
Huomiset kuntavaalit
13
332
Vastaukset
- Vieraanvarainen
Hei , mutta eihän kaikki pakolaiset ja siirtolaiset ole rikollisia ! Järkeä ei ole kielletty käyttämästä vaaleissakaan !!
- Häpeä
Hei` äänestin ikäväkyllä puoluettanne eduskuntavaaleissa, ja mitä kaikkea luvattiin mikään ei toteutunut,ainoastaan Timo pääsi Audin takapenkille. Eihän tuolaiseen puolueeseen voi luottaa mikä pettää äänestäjänsä. Toinen sakki on nuo loikkarit puolueesta toiseen,ei sellaisia voi äänestää ne on myös pettureita. Niin ja minusta on aika törkeätä kalastaa ääniä itselleen Ruotsissa tapahtuneen terroritapauksen johdosta.
- haloohei
Se on Suomessakin vain ajan kysymys. Ettekö arvosta pätkääkään naisten turvallisuudesta? Kepukin eli keskusta petti äänestäjänsä, mutta persut ovat maahanmuuttovastaisia, niin kuin kuuluukin. Ei täällä pystytä omistakaan huolehtimaan, joten miksi tänne pitäisi ottaa vielä nuoria miehiä, joista moni jättänyt lapsensa ja vaimonsa raukkamaisesti sodan armoille?
- njetmuslimo
Samaa mieltä. Ei pakolaisia. Rajat tulisi laittaa kiinni ehdottomasti. Jokainen voi päätellä minkälainen on muslimien kulttuuri, kun vähän ottaa asioista selvää. Suomessa arvostetaan naisia toisin kuin monissa ähl... maissa. Onneksi Donald Trump näyttää pian mistä kana kusee!
- henkeenjavereen
En itekään tykännyt siitä, kun persut petti viime vaaleissa. Kyllä keskusta teki samoin. Sipiläkin hehkutti, ettei eläkeläisiltä, lapsiperheiltä, sairailta ja opiskelijoilta leikata puhumattakaan työttömistä. Keneltäkään muulta ei olekaan leikattu kuin näiltä edellä mainituilta ryhmiltä. Perussuomalaiset kuitenkin maahanmuuttovastaisia, joten silti äänestän heitä. Turvapaikanhakijoiden kulut ovat useita miljardeja vuodessa. Se on kumma, että he saavat rahaa ilman papereita, suomalainen ei saa mitään rahaa sossusta tai kelalta ilman papereita. Olkaa nyt kaikki lapsista ja naisista välittävät järkeviä ja äänestäkää perussuomalaisia!!
- mäkans
Ilmainen asuminen ruoka ja vielä rahaa siihen päälle. Kyllä itsekin perussuomalaista äänestän. Ei meidän rahat riitä tollaseen. Rajat vedettävä kiinni, niin kuin Unkarikin teki
- hoidettaviaasioita
Haluan todella nähdä miten Persut asioita Eurajoella hoitelevat , ei täällä ainakaan tärkein asia ole maahanmuuttajat ! Pidän itse tärkeämpinä työllisyyttä , kaavotusta , sivistystointa ,nuorison tarpeita , kulttuuria ja sivukylien elinvoimaisena säilyttämistä muutamia asioita mainitakseni .
- Äläoonaivi
Ne ovat tärkeitä, mutta odotapas kesään saakka, ni on kuule pakolaiset tapetilla. Nyt on hiljaisempaa, mutta pian tulee taas ovista ja ikkunoista.
- Fläimäkäy
Kyllä niitä naisten raiskaajia ja pahoinpitelijöitä on ihan kotikutoisina ! Kuka tai mikä puolue niiltä suojelee ???
- EttäSilleen
Iltaa vaan. Ja aamupäivällä lähden äänestämään demaria.
- 38jamuutamamuu
Paljon hyviä ehdokkaita Perussuomalaisilla. Politiikka on kompromisseja ja yhteistyötä, mutta on meitä muutama jotka ei tee ihan joka asias niitä.
- genral
Niin ja tuo maahanmuuttovastaisuus. Se on se asia, minkä vuoksi äänestän Ps eli perussuomalaisia. Väittääkö joku, että esim. Ruotsissa mamutus olisi hanskassa? Siellä jo monia alueita, joihin viranomaisilla ei ole asiaa ilman tukipartioita tai armeijan tulivoimaa!
- Lokasakkia
Persut häves vaalit. Hyvä. Näin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707