Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta? On hyytymis ongelma...veri siis hyyty liian helposti. Näin ollen hyytymiä tulee istukkaan, eikä sikiö selviäkkään.
Tämä on kipeä asia veljeni perheelle. He ovat haudanneet yhden miltein täysiaikaisen ja yhden puolessavälissä olleen vauvan vuoden sisällä.
Heidän kanssaan tätä asiaa tulee käsiteltyä, mutta kun asiasta ei paljoa tiedä ja heillä on kuitenkin kysymyksiä...
Heistä tuntuu, että ovat ihan yksin asian kanssa...vastaavan laisista raskauksista ei ole kuulleet oikeimmin.
On olut kova paikka, kun kotiin ei sitä kaivattua nyyttiä olekkaan saatu, vaan menetetty.
Olisin kiitollinen kaikista tiedon murusista.
Tämä on kipeä asia veljeni perheelle. He ovat haudanneet yhden miltein täysiaikaisen ja yhden puolessavälissä olleen vauvan vuoden sisällä.
Heidän kanssaan tätä asiaa tulee käsiteltyä, mutta kun asiasta ei paljoa tiedä ja heillä on kuitenkin kysymyksiä...
Heistä tuntuu, että ovat ihan yksin asian kanssa...vastaavan laisista raskauksista ei ole kuulleet oikeimmin.
On olut kova paikka, kun kotiin ei sitä kaivattua nyyttiä olekkaan saatu, vaan menetetty.
Olisin kiitollinen kaikista tiedon murusista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On valitettavasti liiankin tuttu asia minulle,tosin en tiedä tuosta veren hyytymisjutusta..
Meidän tyttö haudattiin pian vuosi sitten,hän kuoli myös melkein täysiviikkoisena,syytä ei saatu selville..kaikki oli hyvin,sekä minä että tyttö oli hyvässä kunnossa..lääkäri sanoi että mitään todisteita ei ole siitä että sama toistuisi..
Nyt olen toivon mukaan raskaana,teen testin parin päivän päästä..uusi lapsi on enemmän kun tervetullut!harmi vain että esikoisemme on taivaassa..Voimia veljellesi!
Tuo hyytymisasia ei ole tuttua, mutta vauvan kuolema kyllä :-( Ei asia ole niin harvinaista kuin luullaan, näistä asioista ei vain puhuta, ne vaietaan.
Oma ensimmäinen tyttäremme kuoli synnytyksessä, selitteellä, että napanuora jäi puristuksiin. Onneksi kun koko tapahtuma alkoi, vaimoni oli jo ollut useita päiviä kätilöopistolla, joten itseämme voi asiasta mitenkään syyttää. Meille varattiin tapahtuman jälkeen synnytyslääkärin aika, jossa luvattiin asia meille selittää. Kyseinen lääkäri ei koskaan suostunut asiasta keskustelemaan, asialle pantiin vanha naishoituri. (sivuhuomautus -- mistäköhän se lekureiden ja hoitureiden palkkaero muodostuu ?)
Sen jälkeen on mennyt vuosikausia -- välillä toivossa eläen raskauden alkamisen takia, mutta sitten aina jokin on mennyt pieleen -- onneksi paljon aikaisemmassa vaiheessa.
Eli ei se niin harvinaista ole -- nykyaikanakaan, meitä on monia kohtalontovereita.
ELÄMÄ JATKUU SILTI, ei se siihen romahda, vaikka lapsia ei saakaan, vaikka raskasta se on aina menetyksen jälkeen, varsinkin naiselle. Suru jää loppuiäksi sydämeen, mutta kaikki mitä täällä koemme opettavat meitä elämään :-)
Asiat menevät luonnostaan tärkeysjärjestykseen, kun joutuu pysähtymään äärimmäisen kysymysten äärellä -- kiire, rahankahminta, terävät kyynärpäät --- ovatko ne jotka tekevaät elämästä elämisen arvoisen -- nämä mietteet joutuu moni elämänsä aikana joskus kohtaamaan. Surullista, jos se jää omalle kuolinvuoteelle.
Lapsille, lapsien hyväksi ja tulevaisuuden eteen voi tehdä paljon, vaikka omia lapsia ei olekaan -- ehkä jopa enemmän kuin jos niitä olisi, koska aikaa ja rahaa ja elämänymmärrystä riittää enemmän vaikeat hetket yli päästyä.
Toivon, että löydätte läheltänne hyvän tukihenkilön asioiden yli pääsemiseksi. Jo keskustelu auttaa. Yhteys minuunkin löytyy esim eurosuomi.com keskustelujen postilaatikon kautta.
Elämä on edessä - ei takana - oli siellä sitten tapahtunut mitä tahansa :-)
vieläkö olette aivan tiedostamattomassa tilassa tämä asian suhteen? nimittäin tähän ongelmaan, näihin hyytymistekijöihin on hoito. outoa, ettei veljesi perheellee sellaista ole ehdotettu. ja niillä on saatu tuloksiakin aikaan! hoidot liittyvät aspiriiniin ja hepariinipistoksiin. keskenmenoja kokeneena olen lukenut useita artikkeleita tästä aiheesta. käyppä verkkoklinikan sivuilla, tai väestöliiton sivuilla taikkas duodecim-julkaisuista voi löytyä tietoa.
voimia veljeesi perheelle... he eivät ole ainoita todellakaan kamppaillessaan ongelmansa kanssa!
Kiitoksia kaikille vastanneille!
Kun he joskus alkavat suunittelemaan uudestaan perheen lisäystä pääsevät he hoitoihin jo ennen raskautta.
Toivon, että he uskaltavat perheenlisäystä viellä yrittää ja toivoakkin.
Tuo vanha hoituri omalla kohdallamme sanoi, että parasta terapiaa olisi pikainen onnistunut uusi raskaus. Olen samaa mieltä hänen kanssaan.
Käytännössä kuitenkin vaavin menetys oli niin raskas kokemus, että ei ainakaan meille edes tullut mieleen yrittää uudestaan pariin vuoteen. Ensimmäinen vuosi meni itsemme henkiseen ylösnousuun pohjalta.
Se, että tuon ensimmäisen tapahtuman jälkeiset raskaudetkaan eivät ole tuottaneet toivottua tulosta, eivät ole enää olleet yhtä raskaita kokemuksia. Tuntuu, että ensimmäisellä kerralla tuli koettua "kaikki", sen jälkeiset tapahtumat tuntuvat mitättömiltä siihen nähden.
Haluaisin korostaa kuitenkin, että lapsen menetys raskausaikana tai ensimmäisten kuukausien aikana ei ole mitenkään harvinaista. Se, että tapahtuma sattuu useamman kerran samalle henkilölle on sitten jo huomattavasti harvinaisempaa, mutta ei ainutlaatuista.
Eli koeta rohkaista tuttaviasi yrittämään uudestaan :-)