Mulla on jatkuvasti sellainen tunne, että esitän koko masennukseni ja haluan vaan huomioo. Mutta mulla on ollu tosi pahoja kausia ja silloin halunnu masennuksesta eroon, mutta en ole päässyt muulla kuin terapialla ja lääkkeillä paranemaan päin. Mut aina tuntuu siltä että itse valitsen sen paskan ja edesautan sitä. Viiltelen ja se on mun tapa purkaa itseinhoa. En huomiohuoraa sillä missään nimessä koska se on kauheaa, eikä siitä oravanpyörästä pääse eroon. Ja häpeän niitä arpia ja haavoja silmät päästäni. Mä vaan pelkään et mun aivoissa ei ookkaan mitään vikana, vaan se mun masennuksen syy on minä ja mun valinnat. Mut voin sanoo et paniikkikohtauksen aikana ei paljon mietitytä mikä paskan olo aiheuttaa.. Auttakaa mua selvittämään mun pää edes vähän. Vertaistuki ois myös mukavaa.
Esitänkö kaiken?
Auttakaaennenkuinsekoon
5338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipa masennuksen syy sitten mikä tahansa, niin se ei tee tyhjäksi totuutta, että elämä on kurjaa ja on paha olla. Saattaa hyvinkin olla että pelkäät normaaliutta ja parantumista, koska sehän tarkoittaa että pitää ottaa koko vastuu elämästä: käydä töissä, etsiä töitä tai opiskella ja sosiaalietuudet lakkaavat. Pelkäätkö sittenkin elämää ja sen haasteita.
Kun tulet terveeksi, niin saat rohkeutta ja uutta virtaa ja intoa mennä eteenpäin ja ottaa haasteita.
Ei sinun aivoissa olekaan vikaa fyysisesti vaan masennus on psyyken alueella.
Oon masentunut. Jospa auttaisi, etten kirjoittele tänne.
Hei
Kirjoitat puhuttelevasti. Sinulla on tunne, että tavallaan esität olevasi masentunut. Entä ajatteletko, että myös "esität" viilteleväsi ym? Se on kuitenkin täyttä totta ja arvet ovat konkreettisesti nähtävillä. En siis usko, että mitenkään esität voivasi huonosti. Ja vaikka esittäisitkin, onhan sekin merkki siitä, että tarvitset apua. Siis jos voit niin huonosti, että sinun pitää tavallaan esittää sairasta saadaksesi huomiota.
Masennus ja muu henkinen pahoinvointi on kai harvoin itseaiheutettua. En ole lääkäri enkä psykologi, mutta näin kuitenkin ajattelisin. Toki omilla valinnoilla voi vaikuttaa elämäänsä ja omaan hyvinvointiinsa, mutta ei itselleen voi taikoa masennusta tuosta vaan.
Voisitko ajatella, että et ole siis itse mitenkään syyllinen näihin oloihisi. Et teeskentele mitään, vaan nekin olot kuuluvat masennukseen. Tarvitset ja sinulla on oikeus saada apua, jotta olosi paranisi. Onko sinulla mahdollisuus käydä terapiassa nyt siis edelleen?
Tuossa aiemmin vastattiin tosi hyvin, että joskus pelkäämme myös terveyttä ja sen mukanaan tuomaa vastuuta. Sairaus on tuttua, vanhaa kurjuutta josta ainakin tietää, mitä se on. Terveys on uutta ja voi tuntua pelottavaltakin. Mutta paranemisen myötä saat voimaa ja valmiuksia tulevaan elämään. Toivottavasti siihen ei tarvitse kuulua masennus eikä viiltelyt tai paniikit.
Kevättä ja uutta kohti..
Lämmöllä,
pappi Elisabet
Tiiän mitä tarkotat. Itte koen samanlaista tällähetkellä. Sä et esitä etkä oo keksiny sitä asiaa vaan sun psyykkinen terveys on heilahtanu jostain eikä sitä oo helppo saada takaisin normaaliksi. Periatteessa meidän itte pitäis tehä asialle jotain koska me ollaan ainoita jokka voi meitä itteämme auttaa, mutta oon itte sen huomannu ettei sitä vaan pysty tehä ja siihen tarvii muilta apua... Sun täytyy löytää vaan se oikea apu mikä auttaa sua... Mä itte etin sitä vielä kans... Mutta jaksamisia sulle.
Eihän tuo ole mitään esittämistä jos itseään viiltelee, vaan vakava oire! Juuri luin artikkelin jossa kirjoitettiin näin: >Tyhjyyden tunnetta on hyvin vaikea kuvailla. Se on sitä, että mikään ei tunnu miltään. Hyvin ahdistavaa. Tämän olotilan takia moni satuttaa itseään, jotta saisi edes jonkun tuntemuksen>. ... Rankka juominen on hyvä esimerkki tästä. >Juon ja tuhoan itseni, koska en ole arvokas. Samalla kiihdytän itseäni jotta saan tyhjyyden tilalle jonkun tunteen.>
Sinun on otettava puhelin käteen, valittava terveyskeskuksen numero ja sanottava puheluun vastaajalle, että tahdot lääkäriin koska viiltelet itseäsi. Siinä se. Mitä nopeammin toimit, sen parempi!
Tuossa em. artikkelissa puhuttiin persoonallisuushäiriöistä. Näin kävi myös minulle erokriisissä. Muistan miten tunsin olevani pieni piste, jonka ympärillä avaruus laajeni laajenemistaan. Se oli suunnatton ja kuvottava. Se oli sekä henkistä, että fyysistä pahoinvointia. Kerroin tämän terapeutille, mutta en muista hänen kommentoineen siihen mitenkään. Ehkä se on niin tavallista.
Lisää tekstistä: > Minulla on vaikea pitää itsestäni selkeää minäkuvaa, enkä aina tunnista itseäni peilistä.> Sisäisen maailman kaaos voi olla valtava, vaikka ihminen kykenisi elämänn ulospäin normaalilta vaikuttavaa elämää. Ihminen voi näytellä rooleja, joiden avulla hän pärjää, mutta sisimmässään hän ei tiedä kuka on ja mitä tuntee.
Kyse ei ole muiden huijaamisesta vaan selviytymiskeinoista. Nöin elävä ihminen voi kuvitella elävänsä kuten muutkin ja ihmetellä, miksi on jatkuvasti paha olla.
Koko artikkeli löytyy Tunne&Mieli lehdestä. 2/2017
Voimia ja jaksamisia!