12-vuotiaalla tyttökissalla löytynyt kaulan toiselta puolelta pavun kokoinen patti, joka on liikkuva eikä kipeä.
Kissa on käytetty eläinlääkärissä kahteen kertaan, ensimmäisellä kerralla lääkäri ei löytänyt pattia, vaikka kissa rauhoitettiin tutkimusta varten. Verikokeissa maksa-arvot olivat kuulemma hiukan koholla.
Seuraavalla kerralla noin viikon kuluttua ensimmäisestä tutkimuksesta, kissa nukutettiin tutkimusta varten ja otettiin röntgen, jossa ei näkynyt mitään poikkeavaa ja verikokeessa maksa-arvotkin olivat parantuneet. Lääkäri ei edelleenkään huomannut/tai noteerannut pattia. Patin kyllä tuntee, mutta kun kissa on tietyssä asennossa ja kun malttaa hetken tunnustella.
Patti ei ole muutamassa kuukaudessa kasvanut, ainakaan huomattavasti, mutta löysin netistä tietoa turvonneista imusolmukkeista ja kilpirauhasesta. Kissa on hiukan laihtunut, mutta se saattaa liittyä myös yleisesti vanhuuteen. Sillä on myös tapana huutaa aamuyöllä, mutta se on aina herätellä ihmisiä aamuisin mm. varpaita pyydystämällä tai tassuilla naamaan läiskimällä. Ruokahalu on hyvä, mutta se juo enemmän kuin ennen.
Voisiko sillä on kilpirauhasen liikatoiminta, vaikkei verikokeesta ilmennyt (tai lääkäri oli huolimaton)?
Kissalla patti kaulassa (kilpirauhanen turvonnut?)
3
651
Vastaukset
- Kisuliinuja
Käytä toisella eläinlääkärillä..
- maumaumau
Tottakai käytän. Mutta yhden lääkärin mielipide ei ole aina välttämättä parempi kuin useiden ihmisten, joilla on kokemusta oman kissan kilpirauhasen liikatoiminnasta. Eläinlääkärinkään ei kannata luottaa sokeasti, vaan etsiä itse myös tietoa aiheesta. Tämä on yksi keino ja siksi täällä kyselen kokemuksia tai jos jollain on tietoa aiheesta.
- kilppis
Eikös kilpirauhasen liikatoiminnan pitäisi näkyä verikokeissa, ainakin meidän kissalla näin kävi.
Jos kissaltasi tarkistettiin verikokeissa myös kilpirauhasarvo niin kyllä siihen varmasti voi luottaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen242645Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään402302Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621298Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991221- 41976
- 42957
- 75852
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh71818Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175793Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup93762