Sen takia Anni

Käyttäydyin niin kuin käyttäydyin koska en uskonut kelpaavani sinulle.
6242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kärsit ilmeisesti huonosta itsetunnosta? Aika moni kärsii, vaikka siihen ei olisi mitään syytä. Sellaisetkin, joista sitä ei päällepäin uskoisi millään. Huono itsetunto saa monenlaisia, yllättäviäkin ilmenemismuotoja. Vetäytyminen taka-alalle voi olla yksi sellainen ilmenemismuoto.

Uskon että kelpaisit Annille kun vain luottaisit itseesi. Sinussa on varmasti paljon hyvää. Mutta kelpaako Anni sinulle?

Äänestä
  • Annilla on venäläinen mies, ollut jo pitkään.

    Äänestä

  • Tähän on pakko ottaa kantaa: "kärsit huonosta itsetunnosta". Ihan aina ja kaikkialla jankutetaan huonosta itsetunnosta, muotisana on myös narsku ja psyko jne. jne.

    Se, että on ihastunut johonkin, ja sen seurauksena ajattelee, "että en ole tarpeeksi hyvä hänelle", ei tarkoita sitä, että on välttämättä huono itsetunto. Se on ihan normaali psyykkinen reaktio, kun on tunteita pelissä mukana, koska tunteet sekoittaa järjen, ainakin osittain.

    Päin vastoin, ne jotka eivät osaa epäillä itseään missään eikä milloinkaan, ilmentävät omia narsistisia piirteitään sillä, että olettavat ihan automaattisest, "että minä kelpaan kelle vaan". Seehän ei ole totta. Me ihmiset olemme terveellä tavalla haavoittuvaisia ja jopa epääilijöitä itsemme suhteen, jos jonkin laisissa tilanteissa (jos on terve henkinen kehitys). Sitten on tietysti niitä, jotka ovat aina ja kaikkialla tosi hyviä ja täydellisiä ja parasta laatuaan, mutta itse henk.koht. en halua olla tekemisissä sellaisen henkilön kanssa, enkä edes tuntea lähemmin sellaista ihmistä. Viittaa kovin voimakkaasti persoonallisuushäiriöön, jos ihminen on "aina hyvä kaikessa", vaikka muut näkevät asian toisin ja perustellusti. Robotit ovat asia erikseen.

    Ihminen, joka oikeasti ei tiedä mistään mitään, luulee yleensä tietävänsä ihan kaiken. Ja siinä on hänen ongelmansa. On vaikea oppia uutta ja kehittyä, jos jo tietää valmiiksi ihan kaikesta kaiken ja on aina paras kaikessa :D Miksi silloin vaivautua oppimaan ja kehittymään? Ei miksikään (ainakaan omasta mielestään).

    Äänestä

  • pistepunkhuutomerkki kirjoitti:

    Tähän on pakko ottaa kantaa: "kärsit huonosta itsetunnosta". Ihan aina ja kaikkialla jankutetaan huonosta itsetunnosta, muotisana on myös narsku ja psyko jne. jne.

    Kaikkitietävä ja osaava peittää omaa epävarmuuttaan tai sitten se elää jossain harhaluulossa omasta erinomaisuudestaan.

    Äänestä

  • Edellinen on sekaisin, juuri noin kuten hänen edellään joku kertoikin.

    Äänestä

  • pistepunkhuutomerkki kirjoitti:

    Tähän on pakko ottaa kantaa: "kärsit huonosta itsetunnosta". Ihan aina ja kaikkialla jankutetaan huonosta itsetunnosta, muotisana on myös narsku ja psyko jne. jne.

    Se, että on ihastunut johonkin, ja sen seurauksena ajattelee, "että en ole tarpeeksi hyvä hänelle", ei tarkoita sitä, että on välttämättä huono itsetunto. Se on ihan normaali psyykkinen reaktio, kun on tunteita pelissä mukana, koska tunteet sekoittaa järjen, ainakin osittain.

    Päin vastoin, ne jotka eivät osaa epäillä itseään missään eikä milloinkaan, ilmentävät omia narsistisia piirteitään sillä, että olettavat ihan automaattisest, "että minä kelpaan kelle vaan". Seehän ei ole totta. Me ihmiset olemme terveellä tavalla haavoittuvaisia ja jopa epääilijöitä itsemme suhteen, jos jonkin laisissa tilanteissa (jos on terve henkinen kehitys). Sitten on tietysti niitä, jotka ovat aina ja kaikkialla tosi hyviä ja täydellisiä ja parasta laatuaan, mutta itse henk.koht. en halua olla tekemisissä sellaisen henkilön kanssa, enkä edes tuntea lähemmin sellaista ihmistä. Viittaa kovin voimakkaasti persoonallisuushäiriöön, jos ihminen on "aina hyvä kaikessa", vaikka muut näkevät asian toisin ja perustellusti. Robotit ovat asia erikseen.

    Ihminen, joka oikeasti ei tiedä mistään mitään, luulee yleensä tietävänsä ihan kaiken. Ja siinä on hänen ongelmansa. On vaikea oppia uutta ja kehittyä, jos jo tietää valmiiksi ihan kaikesta kaiken ja on aina paras kaikessa :D Miksi silloin vaivautua oppimaan ja kehittymään? Ei miksikään (ainakaan omasta mielestään).

    Taas hienosti rakennettu ketju, teit aloituksen johon itse vastaat.

    Miksi lässytät tänne aina itsestäänselvyyksiä tai mustavalkoisia kärjistyksiä? Jotta vaikuttaisit vapaalta noista vioista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Samisetä kirjoitti:

Käyttäydyin niin kuin käyttäydyin koska en uskonut kelpaavani sinulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu