Kuntavaalitulos

Onnea Pieksämäkeläiset, kaikki jatkuu niin kun ennenkin, muutosta ei taaskaan tullut, vaikka vuoden aikana sitä niin pontevasti vaaditte, niin ettepä uskaltaneet äänestää toisin, nämä ja varsinkin nämä vanhat ukon jäärät ovat taas valtuustossa riitaa kylvämässä, kun juuri heidät olisi pitänyt tyystin unohtaa näissä vaaleissa. Ei ne itse ymmärrä pois jäädä. Jos he olisivat kaupungin etua vähänkin aatelleet, olisivat jättäytyneet pois, mutta ei, nämä huru-ukot vaan jatkaa, paikallislehdessä taas yleisön osastolla vatuloivat sotkujaan. No kai me ollaan jotain pahaa tehty, kun nämä taas ristiksemme saatiin.
12463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Just joo. Hyvien Veljien/Siskojen rauhaa ei saa häiritä erimielisyydellä tai kritiikillä!

1Äänestä

Toukokuussa muuttamassa pois. Ihan sama mitkä pirut, pirttihirmut ja paviaanit kaupunkia hallitsee. Muutenkin saanut tarpeekseni kaupungin asumisviihtyvyyden jatkuvasta ja tarkoituksellisesta laskemisesta.

1Äänestä
  • Vuosia jatkunut säästäminen näkyy kaikessa? Säästäminen on kuin pikavippi, se on pois kaupungin kehittämisestä korkoineen. Asumisviityisyyteen voi jokainen vaikuttaa.

    Äänestä

  • asukasyhdistykset kirjoitti:

    Vuosia jatkunut säästäminen näkyy kaikessa? Säästäminen on kuin pikavippi, se on pois kaupungin kehittämisestä korkoineen. Asumisviityisyyteen voi jokainen vaikuttaa.

    Mistähän Pieksämäen eräs Suomen korkeimmista kuntaveroprosenteista johtuu? Asukasyhdistyksen resepteillä se nousisi sellaiseksi, että loputkin veronmaksajat häipyisivät paikkakunnalta. Minä tein se jokunen vuosi sitten. Jäisivät vain ne, jotka eivät veroja juuri maksa. Millainen pakka Pieksämäki olisi silloin? Ei ainakaan parempi. Kaupunki on jo pitkälle edennyt tällä tiellä.

    Äänestä

  • Kauniaissiin kirjoitti:

    Kaupunki ei vain osaa satsata niitä veroeurojaan sellaiseen toimintaan joka toisi niitä verotuloja.
    Kunnallisia veroeuroin ylläpidettäviä laitoksia (yläkouluja, tanhuliitereitä, palvelutaloja) sen sijaan rakennetaan minkä ehditään.
    Vain yritystoiminta voi luoda lisää työpaikkoja ja sitä kautta kasvattaa verotuloja ja asukasmääriä.
    Veroilla ylläpidettävät rakennuksen sen sijaan eivät!

    Äänestä

Vain puolet äänesti äänioikeutetuista? Ei voi kukaan röyhistellä saaduilla luottamusoikeudellaan, vaan kaikki joutuu nöyristelemään kaupunkilaisille ja kaupungin johdolla on kukan kastelijoita.

1Äänestä
  • Miksipä nöyristellä kun seuraavat neljä vuotta on varmistettu valtuustopaikka?
    Ei muuta kuin pistetään ranttaliksi kaupunkilaisten rahoilla. Kampitetaan projekteja ja änkyröidään joka käänteessä. Mitään käytännön vastuuta kun ei selvästi ole.

    1Äänestä

No eipä ainakaan valtuuston kokouksista jatkossa tule pimeä viina ja tupakka loppumaan. Alan ammattilainen on nyt porukassa

Äänestä

Pieksämäen+valtuusto+uusiutui+kyllä+isosti.+Peräti+51+%+valtuutetuista+on+uusia.+Varkaudessa+uusia+on+vain+37+%.+Tampere+uusia+39%.++Kuopio+uusia+41%.+Jyväskylä+uusia+43%.+Leppävirta+uusia+43%.+Mikkeli+uusia+35%.+Vieläkö+jatkan.+Se,+että+valittujen+valtuutettujen+keski-ikä+on+54+vuotta+johtuu+ihan+vaan+väestörakenteesta+ja+siitä+tosiasiasta,+että+nuoremmat+eivät+halua+asettua+ehdokkaiksi.+Sitä+saa+aina+mitä+tilaa.

Äänestä
  • Ei kukaan tunne nuoria täällä. Eläkeläiset tuntevat toisensa tanhuilloista ja bingoporukoista. On helppo äänestää tuttua ehdokasta kuin täysin tuntematonta.
    Vain luonteeltaan tyrkky ja pyrkyri lähtee nollatilanteesta tekemään itsestään tunnettua naamaa.

    Äänestä

Voi Herra Jumala mikä porukka tää kolmen valtuutetun,kertoo paljon äänestäjien tasosta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyrwerström kirjoitti:

Onnea Pieksämäkeläiset, kaikki jatkuu niin kun ennenkin, muutosta ei taaskaan tullut, vaikka vuoden aikana sitä niin pontevasti vaaditte, niin ettepä uskaltaneet äänestää toisin, nämä ja varsinkin nämä vanhat ukon jäärät ovat taas valtuustossa riitaa kylvämässä, kun juuri heidät olisi pitänyt tyystin unohtaa näissä vaaleissa. Ei ne itse ymmärrä pois jäädä. Jos he olisivat kaupungin etua vähänkin aatelleet, olisivat jättäytyneet pois, mutta ei, nämä huru-ukot vaan jatkaa, paikallislehdessä taas yleisön osastolla vatuloivat sotkujaan. No kai me ollaan jotain pahaa tehty, kun nämä taas ristiksemme saatiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu