Saitte mitä tilasitte.
Peruutus suomalaiset.
2
212
Vastaukset
- ex.pers
Persujen pers(u)mäki johtui siitä että heidän aiemmat puheensa ja äänestäjilleen antamansa lupaukset eivät kohdanneet heidän tekojensa kanssa. Ihmeen paljon kuitenkin vielä saivat ääniä täydellisestä äänestäjiensä pettämisestä huolimatta.
- Nukkuvapersu
Peräkammarin pojat ei vaivautubneet vaaliuurnille koska valtuustossa ei ole vaikutusmahdollisuuksia muuttaa isojen tekemiä päätöksiä.
Vain eduskuntavaaleilla on jotain merkitystä eikä sielläkään yksinään joten antaa olla..
Vihervasurit sai valtakunnassa voittoja koska älysivät vastustaa kaikkea ikävää joihin ei valtiolla ole varaa ja kannattivat ilmaisia palveluita joihin ei myöskään ole varaa. Kyllä sillä politiikalla äänestäjät saadaan liikkeelle varsinkin kun monellakin on suojatyöpaikka yhteiskunnan maksamana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2055857- 1691681
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661507- 691048
- 98949
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6887Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124857Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy192808En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66779- 76771