Taas se nähtiin. Äänekoski on suomen punaisin kunta vaalien jälkeen. Ei muuta kuin sirppi ja vasara joka kotiin pakolliseksi ja kunnallisvero 80% niin hyvin menee (huom. sarkasmia). Mikä jumalauta tätä paikkaa riivaa!! turha odottaa minkäänlaista kehitystä kuin taaksepäin kohti 1800-lukua. Asukasluku varmasti 15000 kieppeillä neljän vuoden päästä.
Äänekoski - kommunismin kehto
cheguevaraaaa
1953992
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 195
Vanhimmat
Kansa on puhunut. Pulinat pois. Eiköhän sitä tämänkin vaalituloksen kanssa voida elää. Uudet vaalit ovat jälleen neljän vuoden kuluttua.
Hyvää kevättä kaikille!
Suomi ensin aktivistit ovat Äänekosken ääri"oikeistoa".
Onhan siinä hyviäkin puolia. Esimerkiksi kun Äänekosken matkailua kehitetään niin voidaan ottaa mainoslauseeksi: "Äänekoski - tuulahdus mennyttä aikaa arkeesi" tai sitten voidaan markkinoida kaupunkia satojen neliökilometrien neuvostolaisena ulkoilmamuseona.
Oletko perehtynyt Kemin kaupungin vaalitulokseen?
Vasemmisto on luvannut poistaa terveyskeskusmaksut sekä lopettaa kaupungin laskujen siirtämisen perintätoimistoille (nämä molemmat hyödyttävät pienituloisia, eläkeläisiä ym. vähä-osaisia), nämä asiat varmaan nousee esiin heti ensimmäisissä uuden valtuuston istunnoissa. Tämän päälle vielä se luvattu ilmainen varhaiskasvatus ja vanhusten kotihoidon huomattava parantaminen,niin mikäs täällä on ollessa. Kiva seurata kauanko em. asioiden hoitoon menee.
Muuten hyvä, mutta terveyskeskusasiat siirtyvät maakuntien päätettäväksi - ei valtuuston. Perintätoimista päätökset tulevat pitkälti laista ja ilmaiseen varhaiskasvatukseen ei ole tässä kaupungissa varaa.
Niinpä, mutta nämä oli niitä lupauksia :D
Otankin sitten uudeksi harrastuksekseni lääkärillä ravaamisen, kun maksut poistuu. Pysyy tyyppi huippukunnossa, "eikä maksa mittään".
Vapaus, aate ja kunnia. Äänekoski, tuo sinäkin pierusi tänne.
Toverit, työläiset!
Tervehdin teitä iloisna!
Kommunismi on paras aate, ja sopii eritysen hyvin Äänekoskelaiseen menttaliteettiin.
Nythän on niin että työ kantaa hedelmää, ja yhteispelin voimme rakentaa ja hioa uutta kaupunkiamme kohti elävää, reilua, ja ahkeraa kaupunkiamme, jossa yhdenvertaisuus ja toisten kunniottaminen on asia jota kaupunkimme kantaa kohti uutta, nousujohteista ja elävää rehellisen ihmisen paikkaa jossa on ihmisen hyvä elää ja nauttia olostaan sillä kaupunkimme on kulttuurillisesti merkittävä jossa mennä kohti avoimpaa yhteiskuntaan kaupunkimme ollessa esimerkkinä muille.
Valmistelussa on kuulema virkamiesjohdon palkankorotukset. Tarkistukset tulivat ajankohtaiseksi, kun uusi hallintojohtaja rekrytoitiin monien hänen kollegoidensa mielestä aivan liian avokätisesti (6500€/KK). Eiköhän asia etene suunnitellusti tälläkin uudella kokoonpanolla.
No, jotkut ja Äänekoskella liian moni sekoittaa lakeja säätävän politiikan kuntapolitiikkaan. Kun hallituspuolueet ovat nyt olleet "tuhmia", niin kuntaan pitää muka vastaiskuna saada "hyviä" opposition edustajia. Täällä näytti suurin osa äänestäneen siis tunteella, ei järjellä.
vasemmisto- vittu mitä paskaa !
hajoo siihen hönö
onneksi oikeistolaiset hävisivät kiitos äänestäjät
Jos+osaat+laskea+niin+laskeppa+oikeistopuolueiden+kannatus+kontra+vasemmisto+taitaapa+olla+oikeisto+about+56%+ja+vassut+noin+44%+ett+sillai
Vihervasemmisto:++SDP+12+++Vasemmistoliitto+10+++Vihreät+3+++++yht.+25+paikkaa
Oikeisto:++Kokoomus+3+++Keskusta+8+++Perussuomalaiset+5+++Kristillisdemokraatit+2
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++yht.+18+paikkaa
Vasemmisto++58%
Oikeisto++42%
Vasemmistolla+on+yksinkertainen+enemmistö.
Putin ottaa varmaan kummikunnaksi äänekosken? Joko kesäkuussa poistuu terveyskeskusmaksut? Annetaanko virkamiehille avoin valtakirja ja valtuutetuille maksetaan palkkiot sohvalle?
Sähkö tulee töpselistä ja rahat elämiseen valtiolta. Niinhän se kai meni?
Minä taidankin alkaa yhteiskunnan elätiksi, kuten niin moni muukin täällä. Vasurit hoitaa mulle tarvittavan elannon, eikä sormeensa tarvii heilauttaa. Ja laittakaa vaan kaikki palvelut maksuttomiksi, kyllä työelämään jäävät mielellään maksaa enemmän veroa, että meillä eläteillä on hyvä olla.
Millonka saadaan lisää hyysättäviä ulkomaalaisia hyysättäviä?
Rajat auki, mutta ei marjanpoimijoille! Hienoa, kesästä lähtien kaikki ilmaista Äänekoskella?
Sattuko yhtään laskutaitosta kommaria joukkoon?
Hävettää, miten nykypäivänä enää kukaan täysjärkinen enää kehtaa antaa äänensä kommareille? SDP:n vielä ymmärrän, mutta että vasemmistoliitto?
Mitä? Eihän SKP tai KTP saanut Äänekoskelle ainoatakaan ehdokasta!
Punikit kuitenkin voitti, se on tämä sisäsiittoisuus mikä on pesinyt tänne , isältä pojalle sekä siskolta veljelle , serkut äänestää niinkuin suku käskee.
Vasemmistolaiset Äänekoskella pääosin työttömiä, jos sen ilmaisen hernekeiton jakamisen voi työksi katsoa. Kyllähän näille työttömille uppoaa lupaukset kaikesta ilmaisesta kunhan itse saa 7 mukulan kanssa kotona löhötä.
Sikiävät kuin kanit ja notkuvat päivät pitkät kaltaistensa parissa niin kyllähän sitä aivopestyä ilmaisella hernekeitolla täytettyä äänestäjää heille löytyy.
Me muut sitten elätetään nämä Vassarit.
Te ette sikiä kun ei seiso.
Kyllä Lestadiolais uskonlahkolaiset ainakin sikiää. Melkein joka perheessä on yli kymmenen tenavaa, ahkerimmin lisääntyvillä on lähes 20 henkisiä perheitä. Se lahko vaan ei hyväksy kommunistien-, eikä vasemmistoliikkeiden jäsenkirjaa. Eräs edesmennyt lestadiolais tuttavani kävi aikoinaan E-liikkeessä, josta syystä hän tuli erotetuksi ko. lahkosta.
Äänekosken asukasluku on kahden vuoden päästä 25000 ja työttömyysprosentti 35-40, tästä tulee pohjoisen keski-suomen sosiaalielättien keskus, veroja tuleva punakoneisto nostaa vähintään kaksi kertaa vuodessa, että saadaan tuet riittämään elätettäville !
Elä kuvittele että kaikki tulevat ja olevat ovat yhtä laiskoja kuin sinä, tuet riittää ja niitä jaetaan oikeutetusti, jos kaksi kertaa verot nousee on hyöty kaksin kertainen. Joku muu saa palkkaa siitä että verot riittää ja tuet tulee, joten jatka vain työn hakuasi. Voit kerätä jo niitä tulevia vero rahoja kasaan :)
Sinulle ainaberseauki joudun tuottamaan pettymyksen, kuulun siihen yhteiskuntaluokkaan joidenka verorahoilla maksetaan sinun kaltaisesi liimanhaistelijan tuet, mutta omalta osaltani voin onneksi muuttaa tilanteen ja muuttaa vähemmän punaiseen kuntaan, rahaa meinaan on :-) salud.
Itsekin kuulun maksavaan sakkiin. En voi myydä taloani täältä koska en saa samanlaista mistään. Pitää vaan kärvistellä ja kasvattaa oma jälkikasvu sinisiksi.
Minäkin olen palkkatuloiltani verotuksen kärkipäätä Äänekoskella ja olen opettanut tyttäreni 12v ja pojan 9v sylkemään aina kun näkevät kadulla puniikin tai maahanmuuttajan.Miksi minä en voi elää vapaasti ja rauhassa täällä ilman sosialistien jatkuvaa kerjäämistä, ei itselle mitään jää jos sen pois antaa, hölmöt! Tukia pyydellään ja lisää palkkaa ja sitten ahdistutaan kossupullo kädessä. Eppu normaali soi ikkunasta voi helvetti, ei edes tiedetä kuka Mozart oli. Lennetään taas Pariisiin vapun kunniaksi ei täällä pysty edes hengittämään silloin.
Pariisissahan tuskin on mamuja.
Lisätään rahaa elättien suojeluun. Päätetään, että kunta elättää työtä vieroksuvat . Loput kunta työllistää, porvari- riistäjä yrittäjät ajetaan maanpakoon . Lapset pioneerileireille. Ilmaiseksi päivähoito ja harrastus mahdollisuudet, linja-autokuljetukset kaikille.
Suuri ja mahtava kommunismin pelko,
mutta kenellä on siitä selko.
Siinäpä Eppuja, kun joku siitä mainitsi. On kyllä jännä tämä punikkipelko, joka tupsahtelee esiin tämän tuosta. Olisiko jäänyt joku kansalaissota/koti/uskonto/isänmaa-levy pyörimään nonstoppina joillekin? Tuntuu ihan tavan työtä tekeväkin lukea itsensä porvaristoon kuuluvaksi. Vai olisiko hän kenties Wannabe-porvari?
Lisää veroja (kiinteistövero) ja maksuja luvassa täysin riippumatta siitä mikä "porukka" käyttää enemmistövaltaa valtuustossa. Elämme ns. hyvinvointivaltiossa ja sen ylläpitäminen maksaa.
Kaupunginjohtaja Matti Tuononen tietää (ÄKS 23.3.217):
" Maakuntauudistuksen jälkeen kaupungin tuloista yhä suurempi osuus joudutaan kattamaan muutoin kuin verotuloilla. Käytännössä tämä johtanee siihen, että taksoja ja maksuja korotetaan vuosittain ja ilmaisia palveluita tullaan karsimaan tai niille annetaan hintalappu."
No jo on hyvä. Taksat ja maksut nousuun, lukukausimaksut takaisin, maksullinen ruoka kouluihin takaisin, varhaiskasvatukseen ei lievennyksiä ( kohta jo kaksi vuotiaat on koulunpenkillä) koululaisille aamupala koulussa kun eivät jaksa herätä ajoissa aamupalalle kotona! (taisi olla Tampereella kokeilu) Muut maksaa ja sossut lupaa? Soten vuoksi verotusta voitaisiin keventää, mutta miten käy Äänekoskella?
Kommunistien /vasemmiston murhaluku maailmalla lähenee 150 miljoonaa ! ! ! Omia kansalaisia ! Täysin järjen /moraalin vastaista edustaa moista aatetta ! Sieluni itkee kaikkien uhrien puolesta . . .
Aate jonka veriset seuraukset on nähtävillä ympäri maailman pitäisi yksiselitteisti olla lailla kielletty !
Kaikki jotka edustaa/äänestää moista saastaa pitäisi viedä kansalaisuus maanpetturuudesta ! Emme tarvitse täällä vajakkeja vaan valistuneita ihmisiä !
Pitäkää porvarit vaan turpanne kiinni, tehän sen edellisenkin kerran kapinan järjestitte. Ettekö osaa elää ihmisiksi? Häh? Haluatteko taas puun oksaan?
Nyt jo ollaan tekemässä vas Juho Kautosta kansanedustajaa. Vuorinen Äksässä ohjeistaa ettei vaan ensi vaaleissa olisi liikaa vaihtoehtoja. Halttusen ja Lunttilan pitäisi päättää kumpi asettuu ehdolle. Harakalle hörhölle pitäisi saada pari muuta paikkakunnan poikaa kaveriksi. Mitä hyötyä näette jos siellä olisi useampi äänekoskelainen. Pekkarinen tuskin on ollut kauhean hyvä kotiinpäin vetäjä Keski-Suomelle.
Nimenomaan paras kotiinpäin vetäjä, kaikki kunnia hänelle.
Pitäisi juholta kysyä kuinka monta murhaa on se raja jolloin hän hylkäisi aatteen jonka parissa on tehty sairaita kauheuksia ympäri maailman ! Vas/kom hallintojen tekemät murhat 150 miljoonaa ! Kidutusta,gulageja,mielisairaaloita jne !
Eihän yksi 10 hengen ryhmä saa mitään päätöksiä yksin aikaan, elleivät demarit ja vihreät lähde mukaan. Yhteistyössä niitä asioita hoidetaan päätökseen.
Eiköhän nuo virkamiesten ja ns oikeistolaisten tulevaisuuden Äänekoski-kaavailut ole huuhaata?Keskustan tori- ym remontit, puhumattakaan Kotakennään-Mämmen välisestä liikekeskuksesta, tai mikä se on nimeltään?
Jo nykyisellään niin vähän ohiajavia poikkeaa Äken keskustaan, että sieltä ei ostovoimaa juuri tule. Hirvaskangaskin menee edelle.
Biotehtaan piikkiin on laskettu liikaa. Kun tehdas valmistuu ja työntekijät poistuvat, hiljenee elämä. Parakit häviävät ja asunnot ammottavat tyhjyyttään. Palataan vanhaan arkeen.
Vaalituloksen valossa Äänekoski näyttäytyy roskaväen asuttamana takapajulalta! Suolahti perinteisesti täynnä rupusakkia mutta nyt vasemmisto sai paljon ääniä myös muualta ! Kyllä oksettaa !
Yrjöäpi ihan rauhassa vaan! Jos murhista puhutan niin lahtarit niitä enemmän on tehnyt ja aiheuttanut riistoa ja kärsimystä maailmaan ja suomalaisille! On erittäin hyvä että teollisuuspaikkakunnalla on vasemmistoinen enemmistö valtuustossa niin kuin kuuluukin. Asiat pysyvät edes jotenkin järkevällä tolalla ja tavallisen kansan mukaisina.
Jos porvaria vituttaa niin voihan sitä muuttaa vittuun täältä, tervemenoa vaan. Ei täällä tuollaisia lapuanliikkeen jälkeläisiä kaivata!
Rauhotuhan vähän vassarivesseli. Jos sinä noin kovasti ihannnoit ja puolustat kommunismia, niin sinun varmaan kannattaa harkita muuttoa Venäjälle, Kuubaan tai johonkin muualle missä kommunismi on valloillaan. Eikait kukaan sivistynyt ihminen halua Suomesta Venäjän tai Kuuban kaltaista maata-eihän-ei perhana vie! Suosittelen, että käyt Venäjällä pikinmiten katsomassa vähän maan touhua, niin uskon että suo punatauti pikkuhiljaa sinusta häviää... Suosittelen että otta mahdollisimman monta punikkia mukaasi katsomaan sitä ihmiselämän ihanuutta!
Yritähän itse vähän päivittää tietoja. Ei ole monta kuukautta kun kävin Venäjällä eikä kommunismista tietoakaan . Ei vuosi sitten. Ei sitä ennen vuosiakaan sitten. Itse asiassa venäläiset eivät tiedä mitä kommunismi on, eivätkä ole koskaan tienneetkään!
Täysi diktatuurimaa ollut aina. Mutta tuollaiseksi sitä tulee tiedoiltaan kun elää pienissä ympyröissä ja näkee asiat mustavalkoisina!
Jos "lahtareilla" tarkoitat valkoisia eivät he ole murhanneet yhtäkään !ainoastaan toteuttaneet sotalakia eli maanpetturuudesta kuolemantuomio !
Siihen asti, kunnes suurin osa näistä vassareista alkaa luomaan työpaikkoja toimien itse yrittäjinä, pidän heitä täysin yhteiskunnan pohjasakkana.
Juho ja Sirpa : " Palvelut ja työllisyys edellä mennään."
Vasemmisto muiden muassa halusi juuri tänä keväänä ulkoistaa jätehuollon yhtiöön, tarkoitti ainakin yhden palkatun työntekijän tarvetta vähemmän kunnalla ja tulee vaikuttamaan myös paikallisen jäteaseman ja kuljetushenkilöstön määrään negatiivisesti. Tarkoittavatko sitten työllisyydellä näistäkin töistä työttömäksi jäävien kuuden kuukauden tukityöllistämistoimia puskien raivauksessa yms.
Uskoisin, että Juho ja Sirpa tarkoittavat tällä kaikenlaista tempputyöllistämisen lisäämistä työttömyystilastojen kaunistamiseksi. Muuta ei ole tehtävissä.
Ehkäpä sitä, saavat työttömien yhdistykseen jatkossakin kuntouttavaan työtoimimtaan osallistuvia (pakotettuja) pitkäaikaistyöttömiä. En ymmärrä miksi SDP ja Vasemmisto ovat niin voimakkaasti yrittäjävastaisia! Tämän voisi joku viisaampi selittää minulle?
Jos on tekemisissä aatteen kanssa joka on aiheuttanut eniten kärsimystä ihmiskunnalle on pakko olla aivopesty ,vajakki tai sairas ! Sen takia esim pioneerit pitäisi kieltää lailla sillä se järjestelmä on kehitetty aivopesuun ja propagandaan ,ja sillä tuhotaan viattomia lapsia !LENIN:anna minulle lapsi muutamaksi vuodeksi niin hän on bolshevikki lopun elämänsä !
Eivätkö Sirpa ja Juho ole ihan tavallisia työläisihmisiä? Turhaa tuollainen kommunisteiksi haukkuminen. Eihän meillä enää ole mitään kommunistista puoluetta edes. Vanhat korpikommunistit ovat jo vanhainkodeissa ja häipyivät vasemmistoliitosta Li Anderssonin tultua viimeistään.
Tavallinen tallaaja toivoo vain oikeudenmukaisuutta ja arkielämän mahdollisuuksia kaikille, myös vähävaraisille, vanhuksille ja lapsiperheille. Isot porvarit js pääomapiirit kyllä aina pärjäävät ja osaavat hoitaa edunvalvontansa.
Kommunismi on vain häivytetty pintapuolisesti vasemmisto liitosta ! Niin sanottua valkopesua mutta ydin täyttä mätää !
Vasemmisto tehnyt valkopesun kommunismista mutta ydin täyttä mätää !ei niin hirveitä rikoksia pienellä häivytyksellä peitellä !maailman historian suurimpien hirveyksien uhrit huutaa oikeutta !
Tosi oksettavaa että joku edustaa moista saastaa 2010- luvulla ! Onko jäännyt historia lukematta ? Vai aivot ollut pois päältä kun on selvinnyt kaikki hirveät ihmisoikeus rikokset mitä kommunistit ovat tehtailleet ?ei pieni ihminen ymmärä . . .
Veikkaan että vasemmistoenemmistöisen valtuuston vahingot näkyvät Äänekoskella tulevan valtuustokauden aikana negatiiviseen sävyyn. Kommunisti riistää kaiken toiselta ja eikä salli toisella olevan yhtäkäs mitään. Joka on kommunisti, niin siitä ei kateus ja punatauti lähde ennen kuin päällä on parin metrin multakerros. Kemistä muuttaneet kommarit ovat yleensä kaiken pahimpia. Sitä olen itsekseni ja muidenkin porukassa miettinyt, että miten helkkarissa länsirannikolla sijaitsevassa Kemissä voikin olla niin sairaanmoisia punikkeja? Ruotsissa kun ei ole kommunisteja lainkaan... Lopputulema onkin sitten näkyvissä. Ruotsissa talous kasvaa toisella tavalla kuin meillä Suomenmaassa juuri em. syystä.
Aivan oikein sirkkulissu-pieni! Kommunistit on tehnyt hirveitä veritekoja kautta aikain.
Kaikki muut ovat täysin puhtaita omaltatunnoltaan!
Kolmannessa valtakunnassa rikoksia tapahtunut ollenkaan, sekin on kommareiden valehtelua ja propagandaa!
Koko holokaustia ei ole ollut olemassakaan. Nekin kauhukuvat mukamas Saksan keskitysleireiltä ovatkin otettu Siperian kulageilta.
Chilessäkään ei koskaan tapahtunut sotilasvallankappausta, Salvador Allenden propagandaa!
Ernesto Che Quevarakin oli valelääkäri ja Fidelin ryyppykaveri ja terroristi! Ryyppäsivät pirtua Bolivian valtion laskuun, aika rosvoja!
Kyllähän näitä riittää, ole uskossasi autuas!
Valaisiko nyt joku auttaa ihmettelijää? Vasemmistoliitto käsittääkseni kannattaa myös jollakin tasolla yrittäjyyttä. Mutta mikä ihme siinä on, että jos työllistät itsesi tai muutaman ihmisen yrittäjänä, olet ihan ok, mutta jos työllistätkin satoja mahdollisesti tuhansia ihmisiä oletkin kapilatisti sika, joka ajaa vain omaa etuaan? Kukin yrittäjä, on hän sitten mikro- tai suuryrittäjä, ottaa omasta toiminnassaan riskin, mutta antaa samalla mahdollisuuden toiselle toimeentuloon.
Just, esim. niitä pörssiyhtiöitä ei tarvii täällä hyysätä... Omituista ajattelua, kun kyse on kuitenkin paikallisia asukkaita työllistävistä yrityksistä.
Vasemmistoliitto kannattaa yrittäjiä-millä tavoin? Samalla tavoin kuin köysi hirtettyä! Kommunisti on kaiken kehityksen jarru. Kommunistilla ei ole mitään käsitystä yrittämisestä ja siihen liittyvistä riskeistä, vastuista, työntekijän palkkaamisen hinnasta, yrittäjän työpäivän pituudesta... jne, jne. Suomessa yrittäminen on hieman erilaista kuin esim. Venäjällä... Painukaa sinne eduistanne kiinnipitämään ja nauttimaan työläisen ihanuudesta.
"Duunari+tehtaalta"+selvisi+miksi+olet+duunari+,koulut+jäännyt+käymättä+!+Natsien+tekemiä++murhia+on+n.10+%kommunistien+100+miljoonasta+eli+natsit+melkein+"pulmusia".+.+.+che+quevara+oli+saastainen+murhaaja+"+la+cabanan+teloittaja"jonka+murhaluku+on+400+++!+Typerä+Tietämättömyys+vuonna+2017+on+aika+noloa+😭
Onko olemassa vassaria joka ei ole pioneeri aivopesua tai opiskelija hörhöilyä käynyt läpi ? Kun eihän kukaan täyspäinen voi olla tekemisissä aatteen kanssa joka murhannut /kiina 65 milj, venäjä 30 milj,p-korea 2 milj,Kamputsea 2 milj,vietnam 1 milj, ja lista jatkuu ja jatkuu . . .
Mitä ihmettä vouhkaatte jostain kommunismista kun ette ole sellaista koskaan nähneetkään?
Ja miksi se Venäjä sekoitetaan siihen kommunismiin aina kun ei sitä siellä ole koskaan ollutkaan eivätkä ne edes tiedä mitä se on. Venäjähän on demokraattinen valtio!
Neuvostoliitto aikoinaan yritti harrastaa sosialistista diktatuuria, nimenomaan diktatuuria, millä ei ole mitään tekemistä kommunismin kanssa.
Kommunismia ei ole ollut kuin korkeintaan muinaisissa Inkavaltioissa, ei edes Kiinassa ja Pohjois-Koreassakaan, joiden talous perustuu enemmän tai vähemmän markkinatalouteen.
Eli ottakaa asioista selvaa ja miettikää miten ne ovat ennenkuin höpisette mitä sattuu!
Venäjä demokraattinen valtio? Putin-Medvevev-Putin, kukahan seuraavaksi?
Ei olekaan ollut" puhtaasta "kommunismista puhe ,vaan kommunismin eri " virityksistä"pitkin poikin maailmaa mutta yhtä kaikki hirveät seuraukset jokaisessa maassa missä on ollut vas/kom hallinto ! ! ! PS.venäjä demokraattinen valtio oli vissiin huumoria 😭
Ennen joutui oikein kirjaston hakemaan tietoa ,mutta näyttää se tiedon hakeminen nykypäivänikin olevan ylivoimaista näille kommari vanhapoijille ! Kaikki tieto , kaikkien saatavilla ! Ei voi ymmärtää moista typeryyttä !
Vasemmisto perinteisesti rupusakkia joten lukutaidon kanssa vähän niin ja näin ,saati sitten luetun ymmärtäminen ! 😢
Miksi näin kävi ja mitä pitäisi tehdä jatkossa? Jos annat äänesi ehdokkaalle, annat sen myös puolueelle, kannattaako silloin laittaa ehdokkaaksi henkilöä, jonka valitukset ovat aiheuttanee yleistä mielipahaa sekä sairauksia osalle kuntalaisia? Kannattaisiko kenties panostaa ehdokkaiden etsimiseen, ettei ehdokaslista ole nöyryyttävän lyhyt? Millä tavoin tuodaan yleisesti esiin se, että nyt ajetaan kunnan asioita, eikä tehdä valtakunnanpolitiikkaa ? Ideoita?
Itse haluaisin nähdä että paikalliset kokoomuslaiset tekisivät kunnon. Rykäyksen hankkisivat lisää jäseniä ja ehdokkaita !
Äänekoski - punaisempi kuin joulupukin nuttu xDD
Kertokaapa yksikin hyvä asia, jonka Vasemmistoliitto on saanut aikaiseksi?
Aivan: ei yhtään!
Ehkä otin ehkä en. Väsähdin kuten kunnon kommari kun saa ilimasta wiinaa 😂
Pelottaa Äänekosken puolesta jos ei pikimmiten päästä näistä kommareista eroon ! Mädätys pian tekee tuhojaan . . .
Olisiko JoukoPekkoViliTiesmikä-trolli jo aika hellitellä tuota lietsomista. Keksi jotain muuta tekemistä välillä. Ai niin, äläkä laita välilyöntiä huuto-ja kysymysmerkin eteen. Ei sellainen ole porvarillista ja sivistynyttä käytöstä!!
Jonkun se täytyy pitää työtä tekevien, työttömistä ja eläkeläisistäkin huolta.
Porvaritkos sen muka tekevät? Porvareiden pohjaton ahneus se on johon homma mätänee!
Ei rupusakki osaa pitää kenenkään puolia ! Ei ole sivistystä ,ei järkeä ,ei minkäänlaisia työkaluja !repussa ainoastaan marxilaista sontaa !kyllä päättämään tarvitaan fiksuja ja osaavia ihmisiä ! Ei rupusakki ihmiskuonaa !
Kyllä se nyt vaan on niin että työväestö on nykyään sivistyneempää ja asiallisempaa kuin porvarit.
Porvarit ei kunnioita edes ihmisarvoa vaan ovat täysiä riistäjiä, kepulaiset etunenässä. Mitenkähän maalaisväestö niitäkin rosvoja äänestää vaikka kepu ei ole ollut viljelijän asialla sitten Kekkosen ja Virolaisen ajan vaan suurpääoman asialla. Siinä se nähdään ketkä niitä varsinaisia taulapäitä ovat ja kunnolla kusetettuja!
Kokoomus lyö vielä löylyä lisää ja väittää olevansa työväen puolue. On sitä aikoihin eletty. Mutta jotkuthan tietysti uskoo.
Marxilaista teoriaa luettiin Suomessa viimeksi 60 - 70-luvulla kun teiniliiton viimeiset risuparrat saivan järjestönsä konkurssiin, kukaan muu sitä ei enää ole lukenut. Mikähän hiippari tuo Jammerikin on kun elää kuin jossain Lapuanliikkeen museossa. Taitaa olla toivoton tapaus sivistyksen ja valistuksen suhteen.
Mistähän sinäkin tyhjäntoimittaja-kommari saisit leipäsi ellei olisi Porvareita jotka työölistävät? Olisi hauska tietää. Vaikka en kyllä tiedä haetko Kelan luukulta leipäsi vaiko mistä.... Itse äänestin sosiaalidemokraatteja näis kuntavaaleissa, mutta kyllä siinäkin porukassa näyttää oleva niin typeränoloisia jankuttajia, että pakko siirtyä Petterin leiriin. Siellä on rahat ja järki!
Arskatehtaalataa saa leipänsä tehtaalta eikä sinne tyhjäntoimittajat pääse töihin.
Luulin joskus että voisin olla demari mutta eihän duunari porvaria voi äänestää.
Porvarit ei tätä maata elätä kiertämällä veroja ja viemällä yhteiskunnan varat veroparatiiseihin ja
leikkaamalla vähäosaisilta!
Luulin että tehtaalle pääsee suhteilla . . . isältä pojalle eipä siellä osaamista ole tarvinnut !
Ihmisen pitäisi aina yrittää nostaa omaa sivistys/koulutus/osaamis tasoan ! Eli pois rupusakki vasemmistosta ja kohti järkevää maailmaa !
Ei tämä nykymeno kovin sivistyneeltä porvarikomennossa näytä!
Ja se on ollut väärä luulo että tehtaan työpaikat periytyy isältä pojalle, kyllä siellä pitää osatakin jotain. Kunnon ammattimiehen koulutus kestää jokusenkin vuoden eikä sinne tosiaankaan tyhjäntoimittajat pääse!
Porvarikomento kävisi mutta ei keskusta johtoinen ! Lestadiolaisuus ilmeisesti syönnyt aivot kun ei näytä pelaavan /
Jees. Uskovaiset ovat pahimpia rosvoja. Ei jatkoon lessuja eik jehovia. Äkläm zhämläm enää puuttuu.
Uskovaisilla sentään jonkinlainen moraali . . .vasemmistolla ja kommunisteillä ei minkäänlaista !
No voi vittu. Kommunismi on uskonto. Mars kimin pakeille siellä sitä on parhaimmillaan.
Ei oo kimillä kommunismia ,siellä juche aate . . .
Samaa paskaa ,eri nimi !
Tähän pysähtyy Äänekosken palveluiden parantaminen, koska kaikki yrittäjät ovat riistäjiä ja pörssiyhtiöt pahoja. Nostetaan veroja lisää, se auttaa. Kenenkään ei tarvitse enää tehdä töitä.
Voi kun eläisi niin vanhaksi että näkisi kun vasemmisto saasta kuolee sukupuuttoon . . .
Taidatkin olla aika riistoporvari. Tai sitten niitä joomiehiä jotka haluaa elää orjana ja nuolla pomon persettä ja kusettaa työkavereita. Vai onko hommia ollenkaan?
Kyllä ne orjat on aina löytyneet vasemmalta, alikehittyneitä tampioita jolla on täytetty gulageja ! Sivistyneitä porvareita on paljon, riistäjiä ei ole ollut kun vasemmiston saastaisessa propagandassa ! Koitahan nousta tampioorjan asemastasi !
Aika pelle!
Ei mua kyllä valitettavasti kiinnosta miten jollain mun elättämällä vihertävällä vasemmisto yh:llä menee. Eli haistakaa vittu vasemmisto ja viheriöstö.
Mutta kyllä vihervasemmisto elättien pitäisi ottaa vastuu omasta elämästään ja nousta normaalien ihmisten pariin tuottamaan hyvinvointia meille kaikille !
Jonkun ne rehelliset työtkin on tehtävä. Ei kaikki voi olla kusettajia!
Kyllä se vaan on niin että valkoinen roskaväki ei paljon töitä tee,avustuksilla eletään ja jos töitä tekee niin vähäarvoista yhteiskunnan kannalta ! Nämä "kusettajat" ovat ne jotka työllistävät ja pitäävät yhteiskunnan käynnissä ! iso kiitos heille !
Eikö sinunkin kannattaisi arvoisa punaisen aatteen kannattaja liittyä valkoiseen roskaväkeen, kun sinulla noin ruusuinen kuva on heistä? Vanha sananlaskukin kuuluu: "hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä". Jos olet kerta sitä mieltä, että muut kuin kommunistit eivät töitä tee, niin perskutarallaa... Pääset sitten nauttimaan rahasta kylpemisestä avustuksia nostellessa nostellessa, ei ole huolia eikä murheita huomisesta.
Koko aate täynnä kauheuksia ! Koko maailmassa ! Lopettakaa jo !
Näin äsken kylillä pari uutta vasemmistoliiton kaupungin valtuutettuja ja iski heti pahoinvointi ja tuli vähän oksennusta suuhun !
Jätä se ryyppääminen vähemmälle ja mene töihin niin olisi sinustakin jotain hyötyä yhteiskunnalle!
Eipä viina maistu tälle ukolle ! Pahoinvoinille ihan muut syyt !
Hyvn näyttää apetta löytyneen Suolahden vasureille, niin pyöreänaamaisia ja mahaisia jakeluauton kimpussa. Vaatetus on joustomateriaalia, eivät ole jakkupuku ja pukukansaa. niissä tamineissa ei pystyisi ahmimaan ruokaan ähkyksi asti.
Roskaväkeä kaikki ! Elämme vuotta 2017 Ja tämmöisiä vielä löytyy ! Ei voi ymmärtää . . .
Olet oikeassa! Tämä on työläisten kaupunki jossa porvareiden roskaväki joutaa olla oppositiossa!
Ahneet porvarit joutavat muuttaa muualle juonittelemaan ja antaa rehellisten työmiesten tehdä työtään ja elää rauhassa!
Voi vittu millaisen juhlarahankin kehtasi lahtarihallitus suunnitella, ei mitään rajaa!
Juhlarahojen suunnittelusta on vastuussa Suomi100v juhlatoimikunta! Muutama niistä on kovastikin vasemmalle kallellaan, mm. Irja Askola ja Paleface, ei siis porvareiden keksintö ole tuo rahakokoelma.
Ja teloitukset oli lain ja asetusten mukaisia !sotatilassa on maanpetoksesta aina seurannut kuolemantuomio !
Tämäkin häpeä piti vielä kokea, vappumarssilla "kunniakäynti" kansalaissodassa menehtyneiden haudalla. Siis maanpettureiden, ihan sama, kun itse lähtisin viemään seppelettä natsien haudoille, jota en todellakaan aio tehdä nyt enkä tulevaisuudessa! Eivätkö edes demareiden hälytyskellot soineet?
Ei ole ollut mitään "lahtareita" laillinen valta suorittanut oikeutta eli punaiset maanpetturit tuomittu maanpetoksesta kuolemaan ! Asiassa ei ole mitään epäselvyyttä&toimittu oikein !
Lahtareilla ei ole koskaan ollut mitään laillista oikeutta teloittaa ketään. Rosvokaarti säätelee "lakinsa"ja käyttää hyväkseen. Ja se ei ole mitään maanpetturuutta jos haluaa orjuudesta vapaaksi ihmiseksi. Jos maanpettureita halutaan hakea niin lahtarit ja orjuuttajat niitä on.
Yrittivät tehdä Suursuomenkin mutta oli käydä köpelösti ja menettää koko maan. Eikö se ole maanpetturuutta jos mikä? Kyllä silloin työläisten apu kelpasi kun alkoi jälet pelottaan!
Ja kelpaa edelleen kun kahmitaan pääomia ja siirrellään yhteiskunnan varoja piiloon ulkomaille, eikös se ole maanpetturuutta ollenkaan?
Ilmeisesti olet joutunut saastapropagandan uhriksi tai historia jäännyt lukematta ! Ota asiaksi sivistää Itseäsi ettet jää tampiotoukaksi !
Valkoiset oli laillinen valta ja sinunkin pitäisi olla kiitollinen että he olivat !olet saanut elää vapaassa maassa ilman punaista ikeä !olet ihan naurettavan hukkassa !
Kaikki tieto,kaikkien saatavilla ! Ja sitten tulee joku"missätosirosvot"ei voi olla totta vuonna 2017😭!
Ei taida tampiot olla kuulleet koskaan ns. veroparatiiseista ja siitä mistä ne varat on sinne tulleet ja missä niiden kuuluis olla. Mitä?
Minkäs takia työehtosopimukset halutaan poistaa? Minkäs takia työaikalait halutaan poistaa?
Minkäs takia ilmaista työtähalutaan teettää jonkun työkokeilun nimissä? Häh, tampiot?
Vastatkaapas aivopestyt porvarinulikat tähän. Ei riitä ihmettely että onko nykyaikana selvästi ajattelevia ihmisiä!
"Porvarinulikat" :D älä uhoo siellä :D onpa ihan kumma tuo sun kirjotukses mikä lie "rosvotkiinni" tyyppi. Kuulostaa tuo kirjotukses ihan samalta kuin ainakin yhden vassarikuntavaaliehdokkaan mölinä ennen vaaleja. Silläkin tyypillä on just tuo sama asenne, että nimittelee kaikkia itsensä kanssa erimieltä olevia lapsellisesti mm. tampioiks, ettet vaan olekin juuri tuo tyyppi :D Kyllä olemme tietoisia veroparatiisien olemassa olosta, ole varovainen veronkiertosyytöksiä heitellessäsi, voihan olla että kyseistä toimintaa löytyy myös vassaripiireistä. Työkokeilu mm. 9€/päivärahalla on alun perin SDP. n ideoima malli, eikö se ole kummallista että "työväenpuolue" on aloittanut tämän heikompiosaisten kyykytyksen?
Työehtosopimuksia pitää pystyä muokkaamaan nykypäivään sopivaksi, tiedät sen itsekin (jos siis olet työelämässä) että joillain aloilla työehtosopimus on liian tiukka. Samoin tuo työaikalaki tulee pakostikin muuttumaan joustavammaksi tulevaisuudessa.
En ole porvarinulikka mutta ei sun jutuissa ole päätä eikä häntää,yksittäisten ihmisten rikoksia ja työelämän lait tekevät enemmän haittaa kun hyötyä ja työkokeilu on aktivointi toimi ja sitten tärkeä ! Sivistä itseäsi se auttaa moneen vaivaan !
Kyllä tässä on sivistystä saatu ihan tarpeeksi, koulut käyty ja työelämää 40 vuotta takana, joten kyllä porvareiden metkut on tulleet tutuiksi. Jonkun aikaa näytti 70-luvulta 80-luvulle asti että sopimusyhteiskunta voisi toimia mutta sitten ahneus iski ja hommat meni perseelleen. Suomalaisella kansantulolla ei olisi maassamme mitään hätää eikä puutetta tasaisemmalla tulonjaolla, ei työttömyyttäkään, mutta se on tuo pohjaton ahneus jolloin mikään ei riitä vie maamme samanlaiseen kahtiajakoon mikä oli ennen kansalaissotaa! Ja se sama nuijasota on toistunutkin aina noin sadan vuoden välein.
Tällä hetkellä EK:n tarkoitusperät ovatkin kokonaan muualla kuin Suomen kilpailukyvyn parantaminen. Eli sopimusyhteiskunnan rikkominen ja orjatyövoiman käyttäminen. Erittäin kallista ja ajattelematonta leikkiä ottaen huomioon ettei se koskaan ole onnistunut eikä tule onnistumaan edelleenkään!
Tästä ette porvarin ketaleet pääse mihinkään, siinä teille päätä, häntää ja reaalista sivistystä valtakuntamme tilasta!
Ammattiliitot on orjuuttanet ja tehneet enemmän halla kuin työnantajapuoli ! Taas vois ottaa ruotsista mallia miten hommat hoidetaan ,ilman mitään vastakkain asettelua ja ilman typeriä/turhia lakkoja ! Ilmeisesti koulutuksesi on duunari hommiin ei ajatteluun soveltuva !
Paha erehdys koulutuksen suhteen, sitä en nyt käy kuitenkaan erittelemään. Sinulla sen sijaan on aikamoista puutetta opiskelujen ja ajattelun suhteen. Mutta jos isiukko ja äitimamma on iskostanut jo pienestä pitäen päänuppiin että kommarit on pahoja ja Venäjä on rosvovaltio ja työnantajat ja porvarit on kilttejä ja pelastajia niin minkäs sille voi mitä on pienenä tajuntaan syötetty.
Yritä nyt edes perehtyä AY-liikkeen ja ylipäätään sopimusyhteiskunnan historiaan ja toteutukseen ja syitä niiden syntyyn ja kuka se todellinen uhka yhteiskuntarauhalle on ollut ja on eritoten nykyäänkin!
Kommunistien+murhaluku+150+miljoonaa+.+.+.+jaa+ei+sun+mielestä+ole+paha+?+Oletko+ihan+sekaisin+!+Ja+venäjä+on+roistovaltio+kaikilla+mittareilla+mitattuna,+ennen+ja+nykyään+!+Minun+tausta+ei+ole+propaganda+saastan+pilaamaa+vaan+olen+kv.oikeuden+ja+ihmisoikeuksien+parissa+työskennellyt+!+Ja+AY+liikkeet+kautta+maailman+ovat+n,90%+olleet+enemmän+haitta+kun+toimiva+systeemi+johtuen+AY+liikkeen+ns.alemman+koulutuksen+väestä+jonka+kanssa+toimiminen+on+aina+haastavaa+!
Oletpa aika pelle! Ei kannattaisi höpistä sellaisista asioista mistä ei oikein tiedä mitään!
Olen näissä asioissa ammattilainen,koko maailmaa käyty Läpi,kaikki kansanmurhat,kaikki diktatuurit,taustalla punainen risti. Amnesty international,human rights watch ! Amattilaisuuteen kuuluu se että pysytään faktoissa ! Jos tiedoissasi on aukkoja,korjaa tilanne heti ! Vanha sanonta " mitä vähemmän tietää sen enemmän luulee tietävänsä" ! ! !
Tosi ammattilainen, ethän osaa edes äidinkieltä kirjoittaa. Vai kävikö niin että et maailmalla oppinut vieraita kieliä mutta unohdit Suomen kielen?
Ja et sitten ehtinyt Suomen historiaa ja elinkeinoelämän kehitystä opiskella? Voihan siinä käydä niinkin. Ehditkö saada edes peruskoulun läpi?
Taitaa tämä keskustelu olla rikki ! Ei mun aivot kestä tommosta alemman tason pähkäilyjä ,palataan asiaan kun olet sivistänyt itseäsi !
Pikkukakkosessa olisi Pellehermannin paikka auki. Etsivät kuulemma uutta viihdyttäjää!
Suomi edelleen työelämän kehitysmaa sinunlaistesi takia ! Laittomat lakot 2000-2015 yli 1600 ! Sinä ja" kaverisi "olette ainoastaan hyvinvointi yhteiskunnan rasite ja tukkona älyliselle kehityselle ! Esim.ruotsissa samassa ajassa lakkoja 31 . . .
Kommunistit ovat kaiken kehityksen jarru ja raskas taakka Suomen valtiolle kannettavaksi. Ruotsissa ei ole ensimäistäkään kommunistia päättämässä maan asioista. Lopputulos onkin kaikkien nähtävissä. Ruotsissa on talous paljon paremmassa kunnossa kuin täällä Suomessa.
Kommunisteille pitäis kustantaa ilmainen parin päivän tutustumismatka Venäjälle, niin luulisimpa että eiköhän se punatauti vähenisi. Eräs kommunismista perillä oleva henkilö, nykyisin jo edesmennyt sanoi että jos ihminen on kommunisti, niin se punatauti ei lähde ennen kuin on pari metriä multaa päällä. Tämä on osuvasti sanottu ja pitänee paikkaansa.
Kaupunki voisi lahjoitta a tuon mullan
Miksiköhän kommunisteja pitäis tutustuttaa Venäjään? Taidat olla aika pölvästi kun et tiedä että Venäjällä ei edes tiedetä mitä kommunismi on. Ei edes Neuvostoliitto sitä tiennyt. Diktatuurivaltiosta siellä saa kyllä hyvän opin ja kuvan. On nimittäin tullut retkeiltyä 70-luvun alusta lähtien jonkun sata kertaa siellä.
Tosi on että Suomi on paikoitellen se resuhousujen maa verrattuna Venäjään, mutta eihän sitä voi tietää kun kasvaa laput silmillä jossain tynnyrissä!
Tietyt paikkakunnan palveluyrittäjät kokoomuslaiset ne vasta pahimpia piilokommunisteja ovatkin.
Jatkuva valitus ja itku kun ei kaupunki tue tarpeeks.
Aika laiskaa ja haastavaa käydä joku parturikoulu tai myydä jotain sälää mitä jokaisella on jo kaapit pullollaan.
Kyllä tämän päivän yrittäjyys vaatii vähän enemmän.
Ja jos ei viivan alle jäänyt summa miellytä, turha siitä on kaupunkia syyttää.
Eikös kaikilla yrittäjillä oo samat säännöt?
Voitte "uhriutuja yrittäjät" mennä palkkatyöhönkin.
Ei sinnekään niin vaan mennä.
Kommunismi murhaa vielä tänäkin päivänä ! ! ! Kiinassa,p-korea,vietnam,kuuba, Kolumbia,Venezuela jne .elämme vuotta 2017 ! Tämä saasta on saatava loppumaan !
Juuri näin. Kaikissa mainitsemissasi maissa kuolee vuosittain valtavat määrät syyttömiä ihmisiä, kommunisti diktaatorien teloittamana. En tajua, miksi jotkut Suomalaiset kannattavat kommunisti-aatetta. Johtuu varmaan siitä että ihmisten sivistyksessä on pahoja aukkoja.
Äänekoskella yrittäminen on kieletty kommunismi hoitaa kaiken.
Kaikista paras ku joku parturiyrittäjä asettuu poikkiteloin torin siirtoa ja samalla yleistä kehitystä vastaan, joka kaikkein parhaiten palvelisi nykyisiä ja tulevia asukkaita.
Jos ei enää riitä asiakkaita.
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta eikös parturiin mennä yleensä ajanvarauksella?
Eikö sitä putiikkia voi siirtää millään sinne asiakasvirtojen äärelle?
Eniten rasauttaa just pikkukaupunkien katukuvassa yleisestikin ne 70-luvulta jääneet luotaantyöntävät, rumat valokyltit ja teippaukset, joitten poistaminen on usein osottautunu ihan uskomattoman vaikeaksi.
Et taida olla ajan hermoilla. Retrot asiat 50-, 60- ja 70-luvuilta ovat pinnalla ja tätä buumia kannattaa hyödyntää myös liikkeiden markkinoinnissa.
Kommunismi ei ole hoitanut muuta kuin gulageja,massamurhia,mielisairaaloita,kidutuskeskuksija ja propagandaa ! Ja vielä tänäkin päivänä on vassareita ja kommareita ! ! ! Ei pysty ymmärtämään mitään noin sairasta !
Ja pirun kateellisia ja kieroja kommunisteja tunnen Koskelta. Pahimmat jostain Kemistä ilmeisesti kulkeutuneet. Onneksi kommunismi häviää maapallolta pikkuhiljaa... sitä mukaa kun sivistys lisääntyy maailmassa.
Suolahdessa on mutapohja niminen kaupunginosa. . . se olis sopiva alkukoti nimi näille alkueläimille . . .fy fan !
Oksettaa jo nyt että tämmöiset aliihmiset marssii meidän kaduilla !siis tekee tosi pahaa 😢
Heitä kadulle poikittain eteen jos uskallat äläkä täällä vingu!
Mutta oksenna kotiisi ennen lähtöä! Kyllä se porvarikomento taas loppuu ja tuollaiset lahtarinilkit laitetaan järjestykseen!
Kukas se uhkailee ydinsodalla Pohjois-Koreaa? Kommunistit varmaan!
Etkö nä vajakki komukka tajua, että Pohjois-Korea tekee ydinkokeita Yk:n kiellosta huolimatta. Pohjois-Korea on uhkaillut Amerikkaa ydinaseilla ensiksi. Jos olet vähänkään uutisia seurannut, niin tiedät hyvinkin? Pakkohan siihen on kohta Ameriikkalaisten reagoida, ellei Pohjois-Korea tottele Yk:ta ja on uhkaksi maailman turvallisuudelle.
Paha olo vaan lisääntyy. . . ei ole olemassa lahtarinilkkejä eikä lahtareita ! Vaan laillinen valta joka suorittanut teloituksen rikoksista pahimmasta eli maanpetoksesta !!! Mikä siinä on ettei tunneta omaa historia,sivistäkää itseänne !
Käytännössä jokaisessa maassa sodan tai sotatilan aikana maanpetoksesta seuraa automaattisesti kuolemantuomio ! Teloitetut punaiset olivat kaikki oikeutettu ja lain ja säädösten mukaan teloitettu !
HUOMIO ! vaaratiedoite Äänekoskelle ! Liikkeellä ali kehittyneitä vajakkeja joten liikenteessä saa olla varuillaan ! Ja skunkkimainen haju ei tule tehtaalta vaan edellä mainitulta roskaväeltä ! Suosittelemme ilmastoinnin sulkemista ja välttämään kaupungin keskustaa !
Se on sellainen juttu pumminilkit että duunarin verorahoilla teidätkin elätetään!
Niin että pientä kunnioitusta vaan puheisiin!
Ei roskaväki saa muuten kunnioitusta kun sivistämällä itsensä ja nousemalla pois saastasta meidän järkevien ihmisten joukkoon ! Lienee mahdotonta kun aivot on sulaneet propaganda liemessä !
"Arskatehtaalta" olet jo paljastanut älykkyysosamääräsi ja typeryytesi ! Voisit nyt töissä tehdä töitä ja jättää itsesi nolaamisen muualle !
Onneksi tehtaalla on hyvät koneet ! Ei noilla tehtaan työntekijöillä näytä olevan minkäänlaista aivotoiminta ,ihme vajakki rupusakkia !
Eihän sitä niin aivotoimintaa niin tarvitsekaan tehtaalla kun automaatio hoitaa hommat.
Keittelee vaan kahvia helvetin hyvällä palkalla 6000€/kk. Ja kohta helvetin hyvällä eläkkeellä!
Onneksi on niin kovaliitto ollut takana ja kunnon AY-liike takana että on pystynyt ulosmittaamaan
edes osan porvarin voitoista sinne minne se kuuluu. Vai olisiko se kaikki pitänyt mennä herrojen perseeseen veroparatiiseihin? MITÄ?
Se on sellainen juttu kun aloitettiin tovereiden kanssa nämä tehdashommat niin 3-vuorotyöläinen oli ns. 2.luokan kansalainen. Tuollaiset teidän kaltaiset pikkujuppiporvarit ei tullut edes baarissa samaan pöytään istumaan. Nyt sitten haukkuvat porvariksi kunnon työmiestä kun ei itsellä silloin ollut työhaluja. Paras mitä näin oli pikkujuppi joka viihtyi 4 tuntia töisä kun meni tukka sekaisin! HIH! En voi tuntea muuta kuin suunnatonta vahingoniloa tuollasille kateellisille kommarinpilkkaaja-vinkujille jotka sinnittelevät sossuavustuksilla ja ovat olevinaan porvareita vaikka hampaat putoaisivat yhteenpurressa, kunha ei vaan tarvitsisi olla vassari!
Oli muuten reilusti porukkaa vappujuhlissa torilla mikä osoittaa että AY_like on edelleen voimissaan ja vahvistuu entisestään!
Saatanan AY-liike. Vissiin se kirjoitetaan kuitenkin kahdella iillä. Äänekosken tehtaat tunnen itsekin aika hyvin kun tuli siellä pyörittyä ja vittu mitä valittajia ja naama norsunvitulla sakkia siellä on näissä vanhemmissa. Rahaa tuloo ovista ja ikkunoista tekemättä mitään. On siellä vastuullisiakin duuneja, niissä ketkä ajavat laitosta. Mutta on jotain vitun varamiehiä sun muita vässyköitä, sakkia jotka osaa letkuttaa paloletkulla. Voi saatana Ja hyvin nuorempiin tarttunut. Valivaliseliseli. Missä on mun saunalisä? Voi vittu. Kyrpien kokoontumisajo.
Olisin marssinut, mutta ei ole pieniä aivopestäviä lapsia, eikä korkeakorkoisia sinisiä! marssikenkiä.
Kyllä suomen ay-liike on ollut ainoastaan pellejä täynnä ! Viimevuosina vasta tullut vähän järkeä toimintaa kun asianajajat on lisääntynyt ja älvänä duunarit vähentynyt !sitä paitsi voitot kuuluu omistajille ! Työntekijä saa palkkaa työstään !sääliksi käy katsoa elämää ilman aivotoiminta mutta kohta kai se loppuu ,sitä paitsi 3 -vuorotyöntekijä on edelleen 2-luokan kansalainen,oikeat ihmiset töissä virastoaikaan jättäen aikaa perheelle,harrastuksille jne !sinä olet älvänä orja !
Kyllä oli monet sellaiset komukatkin omin jaloin liikkeellä tänään, jotka normi arkena pääsevät pahasesti rollaattorilla eteenpäin. Kyllä pitää olla puna-aate syvällä veressä...voi prkl. Olisipa ollut aikoinaa tuollainen into työntekemiseeen kuin vappumarssille osallistumiseen. Huomenna sitten ollaan päivystävän lääkärin vastaanotot ruuhkauttamassa, ruikuttaen kipeitä jalkoja
Kylläpäs luusereita ottaa pannuun tuo vappu tosissaan kun työväki juhlii!
Mukavahan sitä on juhlia kun on kova palkka vuorotöissä ja pitkät vapaat. Voi käydä perheen kansssa vaikka ulkomailla kerran kuukaudessakin jos huvittaa! Tai sitten harrastaa mitä huvittaa, metsästystä, kalastusta, retkeilyä, musiikkia, moottoripyöräilyä, veneilyä jne. Kun on varaakin. Tai hypätä Mersuun ja hakea vaikka Tallinnasta viinaa ja panna hyvää huoraa Viruhotellissa mennentullen. Tai käydä Pietarissa muutenvaan ryyppäämässä ja katsomassa vaikka lätkämatsia. Älvänänä olossa on puolensakin!
Kyllä se tuo puna-aate on paljon hyvää elämään tuonut. Mutta nämähän on valintakysymyksiä.
Voihan sitä joku luuseri nuolla herran persettä ja olla pompoteltavana ja kitua orjapalkalla ja ostella S-marketin niitä punaisella hintalapulla merkittyjä kuivia leivän känttyröitä ja tarjousmaksalaatikoita. Ja päivystää torilla ohikulkijoita ja katsella komeita autoja sekä juoruta mitä Kauniissa ja Rohkeissa tapahtui. Kunhan vaan ei tarvitse olla vassari!
Kyllä järkevätkin ihmiset juhlivat vappua ,sivistyneesti siemaillen shampanjaa piknikviltillä ! Kun aliihmiset paskalta haisien krapulassa marssii ihmiskunnan kauheamman aatteen inspiroimana meidän kaduilla ! Hyi hitto ! Orjatyövoima 3:saa vuorossa vähentää elinvuosia,aiheuttaa masennusta,rappioittaa aivoja !
Vas/kom tekemät kauheat rikokset ympäri maailmaa ja sinä "edustat" tätä aatetta ! Häpeä ! ! ! Murhatut oman maan kansalaiset ,kiina 75 milj.Neuvostoliitto 35milj.pohjoiskorea.2milj.Kamputsea .2milj.vietnam.1.3milj..ja lista jatkuu ja jatkuu ! Ympäri maailman tuhoa ja kärsimystä mitä kauhistuttavilla tavoilla ! Ja sinä marssit punalipun alla !aivan käsittämättömän sairasta !
Kyllä vuorotyö rappioittaa, käsiäkin. Tuliskohan joku köyheliini vaihtaan Meseen kesärenkaat. En viitsi sotkea käsiä. Annan sitten vähän kaljarahhaa että pääsee Makeen ryystämään. Ei sielä mitään samppaja-viltti-picniccejä ole.
Jenkit muuten on sitten aivan partiopoikia, eivät ole koskaan tehneet pahaa kärpäsellekään. Muistakaa aina tämä - kommarit on isoja pahoja susia! Kumma muuten että jotkut väittää että ryssien sotakalusto on paskaa ja tehotonta, silti tuollaisia tappolukuja joku karvinen esittää. Missä oikein mättää?
Kaikki luvut on faktoja,ei jenkit liity asiaan millään tavalla mutta eipä jenkit ole riistänneet omilta kansalaisiltaan kaikki ihmisoikeudet ,eikä maa ole ollut täynnä gulageja !eikä ole kidutuskeskuksia ! Eikä maa ole täynnä massamurha hautoja ! Elät harhaisessa maailmassa ! Kokeile kirjastoa tai nettiä ! Kaikki faktat löytyy kyllä !
Lue vaikka "kommunismin musta kirja" jonka ranskalainen vasemmisto/kommunisti porukka kirjoitti !
Etteikö jenkit ole riistäneet ihmisoikeuksia omlta kansalaisiltaan! Voihan vidu, poliisit ampuu ja pahoinpitelee jatkuvasti mustaa väestön osaa! Ja se Trumppi kehtaa yrittää passittaa pois kaikki ulkomaalaistaustaiset ihmiset vaikka ovat olleet USAn kansalaisia jo kauan aikaa. Surkuhupaisinta on että sen oma akkakin on laiton maahanmuuttaja. Eihän jenkkeihin jäisi kuin inkkarit jos kaikki ulkomaalaistaustaiset passitettaisiin pois!
Jenkeissä on muuten 22 miljoonaa vankia, vankeinhoitokulut ovat noin Suomen valtion budjetin luokkaa. Eikö tuota voisi jo verrata jonkun tyypin kulageihin?
Kidutuskeskuksia ei todella ole, USAhan jo Bushin aikaan ULKOISTI kidutuksen, siistiä eikö totta.
Esim Quantamon vangit pakattiin ulkopuolisen toimijan lentokoneeseen ja lennettiin kansainväliseen ilmatilaan hieman "keskustelemaan ja naaman pesulle"!
Tuohon voi tietty suhtautua monella eri tapaa mitä se homma on.
Lukutaidottomia USAssa on n.32 miljoona surkean koulutusjärjestelmän takia, eikä sitä haluta parantaa. Venäjällä esim kaikki kansalaiset osaa sentään lukea ja kirjoittaa!
Melkein 50 miljoonaa kansalaista elää köyhyysrajan alla, jopa kuolevat nälkään. Venäjänmaalla sentään patonkia ja hapankaalia riittää!
Varattomat ihmiset kuolevat sairauksiin hoidon puutteen takia, Venäjällä sentään annetaan hoitoa kansalaisille.
Se mitä tarkoitetaan ihmisoikeuksien riistämisellä, voidaan ilmeisesti tulkita monilla eri tavoilla!
Kannaisi todella ottaa asioista selvää ennenkuin alkaa höpisemään mitä sattuu! On siinä karvinen peloteltu ja höynäytetty pahemman kerran. Suosittelisin hieman matkustelemaan, vaikkapa nyt aluksi Pietarissa niin voi omin silmin nähdä miten ne asiat on eikä olla jonkun komissaarin vietävänä!
Muistien+tekemät+henkirikokset+esim.n.y+osavaltiossa+97.3+%+ei+ole+mustien+pahoinpitelyjä+enempää+kun+mitä+tilastollisesti+on.vankiluvut+huimat+johtuen+mustien+ja+latinojen+massiivisesta+rikollisuudesta+ja+kovista+rangaistuksesta+!+Quantamon+saareen+pääsee+ihmisoikeus+ryhmät+tarkastamaan+olot+toisin+kun+kommunisti+Kuubaan+johon+on+viimeksi+päästy+tarkastukselle+v.1988+!++Sulle+uponnut+propaganda+saastan+vääristetyt+numerot+!ei+ihan+ole+tästä+maailmasta+!+Herää+todellisuuteen+!
Oletko käynnyt eri pietarissa kun minä ? Olen viennyt avustuskuormia lastenkoteihin .sairaaloihin ja katulapsille ! Ei ole ollut ruokaa,lääkkeitä eikä luku/kirjoitus taitoa !
Venäjän 30 miljoonaa murhattua omaa kansalaista saavat koko ajan tiivistää joukkohaudoissa kun pikkuhiljaa tulee putinin vastustajia, homoja, Jehovan todistajia ja muita kremlin vihollisia! ! !
Pahimpia nuo itkupotkuraivarikokoomus yrittäjät.
Ihme porvarikommareita osa yrittäjistä.
Jumalauta sitä valituksen määrää jos kauppa ei käy.
Kaupungin hallinto on ihan vittu saatanan perseestä.
Joka tuutissa pitää vedota ja syyllistää asiakkaita, jos erehtyy käyttämään pari euroo Jyväskylässä.
Minä oon ainaki niin saatanan väsynyt tuohon kommunismiyrittäjien "palvellaan, jos jaksellaan" , mutta naama norsunvituralla kuitenki. Käy meillä touhuun.
Jos ei ole rahaa käyttää Äänekosken palveluita niin silloin kannattaa mennä Jyväskylään. Säästöä se on eurokin. Saadaan ne rikkaat yrittäjät pois Äänekoskelta, ja ihmiset viihtyvät.
Tyypillistä kateutta kommareilta: "ettei vaan vahingossakaan naapuri saisi yhtään mitään itselleen, vaikka kuinka ahkeroisi ja ottaisi riskejä elämässään". Komukoiden oma nenän alus kun vaan on tukevasti suuruksessa ja kaikki kun on saatu lypsettyä omaan kukkaroon laittamatta tikkua ristiin, niin kaikki on ok.
Kyllähän tuota rahaa olisi käytettäväksi Äänekosken palveluihin ja haluakin. Mutta niin kauan kun Suolahti on jätetty "lapsipuolen" asemaan, me emme eurojamme äänekoskelle tuo. Harmi tietty yrittäjien kannalta, mutta vastuu näistä asioista on TÄYSIN äänekosken päättäjillä. Ne tuotteet mitä ei Suolahdesta saa, haetaan Laukaasta tai Jyväskylästä.
Nyt on taas neljäks vuodeks eteenpäin taattu kumpukarille vainikaisen voisilimäpulla raesokerilla huuleen.
Toisella käellä voiki sitte ahmia kaalikäärylettä.
Ja höveliä pittää olla, ja kaikkien kanssa sammaa mieltä.
HEHE!!!
Ottakaa nyt koskelaiset opiksi ja järki käteen, ettei ikinä enää vassarit pääse tällälailla valtustoon! Ei koskaan enää!
Valitettavasti porvarinulikoille huono uutinen on se että niin kauan kun Metsä OY toimii Äänekoskella on myös valtuustossa vassarienemmistö! Painukaa jonkun kapitaalipaikkakunnan ihanuuteen riistettäväksi jos se tuntuu paremmalta!
Entisenä Äänekoskelaisena mielummin Putin kuin homo isis terroristi pakolainen pressaksi.
Kolmevuorotyö tehtaalla on suurinta riistoa! Aivot riistetty vassarimädätyksellä ja vuorotyö riistää työntekijältä vuosia elämästä ja tuo mukavia sairauksia bonukseksi !
Sivistynyt, korkeakoulutettu ja valistunut porvari elää n.10 vuotta pitempään kuin vassariduunari tehtaalta ! Ja ne vuodet on"täydempiä"kun ei ole aivot rappeutuneet !
Ei tämä keskustelu kovin sivistyneeltä vaikua. Ankeeta tekstiä ja antaa ikävän kuvan Äänekoskesta jokaiselle lukijalle.
Yllämainituista seikoista johtuen paperimiehillä onkin paljon parempi palkka kuin muilla duunareilla niinkuin kuuluukin! Paperiala onkin nykyään Hi-Tech ala joka vaatii pitkäaikaisen koulutuksen ja osaamisen ja prosesiajattelukyvyn jollaista ei vaan kaikilla lankunkantajilla ole.
Ja turha paperimiesten palkkoja on kadehtia muutenkaan, Jokaisella liitolla on edunvalvojansa, paperiliiton luottomiehet ovat hoitaneet hommansa esimerkillisesti. Muissa liitoissa on keskitytty paremminkin kateelliseen räksytykseen ja joutaviin puuhasteluihin sen sijaan että olisivat hoitaneet palkka-ja työaika-asioita. Oma vika.
Siksi toisekseen monet työttömät joutaisivat pitää myös suunsa kiinni, paperimiesten verorahoilla nekin elätetään. Olisivat kiitollisia että saavat senkään minkä saavat avustuksia ja korvauksia!
Tuskin kukaan valittaa enempää kuin paperimies. Mikään ei ole hyväksi ja kaikki maksaa liikaa. Haukutaan työkavereita ja luottamusmiehiä. Valitetaan vuorotyöstä, vaikka se on omavalinta. Kannattaa opiskella pidemmälle niin ei tarvitse tehdä vuorotyötä.
Se on kuule sellainen juttu että jos alkaa olla tyytyväinen asioihin se on taantumusta!
Sen takia muilla kuin paperiduunareila ei asiat oikein mene aina putkeen,.
Ja mikähän pointti se opiskelu tässä on. Kysehän on siitä että vuorotöistä maksetaan paremmin kuin päivätöistä niinkuin pitääkin, jos et sitä huomannut!
Tässä nyt pitää ilmeisesti koko seutukunnan pidätellä hengitystä ja ootella millon tuo yks ei vanhuuttaan enää jaksa leikata hiuksia.
Aivot räjähti se
n "kolumneista".
Miksei muut tee niinku minä?
Minä, minä, minä, minä.
On niitä ihan järkeviäkin ei-narsisti lesbojakin. Mitäs jos menisit niille "keskustelemaan". Tarvis aina purkaa kokoomuslaisesti turhautmistaan kaikkiin muihin.
Anteeks nyt vaa, mut mä vihaan tota muijaa yli kaiken.
Mikä siinä sitten on vaikeaa, jos paperityöntekijöiden asiat on niin hyvin ja silti pitää koko ajan valittaa ettei voi harrastaa tai osallistua mihinkään kun on vuorotyö. Kaikkihan on vaan järjestely kysymyksiä.
Tunnen n. 50 paperimiestä ja kaikki he ovat täysin turhia! Ei olisi mitään asia mun alalle! Työskentelen tietotekniikan parissa jossa tarvitaan älyä ja isojen kokonaisuuksien hallintaa! Ei pääsis ovesta sisään!
Oletpas todella surkeassa tiedon tasossa! Jos isojen kokonaisuuksien hallintaa tarvitaan niin se ei riitä että hallitsee tietotekniikkaa. Pitää hallita se prosessi ja kokonaisuus mitä sillä tietotekniikalla hallitaan. Sen takia sinunlaisia nörttipeukaloijia ei koskaan oteta tehtaalle töihin koska voisit räjäyttää koko höskän Kuhnamon asti!
Paperimiehiä et kyllä ensimmäistäkään.
Ei taida olla sinullakaan tietoa, että vahingot yltäisivät vain kuhnamoon asti, että se siitä kokonaisuuksien hallinnasta. Kyllä ne olisivat huomattavasti laajemmat kaiken kaikkiaan. Pelkät myrkylliset savut aiheuttavat laajan vaaran, mutta sitähän sinun ei tarvitse miettiä, kun osaat hommasi.
Enpä ole nörtti ja olen itse ollut paperhommissa aikoinani Jämsässä joten tunnen alan! Suhteilla töihin päässeitä vätyksiä joka tehtaassa! Vähän sama kuin sukurutsa! Olin prosessien suunnitellu ja säätöjen kanssa tekemisessä! "Arskatehtaalta"tyyppiesimerkki vätyksestä joka luulee tietävänsä eikä tiedä mitään!
Hyvinhän nuo on maksaneet ja töissä pitäneet!
Ja kuka väitti että vahingot rajoittusivat Kuhnamoon jos joku kämmi sattuisi? Jonkun kirjoittelijan korvien väli!
Onneksi näitä kommareita harvenee luontaisen poistumaan kautta ja yhä harvempi on niin tyhmä että uppoaisi moinen saasta!
Yksi kysymys odottaa vastaustaan... Mikä vittu teitä ihmisiä vaivaa? Koettakaa jo edes kasvaa aikuisiksi...
Kommunisti punaniskojen pitäis käydä edes kerran Venäjällä katsomassa sitä paratiisielämää. Tultuaan kunnolla kadulla ryöstetyksi uskoisin että eikö se punatauti pikkuhiljaa lähtisi pois.