Pelkään ihan kamalasti kokoajan nolaavani itseni ihan missä tahansa. Suunnittelen sanottavani usein etukäteen ja sitten se ei kuulosta luontevalta ja tunnen taas nolaavani.
Yleensä jos olen nolannut, jään murehtimaan sitä moneksi päiväksi jälkeenpäin ja mietin etteivät he voi pitää minusta enää. Tunne on todella inhottava, eikä sitä saa pois.
Usein jopa alan miettimään joitain asioita ja saan ne aina kuulostamaan itselleni pahemmilta.
Toinen asia on, että loukkaannun helposti mutta en näytä sitä. Puhun normaalisti takaisin, vaikka oikeasti jään murehtimaan samalla. Itsetuntoni taitaa olla aika pohjassa? Pidän silti itseäni ihan ok näkösenä. Tähän ei taida olla mitään, mitä pystyisi itse tekemään? Tunteisiin ei pysty vaikuttamaan..tai ainakin se kovin vaikeaa on.
Yleensä jos olen nolannut, jään murehtimaan sitä moneksi päiväksi jälkeenpäin ja mietin etteivät he voi pitää minusta enää. Tunne on todella inhottava, eikä sitä saa pois.
Usein jopa alan miettimään joitain asioita ja saan ne aina kuulostamaan itselleni pahemmilta.
Toinen asia on, että loukkaannun helposti mutta en näytä sitä. Puhun normaalisti takaisin, vaikka oikeasti jään murehtimaan samalla. Itsetuntoni taitaa olla aika pohjassa? Pidän silti itseäni ihan ok näkösenä. Tähän ei taida olla mitään, mitä pystyisi itse tekemään? Tunteisiin ei pysty vaikuttamaan..tai ainakin se kovin vaikeaa on.
Vastaukset 7
Vanhimmat
...samanlainen kuin sinäkin. Toivo alkaa olla hiipumassa. Elämä on suurimmaksi osin sosiaalista kanssakäymistä ja tuntuu että kaikki voima menee sanojen liialliseen harkintaan.
Mitä tälle voisi muka tehdä? ei itsetunto kohoa noin vain, että pitää "ottaa niskastaan kiinni" tai "mennä rohkeasti mukaan kaikkeen". Se on mahdotonta! jos luonteenpiirteeseen kuuluu huono itsetunto, niin ei sitä saada muuttumaan!
Onneksi kukaan ei ole täydellinen.
En tiedä johtuuko tuo nolaamisen pelko huonosta itsetunnosta,aina miettii mitä tuli sanottua,ja on tosi paha olo...just Sad sanoit hyvin,että voima menee harkintaan.Mistään tilanteesta ei voi nauttia kun koko ajan on jotenkin "varpaillaan"voi kun tietäis mikä tähän auttaa,onneksi ei ole yksin et meitä on muitakin.Kai se johtuu jostakin lapsuuden traumoista..en tiedä.
Tuosta loukkaantumisesta piti vielä sanoa,et niin minäkin loukkaannun tosi helposti ja SYVÄSTI,vaikka en näytä sitä päälle päin,vaan olen niin kuin kaikki oisi ok.Se tuntuu tosi pahalta et miksi sitä ottaa "itseensä"niin helposti?Toiset eivät välitä tuollaisesta,unohtavat pienet"herjat"mut ei täällä kaikki on mielessä,ja niitä sitten funtsin vaikka millä lailla.
Itselläni sama juttu ollut. Vähän aikaan ei ollut mutta nyt taas on. Aikoinani itse kävin lääkärissä useampaankin kertaan. Onko muilla esiintymispelkoja, välttelee tilanteita? Saa paniikin omaisia kohtauksia vaikka ei olisi mitään panikoitavaa mutta on silti panikiissa?
No noista selvisin lääkityksellä, auttoi 2 viikon sisään ja lääkitys keskti kokonaisuudessaan puolisen vuotta josta 2kk oli annoksen tipputtamista pikku hiljaa. Kannattaa ehkä käydä puhumassa lääkärin kanssa. Ne tietää mitä pitää tehdä.
Juu esiintymis pelkoja on,ja on niin kuin "pelkäis"koko ajan jotain...jännittää,ei pysty olemaan "läsnä"tilanteessa..ymmärsitkö??mitä lääkettä sinä käytät? ihan haluaisin tietää kun avun sait?
Jepp, juuri noin on asia minullekin. Loukkaannun pikkujutuista ja pelkään hirveesti että joku nauraa. Otan kai elämän liian totisesti...
muiden ongelmieni lisäksi niin paljon että tulee mieleen nolojen tilanteiden mies.
Ja kaikesta on jäänyt pysyvät jäljet jopa vuosien päähän.