Kävin aikoinani koelaulussa kahdessa Kiuruvetisessä kuorossa, toisen naisjohtaja näytti esitykseni jälkeen aivan siltä Munckin Huuto- maalauksen henkilöltä, totesi vielä ettei ollut ennen moista ääntä kuullut, mutta koska kuorolaulu on vanhakantaista musiikkia, ei siinä ole paikkaa falsettilaulajalle. Toisen kuoron johtajana oli enemmän miestä muistuttava henkilö, hänelle esitin Miliza Korjuksen tunnetuksi tekemän Warum- kappaleen, jossa mennään jopa kolmiviivaiseen C- hen asti. Hänkin meni aivan sanattomaksi, joten kysyin etteikös mennytkin kolmiviivainen C - rikki , johon hän totesi että rikki meni, kaikki meni rikki. En päässyt sinnekään. Kirkossa sentään saan vielä laulaa.
Kuorolaulusta
patukkapää
0116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.