Kyläkoulut

Yahoo22

Nakkilan koulu-uudistusasiaa ei viedä valtuuston käsiteltäväksi, päätti kunnanhallitus maanantaina.

Lisäksi Nakkilan kunnanhallitus päätti, että seuraavan kuntastrategian valmistelun yhteydessä selvitetään Pakkalan kiinteistön mahdollinen korjaus ja käyttömahdollisuudet sekä mahdollisen uudisrakennuksen tai esimerkiksi lisäsiiven rakentaminen Kirkonseudun koulun yhteyteen.

Valmistelun yhteydessä pitää käsitellä myös mahdollista maksimirajan asettamista koulukiinteistöjen korjausinvestoinneille, koulupiirirajojen mahdollista uudelleen tarkastelua sekä mahdollisia koulujen oppilasalarajoja.

Alkuperäisessä esityksessä ehdotettiin Tattaran ja Matomäen koulujen lakkauttamista lukuvuoden 2017 – 2018 päättyessä.

Muutosesityksen kunnanhallitukselle teki Harri Aalto (kok.). Martti Pöysti (kesk.) puolestaan esitti, että kunnanhallitus yhtyy sivistyslautakunnan päätökseen. Aallon ehdotus voitti äänin 4 – 3.

Aallon ehdotus voitti myös pohjaesityksen äänin 4 – 3. Muutosehdotusta kannattivat Aalto, Heli Lukka (sd.), Anne Hakanen (kok.) ja Marko Vettenranta (sd.). Martti Pöysti, Satu Lankinen (kesk.)ja Maija Pietilä (vas.) äänestivät tyhjää.

10

510

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hammaskeijut-lallallaa

      vaalit on ohitte rallallaa



      =)

      • Kivialhonsankari

        Pöysti ,sankarimme, alakoululaisten ryhmä laulaa ylistystäsi.
        Patsas ja Nahkiaisparoni ym. suunnitteilla.


      • mummo99

        Myös Tuliniemi, kiitos, tuki oli selkeä kouluille. Arvostamme selkeitä kannanottoja.
        Ei mitään kiertelyä ja pikkupolitikointia, kuten kokoomuksen Ruskila-siivellä.


    • eihelvataa

      No mitä tämä tyhjää äänestäminen sitten meinaaa?

      • petturipaskaa

        Luulevat olevansa puolueettomia kun jättävät tyhjän arvan.
        Yhtä tolloja.


      • vonLagerbom

        Niin että istuvat kunnanhallituksessa mutta eivät osaa määritellä kantaansa vai? Vittuako niin typerät siellä yleensä ovat..


    • Voiha

      Heips. EI viedä kunnanhallituksen äänestyspäätöksellä, kun kokoomus ja demarit tietää, miten siellä käy. Ja nyt uusi valtuuston ylivoimainen enmmistö on kyläkoulujen takana. Kokoomus ja demarit jää tappiolle oman arvovalintansa suhteen. Mutta taistelu jatkuu.... Tuli nuo kunnallisvaalit auttamaan tätä tilannetta.

    • oikeesti-tärkeitä

      Asioita ei tuoda ollenkaan valtuutettujen päätettäväks.
      Oottakaahan kun aletaan moskeijaa puuhaamaan ja musuja ottamaan nakkimaan kulttuuria rikastuttamaan niin ykskään edustaja ei pääse sorkkimaan asiaa jollei satu olemaan samaa mieltä,sittulee hyysäripaska sk haastattelemaan kuulumisia nakkimaan kirkon vaiheilta.
      Koska humaanisuus rakkaus ja välittäminen ja ihmisarvo .
      Junou?

    • mummu104

      Kotiin tuli Nakkila-lehti. Siinä palattiin Ruskilan osalta Ison-Vihan ja Pikku-Vihan aikoihin,
      jotka kylää vainosivat. Ihmettelin miksei sivistyslautakuntaa ja kunnanvaltuustoa mainittu,
      ne ovat kylän keskusta herkeämättä piirittäneet vainovalkeillaan.

    • nonoinon

      Huh-huh. Syntyvyys nyt alle 40/vuosi ja kouluja 5 kpl, kyllähän siitä riittää oppilaita vaikka kymmeneenkin kouluun (/ironia) Kiinni ne koulut heti vaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe