Naapurit porskuttaa

ti 11.4.2017 klo 11:58  0

Kärsämäellä konsernivelkaa enää 3 miljoonaa


Kärsämäen kunnan viime vuosi oli selvästi ylijäämän puolella.
Kunta teki 1,44 miljoonan vuosikatteen, josta poistojen jälkeen jäi vielä 947 596 euroa siirrettäväksi ylijäämätilille. Kunnan talous on pitkään ollut hyvässä jamassa. Ylijäämätilille on kertynyt jo 4,16 miljoonaa euroa ylijäämää.

Kunnanjohtaja Esa Jussila on syystäkin tyytyväinen esitellessään tilinpäätöstä hallitukselle ja edelleen valtuustolle. Vaikka verotulot hieman viime vuonna laskivat, Jussila uskoo, että käänne taloudessa on tapahtunut ja se tulee näkymään myös kunnan kukkarossa.

– Myönteiseen tilinpäätökseen vaikuttivat myös investoinnit ja palveluiden ulkoistus. Kustannuskehitys pysyi maltillisena. Tämän vuoksi olemme voineet pitää veroprosentinkin 21,50:ssä, Jussila kertoo.


Kärsämäellä on myös kohtuullisen hyvä velkatilanne. Pitkäaikaista velkaa on noin 12 miljoonaa, mutta kun rahastoissa on sijoituksia 9 miljoonaa, kuntakonsernin nettovelka on vain 3 miljoonaa.
Konsernivelan määrä on todella kohtuullinen, sillä kuntaan on muutama vuosi sitten rakennettu iso keskuskoulu ja uusi terveyskeskus ja viimeksi paloasema. Velka väheni viime vuonna miljoonalla eurolla.



Antti Savela
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taloustoimikunta180 kirjoitti:

ti 11.4.2017 klo 11:58  0

Kärsämäellä konsernivelkaa enää 3 miljoonaa


Kärsämäen kunnan viime vuosi oli selvästi ylijäämän puolella.
Kunta teki 1,44 miljoonan vuosikatteen, josta poistojen jälkeen jäi vielä 947 596 euroa siirrettäväksi ylijäämätilille. Kunnan talous on pitkään ollut hyvässä jamassa. Ylijäämätilille on kertynyt jo 4,16 miljoonaa euroa ylijäämää.

Kunnanjohtaja Esa Jussila on syystäkin tyytyväinen esitellessään tilinpäätöstä hallitukselle ja edelleen valtuustolle. Vaikka verotulot hieman viime vuonna laskivat, Jussila uskoo, että käänne taloudessa on tapahtunut ja se tulee näkymään myös kunnan kukkarossa.

– Myönteiseen tilinpäätökseen vaikuttivat myös investoinnit ja palveluiden ulkoistus. Kustannuskehitys pysyi maltillisena. Tämän vuoksi olemme voineet pitää veroprosentinkin 21,50:ssä, Jussila kertoo.


Kärsämäellä on myös kohtuullisen hyvä velkatilanne. Pitkäaikaista velkaa on noin 12 miljoonaa, mutta kun rahastoissa on sijoituksia 9 miljoonaa, kuntakonsernin nettovelka on vain 3 miljoonaa.
Konsernivelan määrä on todella kohtuullinen, sillä kuntaan on muutama vuosi sitten rakennettu iso keskuskoulu ja uusi terveyskeskus ja viimeksi paloasema. Velka väheni viime vuonna miljoonalla eurolla.



Antti Savela

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu