LEHTO GROUP

Lehto hakee taas orjia kokoonpanoon Oulaisiin. Sinne ei kuitenkaan kelpaa 50 hakijat, vaikka on rakennusalan kokemusta. Jossain lehtihaastattelussa tehtaanjohtaja kehui että heillä ei ole ikä syrjintää. Olisko että sitten kelpaa kun hyväveli kiintiö on täynnä.
8710914
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Tuo 50 ei kelpaa minnekään enää työmarkkinoilla, ei oulaisissa, eikä missään muuallakaan! Siinäpä sitä on miettimistä, kun töitä pitäisi tehdä, mutta kukaan ei huoli, kun on muka niin "vanha"!

Äänestä

Se on kummallista, että kun työstä saatu kokemus ja ammattitaito on tällä iällä parhaimmillaan, niin et ole enää työmaailmassa mitään.
Toki lestafirmoissa tavallinen kuolevainen ei ole muutenkaan mitään tai mikään heidän ajatusoppien perustella, mutta jätän tän tarinan nyt kertomatta.
Mutta on siinä sellainen juttu, että jokin firma (en väitä että Lehto) palkkaa nuorta väkeä. Osassa väessä on sellaisia pintaliitäjiä että työsuhde jää monilta osin lyhyeksi. Lennät ovesta ulos. Työnantaja vetoaa "siihen ja siihen", ja kas, taas on laillista palkata firman uusi työntekijä. Ja näin kokemattomat ja osaamattomat työntekijät tekee töitä aivan täysin paskapalkalla. Koska ei ole kokemusta, niin palkkasi on huono, paska, surkea. Palkka jolla ei voi elää. Tai elää voi, mutta ei ole tulevaisuutta, kun pankista et saa lainaa!!!!
Ja kun tulee palkankorotuksen aika, sulle kerrotaan, että olet tehnyt "sitä ja ja tätä" ja "se ei ole onnistunut" ja "ehkä". Alistut siihen. Ootat vuoden ja lennät pihalle epäpätevyytesi vuoksi. Epäpätevyyteen työnanjaja voi vedota.
Kun pääset työhön, vaikka esim. nyt johonkin metallipajaan. Saat työsopimukseen ammatiksesi "tuulimyllyn lämmittäjä". Menee vuosi, parikin. Työnantaja lomauttaa sinut, kun tuulimyllyn lämmittäjälle ei ole enää hommia. Toki osaat ja olet tehnyt firmassa muitakin hommia, mutta pomo vetoaa lämmittäjän titteliin ja lomauttaa sinut piiiiiiiitkäksi aikaa.
Firma ottaa tilalle toisen, kaksikin työntekijää samalle metallipajalle. Nyt sitten työsoppariin kirjataan "vesivaakamestari ja/tai vesipumpun valvojan varavalvoja". Menee vuosi, kaksi, jopa kolmekin. Saat lomautuspaperit, kun näille ammateillle tässä firmassa ei ole enää hommia. Toki olet tehnyt muitakin hommia tässä firmassa ja lämmittänyt sitä tuulimyllyäkin, mutta titteleihin työsopimuksissa pomo vetoaa, ja se kelpaa liitolle perusteeksi!!!!!!!

Äänestä
  • Eikö nämä kaikki ole puuseppiä, eikö siellä makseta puuseppien liiton mukaan.

    Äänestä

  • rakennustyöläinen kirjoitti:

    Eikö nämä kaikki ole puuseppiä, eikö siellä makseta puuseppien liiton mukaan.

    Niin olihan se Jessekin puuseppä...

    Äänestä

Voi olla että tuo pitkätyökokemuksesi on se ensisijainen palkkaamisen este.

Muistan kun kaverini haki asiantuntija/esimies tehtävää LIDListä ja työhaastattelussa sanoivat suoraan kaverilleni että tuo sinun kaupanalan työkokemus on ennemmin haitta kuin etu tätä paikkaa haettaessa. Lidlillä homma perustuu puhtaasti ylhäältä johdettuun autoritääriseen johtamismalliin. Siinä esimiehet vain toteuttaa Saksassa suunniteltuja toimintoja ja prosesseja. Vähän samaan tapaan kuin joku autotehdas toimii. Ei siinä lähdetä miettimään enää kokoonpano hihnalla miten tämä mersun ovi olisi järkevämpi kiinnittää runkoon.

Tehtaassa toteutettu taloteollisuus menee ihan samaan suuntaan. Luovan kirvesmiesammattitaidon voi heittää siinä samalla romukoppaan. Sinun täytyy vain osata tehdä se tietty osuus jokaisen elementin kohdalla. Se ei vaadi mitään pitkää kokemusta saatika koulutusta.

Äänestä

Jännää, että tämäkin keskustelunaihe on tarkkaan valvottua sekä sensuroitua. Suomi24 rulettaa...

Äänestä

Yksikään+ammattimies+tuskin+lähtee+tekemään+rakennushommia+puualan+surkeilla+palkoilla.+Paikkoja+on+auki+jatkuvasti,+mutta+silti+ihmettelevät+miten+ammattilaiset+eivät+innostu+11e+tuntipalkasta.+Moniin+hakijoihin+eivät+ota+edes+yhteyttä,+vaikka+mainostavat+hyvän+asenteen+sun+muun+olevan+tärkeämpää+kuin+ammattitaidon.+Paskapuhetta+kuten+voi+olettaakin.Lisäksi+käyttävät+säälimättä+hyväkseen+TE-toimiston+tarjoamaa+ilmaistyövoimaa.+Normaalisti+töihin+palkattaessa+on+4kk+koeaika,+jonka+jälkeen+vakinaistetaan.+Sen+sijaan+TE-toimiston+tarjoamat+orjatyöläiset+suorittavat+4kk:n+ilmaistyön,+jonka+jälkeen+alkaa+4kk+koeaika.Ilmaistyö/rekrykoulutus+on+siis+TE-toimiston+tarjoama+"työllisyyttä+edistävä+palvelu",+jonka+ajalta+työttömälle+työntekijälle+maksetaan+ylläpitokorvausta+9e/päivä+++työttömyystuki.+Työterveyspalvelut+eivät+myöskään+kuulu+kurssilaisille.+Kellokortti+kyllä+kuuluu+ja+sillä+leimataan+töihin+samalla+tavalla+kuin+suoraan+palkatutkin.+Samalla+tavalla+opetellaan+myös+oman+työpisteen+tehtävät+ja+tehdään+töitä+itsenäisesti.+Toiselle+työmiehelle+maksetaan+palkkaa+ja+toiselle+ei.Ilmaistyökurssin+jälkeenkin+kurssilaiset+ovat+tehtaan+alinta+kastia.+Palkkaa+tarjotaan+10,1e/h,+joillekin+alle+10e+ja+sanovat+vaan+ettei+pysty+maksamaan+enempää.+Kysyttäessä+miten+on+mahdollista,+että+eilen+tulleelle+suoraan+palkatulle+kaverille,+joka+ei+myöskään+ole+tehnyt+ikinä+puualan+töitä+(oikeasti+siis+rakennusalan,+käyttävät+vaan+puualan+TES:siä,+jotta+saavat+maksaa+mahdollisimman+huonoa+palkkaa)+maksetaan+suoraan+vähän+reilu+11e+tunnilta,+vastaukseksi+saadaan+pelkkää+muminaa+ja+jaarittelua+vailla+yhtäkään+järkevää+syytä.+Kurssi+kehutaan+heti+infopäivänä+maasta+taivaisiin,+mutta+ilmeisesti+nämä+kehujat+eivät+ymmärrä,+että+pienessä+kaupungissa+moni+tuntee+toisensa+ja+hyvin+äkkiä+selviää+tuonkin+kurssin+todellinen+tarkoitus.+Kiertävät+myös+lakia,+sillä+tuosta+"koulutuksesta"+n.+95%+on+silkkaa+työntekoa.Työtehtävät+sinällään+ovat+leppoisia+ja+helpohkoja,+joten+mikäli+firma+unohtaa+ahneuden+ja+moraalittomuuden+niin+hyvääkin+voi+tapahtua.+Se+lienee+toiveajattelua.

Äänestä
  • Tämä on täyttä asiaa. Kyllä näin ulkopuolisena tuntuu että olisi kuitenkin kannattavaa maksaa kunnon palkkaa. Näin saisivat motivoituneita ja pitkäaikaisia työntekijöitä. Ei sillä, nuo hommathan on erittäin helppoja ja paineettomia hommia. Mutta ei juuri kukaan työelämässä jo oleva noin surkealla palkalla lähde työpaikkaa vaihtamaan ja sen kyllä tietävät. Haastatteluissa on käynyt työelämässä olevia ja kyllä suurin osa nauraa partaansa palkan kuullessaan. Sitten saattavat soittaa ettei tullut valituksi ammattitaidon takia vaikka hakija on jo selkeästi ilmaissut ettei palkka ole riittävä. Todellinen syy on että huomaavat itsekin ettei tarjottu palkka kelpaa vaikka muuten pitäisivät hyvänä hakijana. Sen takia palkkaavat työttömiä. Ei ihme että paikkoja on kokoajan auki.

    Äänestä

  • Näinhän se menee. Sen verran täsmennystä tuohon edelliseen, että koeaikahan on nykyään jopa 6kk. Koeaikanahan työsuhde voidaan purkaa ihan minä päivänä tahansa ilman sen kummempia varotuksia, selityksiä, tai irtisanomisaikoja....

    Äänestä

  • sdfghjkl.hjgfd kirjoitti:

    Näinhän se menee. Sen verran täsmennystä tuohon edelliseen, että koeaikahan on nykyään jopa 6kk. Koeaikanahan työsuhde voidaan purkaa ihan minä päivänä tahansa ilman sen kummempia varotuksia, selityksiä, tai irtisanomisaikoja....

    Siis molemmin puolin.

    Äänestä

10e tunti, 13 tunti ammattilaisille. Hieno firma, melkeen menee tessin mukaan. 3kk opastus ja testi, sit potkitaan pihalle,

Äänestä
  • Melkein menee??? Kerroppa nyt viisastelija se TESsi meille, kun tunnut tietävän.
    Haisee puhtaalta kateudelta.

    Äänestä

..alkaako "usko" loppua tulosjohdettuun rakentamiseen kun omistajat on myymässä osakkeitaan vaikka vasta on pörssiin päästy. Se on markkinoille huono merkki.. rotat lähtee uppoavasta laivasta.. on vanha sanonta.

Äänestä

Nuorisoa siellä enimmäkseen töissä onkin joille kelpaa 9€/h. Sillä rahallahan saa mukavasti tupakkia ja autoon polttoainetta, kun asuu vielä vanhempien kanssakin. Rekrykoulutus se vasta orjuuttamista onkin. Kaksi viikkoa hölynpölyteoriaa ja sitten tehtaalle. Pahimmillaan päivän opetus ilman minkäänlaista kokemusta rakennusalalta ja senkun alat tekemään ja vielä kahdessa vuorossa ilmaista työtä 4 kk. Huh, huh, kyllä herrat rikastuu.

Äänestä
  • ja hometaloja syntyy

    Äänestä

Eikös se Sipuli sanonu justiinsa Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa,että nyt on varaa nostaa palkkojakin?Joko Lehto on nostanu palkkoja?

Äänestä

Ammatti työttömien valitusta.

Äänestä

Lars Leevi?????

Äänestä

löytyykö töitä

Äänestä

Kateelisten puheta täälä. Lehto oy on huippupaika ja tuo 13€ valetta. Kyllä sielä enemmän tienaa vai meinaatako että minäkää oisi velkrahalla ison volvon ostanu HAH!

Äänestä
  • Montako palkallista päivää oli Joulunaikana

    Äänestä

  • No onkait se varmaan kun sulla on LESTA-Volvo !

    Et sinä OIKEAA markkina hintaista isoa Volvoa saa, mutta LESTA-Volvon saat lesta suhteilla, jotta jaksat taas painaa hillopäällikkö-lestoille lisää hilloa nöyränä ja pikkupilisi pystyssä kun kelkot sillä LESTA-volvollasi sinne pajalle naputtamaan.

    Äänestä

Nyt on pitkästä aikaa tilanne, ettei ole TE-toimiston sivuilla tarjolla työvoimakoulutusta, suoraa työpaikkaa eikä edes vuokrafirman kautta työpaikkaa. Lain mukaan ei saa olla oikeaa työnhakua päällä silloin, kun haetaan porukkaa rekrykoulutukseen (4kk orjatyötä, jonka jälkeen pääsee koeajalle). Valmistautuvatkohan taas järjestämään uutta orjatyökurssia. Siksi aikaa laitetaan suoraan palkkatöihin haluavat hakemaan työpaikkaa vuokrafirman kautta. Ovat nämä melkoisia kiertelijöitä ja kaartelijoita. Rekrykoulutukset ymmärtää ehkä pikkufirmoilta, mutta isolla, jatkuvasti laajentavalla tehtaalla on kyllä varaa palkata ihmisiä suoraan töihin. Rehelliset firmat maksavat palkkaa ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Perehdytys kuuluu jokaiseen työhön. Ei noihin hommiin tarvita neljän kuukauden "rekrykoulutusta". Toki kyllähän he sen tietävät. Halutaan vaan pyörittää 2-3 kurssia vuodessa niin saadaan jatkuvasti ilmaista työvoimaa.

Joulun aikaan ehdottivat, että pidetään välipäivät (3 päivää) tehdasta kiinni ja tehdään nämä arkipäivät etukäteen sisään. Sisääntekopäivät olisivat olleet 2 lauantaita ja itsenäisyyspäivä. Eipä ole noin huvittavaa ehdotusta aikoihin kuultu. Tehdään kaks lauantaita ja pyhäpäivä ylitöitä, joista saadaan arkipäivät vapaiksi. Kummallista touhua.

Äänestä

Tehkää nyt kaikkipäivät täysillä 35 vuotta , saatte huilata sitte lopuksi , vaativa muija, kiiltävä auto ja pitkät lomat ulkomailla on onneen arpa. Suomessa rakentaminen on huipputuottoisaa mutta kirjanpito tekee siitä tappiollista vuosikymmenestä toiseen , kuten kaikissa työvoimavaltaisissa aloissa , näin pysyy karja nöyränä. Ammukaas taas vaalit tulos.

Äänestä

Saahan sitä ehdottaa mitä tahansa , tosimiehille tosin ei uskalla ehdotella mitään , perus taavi suostuu melkein mihin tahansa, velkarenki mihin tahansa .

Äänestä

Lehdon talousohjatun rakentamisen kupla on puhjennut. POKS

Äänestä
  • Nyt olisi osakkeet tarjouksessa

    Äänestä

kaikki jotka ostaa pääsee taivaaseen

Äänestä

Nyt kun lehdon pääaines myi ihan tapilla niin aika outoa että omat osakkeet ei kiinnosta vaikka sais alle 5e kpl nyt...........taitaa olla turskaa paketissa tollakin hinnalla...ostakaa ostakaa , talousohjattu rakentaminen on totta, rakenna huippuhinnalla, ale laatua ja myy firma kanalaumalle........junttilaumalle tarkoitetun osakkeen hinta asetetaan aina 5-7 e kpl , kyllä maistuu , tolla kpl hi nnalla niitä luodaan pilviin asti , eihän kukaan osaa laskea firmalle arvoa tolla yhtälöllä.

Äänestä
  • Vuodenylin 14,18 Tänään 4,64 ja myynti näyttää vain kiihtyvän. (taloussanomat)

    Äänestä

suomi on kohta paikka jossa toiset puoliskot antaa työnäytteitä toisille puoliskoille jotka on kattomassa tätä näytelmää työvoimatoimiston käskystä, vain entiset asiakkaat puuttuu, palkansaajan toinen rooli on olla asiakas, nyt palkansaajan väliin on mätetty niin monta välikättä että kulutukseen ei jää penniäkään , ole siinä sitten asiakas, laitappa sitten työntekijä pihalle, hän ei menetä mitään mutta välikädet jää ilman kermaa.

Äänestä
  • Jopas on kaveruksilla nykyään napit vastakkain. Hannu Lehto perusti aikoinaan nykyisenmuotoisen Lehto Groupin yhdessä Asko Myllymäen kanssa.

    Äänestä

Loisto Group Oy tekee kyllä melkoisen kivaa tulosta, hah hah hah haaaaaa.

Äänestä

Se+on+tuo+ihmisten+arvostaminen+ja+tässä+tapauksessa+työntekijöiden+arvostaminen,+ihan+oma+taiteenlajinsa+!Kun+ihminen+viihtyy+työssään+ts.+työpaikka,+jossa+työnantaja+on+luonut+semmoisen+ilmapiiriin,+että+"+minä+arvostan+työntekijöitäni+ihmisinä,++yhdessä+tehdään,+hyvällä+mielellä+ja+ongelmat+ratkaistaan"-+tyyppisesti,+työnjälki+ja+työpaikalla+viihtyvyys+on+100%!+Tuon+kaiken+pitäisi+siis+olla+noin,+riippumatta+siitä,+oletko+lestadiolainen,+vai+et!!

Äänestä

Näin Lehto gruppon toimia työmaalla seuranneena voin vain todeta, että sitä halpuutusta tehdään laadun kustannuksella.

En ostaisi näitä talousohjattuja tekeleitä ainakaan omalla rahalla.

Äänestä

Onko se tulisijafirma muuten lestapulju?

Äänestä

Kannattaa katsoa nykyää firmoista kenen TAVARAA ja KONSULTOINTEJA , kenen velkarahaa, käytetään sinne valuu katteet , firmalle jää vain vastuut ja velat.
Vähän kuin palomuuri it puolella
Rakennuksetkin on enemmän velanmyyntiä .

Äänestä

Eikös tämä Lehto olenkin Lessujen firma niinkuin Kamux kun?

Äänestä

Näitä uskonlahkon firmoja vois kyllä listata johonkin yhdelle listalle. Kaikkialla yhteinen piirre orjuuttaminen. Lehto , Kamux, asuntoauto firmat suurimmaksi osaa. Sundröm (Petersöde) maarakennus yritys toimii myös Ympäri maan ja niin edelleen.

Äänestä

Älkää aina valittako eikö se ole hyvä että nuoret saavat työtä. Oppivatpahan tekemään työtä ja voivat rakentaa omaa elämäänsä.

Äänestä
  • Noilla 10-12€ palkoillahan elämää rakennetaa ja perustetaan perhe. Jos tässä on kaikki mitä tällä maalla on tarjota nuorille niin kehotan todella opiskelemaan lisää ja muuttamaan pois. Muuallakin voi elää ja perustaa perheen. Muuten lähellä olevassa Norjassa on työvoimapulaa ja huolimatta suomalaisittain huimasta hintatasosta. Norjalaisille jää palkasta käteen enemmän elinkustannusten ja verojen jälkeen kuin suomalaiselle.

    Äänestä

  • Kaikki nuo kielteiset kommentit on niiden jotka ovat mieluummin kotisohvalla kaljaa naukkailemassa. Suomessa liian hyvä sosiaali turva kun ei työt kiinnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki nuo kielteiset kommentit on niiden jotka ovat mieluummin kotisohvalla kaljaa naukkailemassa. Suomessa liian hyvä sosiaali turva kun ei työt kiinnosta.

    Ehkä sinulle riittää kun saat sanoa olevasi töissä. Muut haluavat että työstä jää käteen muutakin kuin työn ilo.

    Äänestä

  • Työn ilo on paras ilo mitä voi tehdä housut jalassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noilla 10-12€ palkoillahan elämää rakennetaa ja perustetaan perhe. Jos tässä on kaikki mitä tällä maalla on tarjota nuorille niin kehotan todella opiskelemaan lisää ja muuttamaan pois. Muuallakin voi elää ja perustaa perheen. Muuten lähellä olevassa Norjassa on työvoimapulaa ja huolimatta suomalaisittain huimasta hintatasosta. Norjalaisille jää palkasta käteen enemmän elinkustannusten ja verojen jälkeen kuin suomalaiselle.

    Tänään osake tarjouksessa 12 eurolla neljä osaketta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tänään osake tarjouksessa 12 eurolla neljä osaketta.

    Että sellainen kolehti

    Äänestä

Kyllä se asia on niin että jonkunhan ne työtkin on tehtävä. Ei mitään saa ilmaiseksi, eikä sohvalla makaillen.

Äänestä

Eikö se ole kuitenkin kaikkien etu että työtä tehdään vaikka pienemmälläkin palkalla kuin että notkutaan kortistossa ja nostetaan rahaa tekemättä mitään. Ei aina saa mitä haluaa joskus täytyy tyytyä siihen mitä saa. Varsinkin kun ajat on sellaiset että kenenkään työpaikka ei ole varma.

Äänestä

Niin ja toiset katsoo oikeudekseen teettää töitä omaksi edukseen ja mahdollisimman pienellä palkalla!

Ihmisarvon kunnioittaminen (varsinkaan väärä uskoisten) ei ilmeisesti ole se kaikkein ensimmäisenä hyve kyseisellä.

Tulosta pitää kuitenkin saada tehtyä ja se hoidetaan niin, että palkat poljetaan alas. Sitten voidaan suomi kaksneloselle uskonveljet valjastaa haukkumaan kaikkia kyseisen lafkan arvostelijoita "mieluimmin sohvalla makoileviksi laiskottelijoiksi", jotka nauttisivat mielellään vain yhteiskunnan tuista!

Helppoa alistaa ihmisiä, jotka vaativat vähintäänkin kohtuullista palkkaa tekemästään työstä!

Äänestä

Hyvä+me+ja+uusi+hallitus+!!++Näytettiin+missä+se+voima+jyllää+SDP+SDP+SDP+!-30+%+taulussa+tänään+,+jeees

Äänestä

eikös ole parempi saada 8e - verot - ruuat - työmatkat - päiväruoka - ylityöruokailu - asuminen -vakuutukset -sakot -,,,,,,, jatkan todellakin täällä soffalla nauttien ja käytän mielummin päätä , kuin selkääni , käsiäni ja jalkojani , tehkää ite hunajanne , vituttaako....buahaa buahaa , en halua rahojasi , maasturiasi , päätäsi enkä möhömahaasi.....

Äänestä

Ura urkeni utajärven urkupaikan uumoilta.
Konkkaan kolahtaa. Killinki kolehtiin. Kaljakori kilahtaa. Koijarit.

Äänestä

Lehto on tainnut tehdä korjausrakentamisessa niin isot tappiot ettei niiden maksamiseen riitä vaikka työntekijät tekisivät vuoden töitä palkatta:D Ei tuolle voi olla mitään muuta selitystä kuin että suunnittelu ja tarjouslaskenta on pettänyt pahasti.

Äänestä
  • Niin mitä tyhjille halleille tehdään kun syksyä kohti rotko lähestyy.. :D, tais olla
    semmoinen kupla ja vitsi koko buulaken!!

    Äänestä

  • Eikö täällä joku jo keksinyt uusiokäyttöä.

    Äänestä

Siellä tyhjässä hallissa voi järjestää juhannustapahtuman hewiäjuhannusta ja buukata keikalle soittamaan vaikka tuon, tuon... mikä se nyt oli boltifuli!

Äänestä

Jep, ilman muuta ja Kotiteollisuus, kun ei ole ollut keikalla ainakaan yli kolmeen ja puoleen viikkoon Oulaisissa ja juhannukseen tulis jopa n. 6 viikkoa.

Kotiteollisuus pitää juhannus -juhlille Lehto Groupin halliin saada. Nicumo, govermentit ja ellun roosterit myös. Oispas se kattaus, saatais ainakin Oulaistelaiset liikkeelle ja muutenkin, kun Oulaistelaisille kelpaa, jos muille ei. Pitääpä järkälle ehdottaa, että ootko ajatellut tämmöisiä bändejä Oulaisiin.

Äänestä
  • Amiraalintiellähän on 5.7 ulkoilmakonsertti. Ei siihen lehdon hallia tarvitse ja esiintyjät on taattua laatua.

    Äänestä

Voi ei!! Anna kun arvaan, boldiful ja elli roosterit?

Äänestä

Pellollakohan se amiraalin tien rock konsertti lupahakemuksen osoitteen mukaan on konepäivien aikaan. Saas nähdä esiintyjälista.

Äänestä

Jokainen 50 saa töitä nyt, jos halua.

Kaikki tuet pois loisilta.

Äänestä

Aloittaahan tuo pääkaupunkjiseudulla isoja remontteja näköjään, mutta tarvitaanko niihin uusia koppeja/huoneistoja, miten tehtaat täällä riittääkö näille kysyntää sittenkää...

Äänestä

Ei hae enään,päin vastoin.

Äänestä
  • Seon vain hyvä. Yhtiö voi kenkäistä pihalle laiskat ja osaamattomat, marisijat ja vastarannankiisket. Tuottavuus ja henkilökunnan viihtyvyys paranee.

    Äänestä

  • Konkassa koko paska vuoden sisällä, jääkö tuppulaan vielä jotain firmoja sairaalan lisäksi, kenkätehas, ruukki heh...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Konkassa koko paska vuoden sisällä, jääkö tuppulaan vielä jotain firmoja sairaalan lisäksi, kenkätehas, ruukki heh...

    Kenkätehdas täytyy olla llmanmuuta että voi antaa kenkää.

    Äänestä

Palkkasi Sippilän käskystä vakeä enemmän kuin tarvitsi. Näin auttoi Sippilän työllisyyshuijaamisessa. Nyt voi sitten aloittaakin yt:t kun hallituus vaihtui. Silmän lumettä monella firmalla tuo työllistäminen. Valtion avut saatu niin väki pihalle.

Äänestä

aina kun soomessa on samanaikainen rakennusbuumi , rakennetaan yötä päivää ja palkataan ketä tahansa , mihin tahansa , ( valtion tukipaketein) jotta kaikkii kiviluukkuihin saadaan maksumies , ja kun luukut on myyty , alkaa yt humpat joissa nämä lumetyöt lakkautetaan ja yli 40 vuotiaat vanhukset lanataan pois , uudet nuoret koulutetaan samaan uuteen tulevaan rakennuskiimaan , päätöntä ja aivotonta jusetusta. äänestyskään ei auta mitään kun ehdokkaat on liuta uunoja , ihan koko sakki , viisaat ei pyöri laumassa eikä tv kuvissa.

Äänestä

Sen voi sanoa että Lehdon tehtaat eivät kaadu ainakaan ylisuuriin palkkoihin 9-13€ t. Ruotsin seikkailusta aiheutuneiden 6 miljoonan tappioihin syyllisiä saa etsiä muualta kuin hikinauhaportaasta.

Äänestä
  • Kohta Arvo varmaan taas sijoittaa.

    Äänestä

  • Käy eteläsuomessa kahtoon työmaita niin ei paljon tarvi ihmetellä et mikä on pielessä.

    Äänestä

Ilta-Sanomat kertoo tänään hallitusta rakentamisesta

Äänestä

Talousohjattua buahaa buahaa buahaa tu mua on naurattanu alusta asti , simo vaatehuoneelta 99 .
Tämä on vissiin 80 luvun haka ja toi toinen on polar buahaa ja joku uuno on ostanu vielä osakettakin ihan uunona , hävettää olla samassa maassa ...vielä.
Samat narut on sitten 20 luvulla ja kukaan ei muista mitään kun tömähtää vuosikymmenen lopulla , sloganilla , kyrsä edellä mättääseen.

Äänestä

Kirves mies on palkan ansainnut 25 eur >>>>

Äänestä
  • Toiminimellä voit tuohon palkkaan päästä. Jäähän siitä melkein kymppi käteen kaikkien pakollisten kulujen jälkeen👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toiminimellä voit tuohon palkkaan päästä. Jäähän siitä melkein kymppi käteen kaikkien pakollisten kulujen jälkeen👍

    Paljonko on Lehto Groupin kurssi kun Joulun vero myynnit koittaa. Mennään ilmeisesti sentti sarjaan.

    Äänestä

  • Sillä saa kohta 25 osaketta.

    Äänestä

Itelllä vaa 1 osake , tosin sen sisällä saa asua , ja arvo on 700 000e .
Jos ois toinen ni ei ainakaan lehto eikä konsti..
Konsti lehtonen buahaaaaa.

Äänestä
  • ei aukee

    Äänestä

  • Ihan "vähän" provoa ja ei "hakkarainen" ottanut selvää edes, että kukaan ei saa (onneksi) auki tuota!!

    Äänestä

Päivänlehti uutisoi pääluottamusmiehen mukaan tunnelmat tehtaalla ovat helpottuneet kun työntekijät pääsivät pakkolomalle.

Äänestä
  • Kivi työntekijöistä on kova pula.

    Äänestä

Lehto > Toivo.

Toimintatavat eivät kestä päivänvaloa. Törkeää ja tökeröä menoa joka tasolla.

Äänestä
  • Piensijoittajia vedetty kuivana kakkoseen ihan huolella.

    Onko pääomistaja ja muut omistajat jo alusta asti sopineet miten tämä pyramidi huijaus menisi ?

    No nuo muut omistajat myivät heti osakkeensa kun laki antoi mahdollisuuden. Heistä tuli samantein miljonäärejä. Noista päivistä kurssi ei muuta kuin lasketellut ja lopulta 0 n.

    Ei Suomessa joudu talous rikollisuuudesta kovin helpolla mitään vastaamaan.

    Tai jos jotain tulee, tuomiot ihan naurettavan pieniä.

    Äänestä

Ei tainnu kukaan saada Lehdolta eläkevirkaa,vaikka kuinka paino töitä paidan selkä ja otsa hiestä märkänä .Siellä on peräkammarin poikaa kusetettu työvoimapoliittisessa koulutuksessa ja työhön kuntoutus harjoittelussa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


viistöistä kirjoitti:

Lehto hakee taas orjia kokoonpanoon Oulaisiin. Sinne ei kuitenkaan kelpaa 50 hakijat, vaikka on rakennusalan kokemusta. Jossain lehtihaastattelussa tehtaanjohtaja kehui että heillä ei ole ikä syrjintää. Olisko että sitten kelpaa kun hyväveli kiintiö on täynnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu