Jos hän menisi eteenpäin? Kipua, surua, helpotusta, iloa toisen puolesta?
Miltä se tuntuisi?
nainenvainen
12679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ehkä helpotusta, haluaisin itsekin tästä koukusta irti.
Kyllä se kurjalta tuntus jos toisen kanssa näkisi.Se totuus olisi vaikka en myöntäisi ikuna.
Eihän siinä. Sitten hän olisi tunteensa käsitellyt. Jos se toisi hänelle onnea, olisi se hyvä asia. Olisi itsekästä odottaa toisen kärsivän itseni vuoksi. Olisin tietenkin haikea, eihän tunteilleen mitään voi.
Itseasiassa näin on varmasti tapahtunutkin, että hän on mennyt eteenpäin. Jos mitään koskaan minusta halunnutkaan. Oma kohtani on vähän mutkikkaampi, kysymys kun ei ole pelkästään hänestä vaan ylipäätään tunteideni laajemmasta käsittelystä ja eheytymisestä. Minulla on ollut tunteiden rehellisessä ilmaisussa ongelmia.
Niin on ollut. Voisit pikkuhiljaa kertoa tunteesi, vai ollaanko seuraavakin yli puoli vuotta hiljaa?
Kirjoitus on naiselta miehelle.
Eipä ole ollut ennenkään varmuutta kuka täällä kaipaa, ketä rakastaa, keneen ihastunut, että siltä osin se on varmaankin se ja sama. Veikkaisin.
Toivon kaikille tietysti varmuutta. Itsellekkin.
Ollaan jo aikaa sitten menty eteenpäin kumpikin...niin tai...no...enpä tiä. Meninkö sittenkään
Milloin olette viimeksi olleet yhteyksissä?
Kaikkea muuta paitsi helpotusta. Hän meni jo ja samalla minulta lähti kyky tuntea mitään. Ainoa lohtu on se, että en edes olisi ollut hänen arvoisensa enkä olisi pystynyt tuomaan elämäänsä mitään hyvää. Onnekseen hän ei haksahtanut minuun, kuten minä häneen.
Mun elämä parani kertaheitolla kun päästin irti. Se vapauden tunne on ollut ihan kosketelevissa.
Jospa hän saisi elämänsä raiteilleen koska hän vaikuttaa vain sekoilevan. Tuskin liittyy minuun joten jospa hän on päässyt yli.
Hän lähti mut on vielä lähelläni tuhansin sitein minuun liittyen.
Mitäköhän se oikein tarkoittaa eteenpäin meneminen?