Auttakaa. Elämäntilanne on työn ja opiskelujen suhteen todella stressaava ja tämä heijastuu ihmissuhteisiin, haluaisin olla vain omissa oloissani ja on todella vaikea innostua ja ottaa yhteyttä muihin. Kun tapaa ihmisiä, ei ole jotenkin mukana, vaan tuntuu jotenkin ulkopuoliselta. Harrastukset ovat jääneet, kun haluaisi vain olla rauhassa. Masennukselta tämä ei vaikuta, ennemminkin tunteettomuudelta. On lukossa itsensä kanssa jotenkin. Niinkuin olisi jotenkin horroksessa, eikä mikään oikein kosketa, eikä tunnu miltään. Jotenkin tuntee, että kaikki ei ole nyt niin kuin pitäisi. Auttakaa, mitä tämä edes on?
Ahdistukseen
apua
3519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kertomasi tuntuu tutulta.Msennushan tulee usein kavalasti,sitä ei tunnista.Näin minulle kävi ja oli oikeastaan helpotus kun lääkäri antoi diagnoosin,keskivaikea masennus.Ei tarvinnut enään miettiä mitä tämä on,nyt kyllä riittää ohiskelua,miksi ja minkätakia se tuli just mulle..että sellaista elämä on.Menisit lääkäriin vaikka ei ole helppo askel,mutta kannattaa.
Ystävä hyvä.kyllä tuo kuulostaa aivan selvältä masennukselta,sillä masennus,ahdistus ym.pelot kulkevat usein yhdessä,kaikki tuo ulkopuolisuuden tunne,yksinäisyyteen halu vetäytyä...etsippä nyt voimia ja tilaa aika esim.miel.ter.toim. "alan" lääkärit osaavat antaa kunnon hoidon.Älä mieti yksinäsi..vaan hae apua,harvoin siitä itsestään toipuu.Itse kärsin vuosia ,aluksi just noin pohdin vaan et mikä on kun elämä on niin vaikeeta ja kaikki kaatu päälle,sitten kuulin paljon puhetta masennuksesta ja rohkaistuin ja menin psyk.polille.Sieltä alkoi parantuminen,oikea lääkitys(ei tehnyt mitään zombie oloa niin kuin usein kuulee!!)kerta.viikko terapia,voin sanoa et olo on pitkästä,pitkästä aikaa hyvä ja tasapainoinen,älä hukkaa aikaa kun elämä voi olla ihan hyvä,miksi kärsiä kun apua saa jos hakee!!Voimia lähetän.
Sinulla on masennuksen oireet.
Kun itse sairastuin masennukseen, kävin mielenterveystoimistossa päivystävän sairaanhoitajan luona juttelemassa. Siitä se elämä pikku hiljaa lähti luistamaan. Söin depressiolääkkeitä. Psykiatrin tapasin kerran, mutta jatkoin ilomielin pätevän sairaanhoitajan luona käyntejä. Ajastaan sain lopettaa hoitosuhteen kokonaan. Elämä hymyili taas.