Poliisitarkastaja kiistää, että Tukholman isku vaikuttaisi poliisin toimintaan palautusten täytäntöönpanossa.
- En näkisi, että Ruotsin tilanne aiheuttaisi meillä paineita. Meillä on varauduttu kielteisten päätösten tulemiseen. Iso osa (hakijoista) tulee saamaan kielteisen päätöksen.
Poutanen totesi tammikuussa blogissaan, että poliisi aikoo kiinnittää entistä enemmän huomiota ulkomaalaisvalvontaan ja poistamispäätösten täytäntöönpanoon.
Hän huomautti, että toimiva palautus ja tehokas valvonta paitsi ennaltaehkäisee laitonta maassaoloa myös lisää yleistä järjestystä ja turvallisuutta.
Mikä Suomessa muuttui?
4
261
Vastaukset 4
- Työntekijä
Entinen Poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoi olevan vain ajan kysymys, kun Tukholman iskun kaltainen tapahtuu myös Suomessa.
– Suomi on ainoita maita, jossa ei vielä ole tapahtunut tällaista joukkomurhaa. Se on vain ajan kysymys, kun sellainen täällä tapahtuu. Lintukotoajattelu pitää viimeistään nyt heittää romukoppaan.- koiratveräjästä
Muuttu sen verran että Poliisit sai konepistoolit (tosin en tiedä saivatko panoksia).
Osalle ei saisi antaa mitään asetta,saati konepistoolia.Ampuvat vielä jalkaansa.
Suomesta on tulossa poliisivaltio.On ollut riittävästi näitä ampumistapauksia.
- Satanunnanpelotuslaitos
Suomi on vaarallinen maa. Vaarallisinta suomessa ovat tyhjäpäiset poliisit, jotka on otettu poliisiin kun ei äly riittänyt mihinkään kunnialliseen työhön.
Nämä idioottirambot sitten ajelee maijalla päivästä toiseen tekemättä mitään hyödyllistä, kunnes kokoomusta edustava päätampio keksii taas niille jotain liikuntaa. Kuten kärrätä samaa pultsaria päivittäin putkaan. Isokin rikollinen kun on. Juo viinaa.
Tai käyvät syyttömien kimppuun.
Oikeisiin rikosasioihin niistä ei ole.- dugxdyufy
Molemmat isoisäni lunasti tän maan suomalaisille. Piti ryssät poissa. Nyt paskatapit rynnii ja suomen johtopellet huutaa vellkommen sipiläpelle etunenässä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va641750Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661189- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15841Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
- 81626
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92585- 45518
- 47505