Mikä on vanhin muistoesineenne?

En hamstraa. On mulla laatikollinen kirjeitä, kortteja, muistilappuja, pieniä esineitä vuosien varrelta tärkeiltä ihmisiltä. Se laatikko kulkee aina mukana.

Avainnipussa on yksi tärkeä juttu, joka on kulkenut mukana 29-vuotta.

Vanhin muostoesineeni on V-mies. Hän ei ole nurkissani, vaan sydämessäni. Meidän on parempi olla erillään. Hän satutti minua, minäkin olin ilkeä.

Jepulis, myönnän että vähän on hamstraajan vikaa. Vaikka...toisen romuhan on toisen aarre ;)

Minulla on joitain muistoesineitä, mutta hyvin vähän. Enemmänkin minulla on kirjoja ja lehtiä, joita minulla oli nuorempana. Ne eivät välttämättä ole samoja lehti- ja kirjakappaleita kuin minulla aikoinaan oli, mutta saman sisältöisiä kuitenkin. Niitä lukiessa ja katsellessa muistan samalla elämäni vaiheita edellisiin luku- ja katselukertoihin liittyen.

Kun lukee uudelleen jotain nuoruudessaan lukemaansa kirjaa, muistaa mitä silloin lukiessa koki. Samalla muistaa myös silloisen elämäntilanteen ja monia siihen liittyä asioita.

Varttuneena suhtautuu lukemaansa eritavalla kuin nuorena. Uudelleen lukiessa kokee lukemansa monipuolisemmin ja monitasoisemmin, koska siihen liittyy myös muistoja omasta elämästä. Vaikka kirja onkin sisällöllisesti sama kuin aina ennenkin, näkee sen kenties aivan eritavalla myöhemmin.

Kaikkia vanhoja kirjoja ei tietenkään kannata säästää, mutta muutamien kirjojen pariin jaksaa palata uudelleenkin, ja kokemus on joka kerta ainutlaatuinen.

mun muistot on mun ystävillä joita en oo nähnyt, jotta he eivät unohtaisi. ite heitin muistot pois, tuntuivat liiian raskailta kantaa

En muista kummat on vanhempia, mutta:

1. säästin 3 Barbie-nukkea alkuperäis vaatteissaan lapsuudestani. Ne olivat suosikkini.

Yhdellä nukella on tarinakin takana miksi sen säästin. Sain sen itkupotkuraivarin avulla itselleni.

Ihastuin siihen kaupassa mutta se oli kuulemma hyvin kallis nukke. Ohikin nuken monta kertaa samassa kaupassa käydessämme ja ihailin sitä aina. Kerran sitten päätin et haluun sen ja tein kovan työn saadakseni tahtoni läpi. Se vaati kovaa huutoa, kenkien potkimista jaloista ja makaamista leluisaston lattialla raivoamassa. Lopulta se irtosi ja sain sen nuken.

Se oli harvinaista koska en muista aikaisemmin saaneeni kiukuttelulla läpi mitään ja nyt pistin ihan parastani. Työ tuotti tulosta mutta hiki siinä tuli!

Toinen säästämäni vanhin esine on ainoa muistamani lahja jonka äitini koskaan minulle antoi. Äitini ei juhlistanut syntymäpäiviäni koskaan mitenkään. Ei muistanut edes niitä. Lasta se suretti. Yhden kerran hän muisti ja juhlistikin niitä.

Olin viisi vuotias ja äitini oli tehnyt synttärikakun ja ostanut lahjan mulle. C-kasettisoittimen. Se oli ainoa kerta kun hän muisti ja juhli mitenkään synttäreitäni, siksi se radiosoitin on kulkenut tätä elämäni matkaa mukanani. Ainoa todiste että äitini on joskus ehkä jotenkin välittänyt minusta.

Onhan se vanha laite jo. Eikä muodikas. Toimii kyllä vieläkin.

Vanhoja kolikoita keräien

useampi jostain alle 10 vuotiaasta. Yksi isältäni ja pari äidiltä, heidän tuomiaan matkatuliaisia. Syystä että se oli yleensäkin erikoislaatuista, että sai jotain. On myös yksi pieni sininen öljylamppu, jonka sain kylän tädiltä joka piti pyhäkoulua. Sain sen, en tiedä, mistä syystä, olisikohan ollut syntymäpäivä tai jotain pyhäkoulupäivänä, siitä heidän takanotsaltaan. Minulle se tuntui valtavan hienolta ja ainutlaatuiselta. En ollut, enkä ole tottunut saamaan mitään noin vaan. Olen nyt samanikäinen, kun se täti silloin. En voi varmaan koskaan hävittää niitä.

Vauva-aikainen neuvolakortti.

En ole hamstraaja se riittää kun sukulaiset jotkut ovat. Saattaa olla ja onkin myös neuvolakortti.

Mul on ollu pitkään valkoinen vauvapyyhe jonka isoäiti teki mun syntymän aikoihin. Ynnä roinaa lapsuudestani, leluja jne

Touhusin tuossa äsken,ja tässä päärynää kuoriessa tuli semmoinen ajatus,että mahtaiskohan nykyajan naiset tykätä katsella postimerkkejä?Omistan 3 kansiollista kauniita ja melko harvinaisiakin postimerkkejä.On olympia merkkejä,suurmiesten kuvia,kaupunki kuvia,
eläin kuvia ja monia muita.Ajattelin,että olisimme voineet katsella niitä ja voisin samalla kertoa
hieman taustoista, ja tietysti ,jos häntä enemmän kiinnostaisi,olisin kyllä valmis antamaan vaikka
hienoimman merkkini hänelle.

Tippuriruisku 40-luvulta on paras muistoesineeni.

Mulla on tallella kortti jonka sain mummoltani kun täytin 8 vuotta, se jäi viimeiseksi kortiksi, mummo kuoli sinä vuonna. Mulla on mummon mulle tekemä pyyhe yhä tallessa. Ehkä mussa on hamstraajan vikaa, en millään raski laittaa lahjaksi joskus saatuja tavaroita pois. Pitääkin pikkuhiljaa ruveta käymään tavaroita läpi ja viedä vaikka kirppikselle, ei lähipiirissä ole ketään jolle ne kelpaisi vaikka laatutavaroita osa onkin.