Varoitus Abilifysta!

Heippa. Ajattelin kirjoittaa tännekin, jos joku sattuisi lukemaan tämän. Eli sairastan kaksisuuntaista, ja mulle aloitettiin helmikuussa Abilify manian ja psykoosin estoon. Pian lääkityksen aloittamisen jälkeen aloin potemaan kummallista levottomuutta. Kuten joku muukin oli vastaavasta lääkkeestä tullutta tunnetta netissä kuvaillut, tuntui ikään kuin jokainen elimistöni solu olisi kutissut sisältä päin ja ollut räjähtämäisillään. Lisäksi niska ja kädet vapisivat lakkaamatta. Nämä oireet pahenivat muutamassa päivässä niin rajuiksi, että jouduin päivystykseen, jossa odotellessani raavin kumpaiseenkin ranteeseeni montun hirvittävien kipujen takia. Lääkkeen aiheuttama kiputila oli jotain sanoin kuvaamatonta. Lopulta sain päivystyksessä rauhoittavia, ja Abilify lopetettiin välittömästi.

Mainitsin kokemuksestani skitsofreniaa sairastavalle ystävälleni, joka kertoi saaneensa samasta lääkkeestä tismalleen samat oireet. Olin utelias, ja googleteltuani tietoa ekstrapyramidaalisista oireista, dyskinesiasta ja akatisiasta tulin huomanneeksi, että valtaosa nettiin kirjoittaneista Abilifyta (tai sen rinnakkaistuotteita) kokeilleista oli kärsinyt kivuliaasta levottomuudesta ja ekstrapyramidaalisista oireista (vapina, levottomuus jne). Mulla oireet lievittyivät pikkuhiljaa kokonaan pois n. viikon kuluessa lopettamisesta.

Eli toki jokainen reagoi lääkkeisiin yksilöllisesti, ja jollekin yksilölle kyseinen lääke voi jopa sopia, mutta itse haluan ainakin antaa varoituksen sanan Abilifyta (ja muita samankaltaisia neurolepteja) kokeileville. Olkaa tarkkoina, kun aloitatte kuurin. Lopettakaa käyttö HETI, jos tulee levottomuutta tai vapinaa, ja vaatikaa lääkäriä vaihtamaan johonkin toiseen lääkkeeseen. Itse pyysin Abilifyn tilalle Olantsapinia, joka on toiminut hyvin nämä pari kuukautta. A:n aiheuttamia kauhuoireita en toivoisi pahimmalle vihollisellenikaan!!
61174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kannattaa huomioida että akatisiaa ja extrapyramidaalioireita voi tulla myös olantsapiinista joillekin, kuten myös muista neurolepteista. Abilify tuntuu olevan yksi pahimmista aiheuttamaan levottomuustiloja kehossa (akatisiaa), vanhempien neuroleptien ollessa kanssa pahoja.

Samaten masennuslääkkeet, kuten SSRI:t voivat aiheuttaa akatisiaa, vaikkakin harvemmin.

Tuota voi tulla myös vieroittautuessa psyykenlääkkeistä, jolloin lääkkeen peittävä vaikutus voi esim hävitä.

Rauhoittavista lääkkeistä pitkäaikaiskäytön jälkeen (bentsot)vieroittautuessa voi vieroitusoireistona tulla akatisiaa.

Ilmiö voi olla yleisempi, kuin tiedostetaan erityisesti useita lääkkeitä käyttävillä. Itsekin keskustellessani ylläolevia lääkkeitä käyttäneiden kanssa, monet saattaa tunnistaa tuon tyylisiä oireita. Lääkärit eivät usein tunnista lääkkeiden aiheuttamia levottomuusoireiluja ja syyttävät niitä potilaan ahdistuksella jne .

Jokainen kyllä varmasti tietää akatisian kokeneena ettei kyse ole mistään normaalista ahdistusoireilusta vaan lääkkeen aiheuttamasta reaktiosta.

Äänestä

Mun naapurille abilify oli hyvä lääke. Mulla se kuitenkin laukaisi just tuon akatisian extrapyramidaalisilla oireilla. Lääkäri ei meinannut millään uskoa, että olo vain pahenee ja kehoitti jatkamaan. Minulle oli täysin selvää, että jos en pääse tuosta olotilasta eroon, tapan itseni. Lopulta soitin omahoitajalleni ja ilmoitin joko lopettavani lääkkeen tai tappavani itseni. Sain sitten luvan lopettaa, mutta toipuminen kesti.

Pelkään tuota enemmän kuin mitään, sillä tiedän että ennemmin tapan itseni kuin koen sitä enää koskaan.

Äänestä
  • Älä nyt niitä puoskareita pokkuroi. Ei niiltä sun omaan elämääs ja kehoos liittyvissö asioissa tarvi mitään lupaa kysyä. Olet oman elämäsi herra. On groteski ajatus että täytyisi joltain muulta kysyä lupaa miten elää omaa elämäänsä. Suomessa on orjuus kielletty.

    Äänestä

moikka kaikki
onko kellään abilify aiheuttanut sokeriarvojen nousuja?mä tuossa aiemmassa ketjussa kirjotinkin,kun jalat on lyijynraskaat

lääkitykseni:

truxal,cymbalta,abilify ja lamictal

Äänestä

Onneksi olkoon. Sinua on onnistuneesti kusettu uskomaan mielikuvitussairauteen ja nyt myrkytät itseäsi hermostomyrkyllisillä kemikaaleilla, ilmeisesti tietämättäsi. Pahoittelut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varoituksensana5 kirjoitti:

Heippa. Ajattelin kirjoittaa tännekin, jos joku sattuisi lukemaan tämän. Eli sairastan kaksisuuntaista, ja mulle aloitettiin helmikuussa Abilify manian ja psykoosin estoon. Pian lääkityksen aloittamisen jälkeen aloin potemaan kummallista levottomuutta. Kuten joku muukin oli vastaavasta lääkkeestä tullutta tunnetta netissä kuvaillut, tuntui ikään kuin jokainen elimistöni solu olisi kutissut sisältä päin ja ollut räjähtämäisillään. Lisäksi niska ja kädet vapisivat lakkaamatta. Nämä oireet pahenivat muutamassa päivässä niin rajuiksi, että jouduin päivystykseen, jossa odotellessani raavin kumpaiseenkin ranteeseeni montun hirvittävien kipujen takia. Lääkkeen aiheuttama kiputila oli jotain sanoin kuvaamatonta. Lopulta sain päivystyksessä rauhoittavia, ja Abilify lopetettiin välittömästi.

Mainitsin kokemuksestani skitsofreniaa sairastavalle ystävälleni, joka kertoi saaneensa samasta lääkkeestä tismalleen samat oireet. Olin utelias, ja googleteltuani tietoa ekstrapyramidaalisista oireista, dyskinesiasta ja akatisiasta tulin huomanneeksi, että valtaosa nettiin kirjoittaneista Abilifyta (tai sen rinnakkaistuotteita) kokeilleista oli kärsinyt kivuliaasta levottomuudesta ja ekstrapyramidaalisista oireista (vapina, levottomuus jne). Mulla oireet lievittyivät pikkuhiljaa kokonaan pois n. viikon kuluessa lopettamisesta.

Eli toki jokainen reagoi lääkkeisiin yksilöllisesti, ja jollekin yksilölle kyseinen lääke voi jopa sopia, mutta itse haluan ainakin antaa varoituksen sanan Abilifyta (ja muita samankaltaisia neurolepteja) kokeileville. Olkaa tarkkoina, kun aloitatte kuurin. Lopettakaa käyttö HETI, jos tulee levottomuutta tai vapinaa, ja vaatikaa lääkäriä vaihtamaan johonkin toiseen lääkkeeseen. Itse pyysin Abilifyn tilalle Olantsapinia, joka on toiminut hyvin nämä pari kuukautta. A:n aiheuttamia kauhuoireita en toivoisi pahimmalle vihollisellenikaan!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu