Ei tarvitse olla ennustaja, kun ajattelee että LLL on yli 100 vuodessa hajonnut yli 20 eri osiin ties
minne, siis ajatus on, että mikään lahko ei ole oikealla asialla Raamatun kasvatuksen suhteen.
Hajotaan hajoamisen vuoksi. Pieni eri mielisyys ja sitten hajotaan.
Osa siirtyy "sille puolelle ja toinen tälle puolelle"
Kumpikin väittää ottä "VAIN ME" olemme oikeassa. (>25 v. RY käyneenä)
-
Puhukoot aloitus puolestaan, että lahko, kuin lahko, yhtä kaikki.
-
Enkä ole hellari, enkä minkään suunnan sosialisti.
minne, siis ajatus on, että mikään lahko ei ole oikealla asialla Raamatun kasvatuksen suhteen.
Hajotaan hajoamisen vuoksi. Pieni eri mielisyys ja sitten hajotaan.
Osa siirtyy "sille puolelle ja toinen tälle puolelle"
Kumpikin väittää ottä "VAIN ME" olemme oikeassa. (>25 v. RY käyneenä)
-
Puhukoot aloitus puolestaan, että lahko, kuin lahko, yhtä kaikki.
-
Enkä ole hellari, enkä minkään suunnan sosialisti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sehän osoittaa vain, että vl ei ole oikea usko.
Vaan LAHKO
Päinvastoin. Se on ilmiö, jonka perusteella voi vielä suuremmalla todennäköisyydellä pitää nahoillislestadiolaisuutta ainoana oikeana uskona Raamatun perusteella.
1. Kor. 11:19
Sillä teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin.
2. Piet. 2:1
Niin oli myös vääriä prophetaita kansan seassa, niinkuin teidänkin sekaanne vääriä opettajia tulee, jotka vahingolliset eriseurat tuovat ja kieltävät sen Herran, joka heidät ostanut on, saattain itsellensä nopian kadotuksen
Matt. 24:10
Ja silloin monta pahenevat, ja keskenänsä pettävät toinen toisensa, ja vihaavat toinen toistansa keskenänsä.
Matt. 24:11
Ja monta väärää prophetaa nousevat ja viettelevät monta.
Room. 9:
24 Jotka hän myös kutsunut on, nimittäin meitä, ei ainoasti Juudalaisista, vaan myös pakanoista,
25 Niinkuin hän myös Hosean kautta sanoo: minä tahdon kutsua sen minun kansakseni, joka ei ollut minun kansani, ja minun rakkaakseni, joka ei minun rakkaani ollut.
26 Ja pitää tapahtuman, että siinä paikassa, missä heille sanottiin: ette ole minun kansani, siellä pitää heitä elävän Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
27 Mutta Jesaias huutaa Israelin edestä: jos Israelin lasten luku olis niinkuin santa meressä, niin kuitenkin tähteet autuaaksi tulevat.
28 Sillä kuluttamus ja lyhentämys pitää tapahtuman vanhurskaudeksi, että Herra tekee hävityksen maan päällä,
29 Ja niinkuin Jesaias ennen sanoi: ellei Herra Zebaot olisi meille siementä jättänyt, niin me olisimme olleet kuin Sodoma ja senkaltaiset kuin Gomorra.
Sori. En tarkoittanut "nahoillislestadiolaisuutta", vaan vanhoillislestadiolaisuutta.
Vanhoillislestadiolaisuus on eriseura jos alkuperäisopetuksena pidetään Lestadiusta, Herhunttilaisia tai Lutheria tai Apostoleita tai Jeesusta.
Kun saarnatoimilla ison miesporukan toimesta julistetaan oma kupla Jumalan valtakunnaksi, niin sanoma on totta niille jotka ovat elävät kuplan sisällä.
Teille ei enää tarjoilla. Olette nauttineet liikaa pääsiäismunia.