Kokemuksia Vitarasta

KäyttäjänKokemuksia

Jokuseen ketjuun olenkin jo kommentoinut, mutta laitetaanpa näin kootusti kokemuksia omasta Vitarastamme. Auto on ollut meillä nyt vuoden, ajokilometrejä noin 22000km. Autolla ajaa pääasiassa minä tai vaimo. Myös poika (22v) ja tyttö (19v) ajelevat sillä jonkun verran.

Ajosta noin puolet on kaupunki- ja taajama-ajoa. Loput valtatiellä sekä erilaisilla metsäteillä metsästysreissuilla yms. Pisin yhdellä kertaa ajettu reissu oli noin 450km yhteensuuntaan, seuraavana päivänä sama takaisin. Tästä suurin osa oli moottoritietä.

Ajettavuus erinomainen, täälläkin paljon itketystä ohjausongelmasta ei tietoakaan. On ajettu kovassa vasta-, sivu- ja takatuulessa, ei mitään ongelmia. Erityisen hyvä ajotuntuma on lumisella, märällä tai jäisellä asfaltilla sekä mutkaisella soratiellä, jonka pinnassa paljon irtosoraa. Miellyttävän rauhallinen peli ajaa ja ohjata.

Kiinni autoa ei saa jäämään esim. lumeen, sohjoon tai mutavelliin oikein millään. Iso maavara on loistava ominaisuus tuolla metsästysreissuilla ja talvella kaupungissa, missä vain isommat pääkadut aurataan kunnolla, sivukadut ovat sitten 10cm:n polanteilla. Myöskään vesiliirtoon auto ei tunnu lähtevän, eikä tietenkään ole tarkoituskaan.

Huollossa olen käyttänyt auton kaksi kertaa: 2000km:n ja 15000km:n kohdalla vaihdatin öljyt ja suodattimen. Merkkiliikkeessä homman hinta tarvikkeineen noin 150 ekeä. Eli ei lainkaan paha.

Öljyä moottori ei syö juuri lainkaan, ei edes sisäänajon aikana. Jälkimmäisen öljynvaihtokerran jälkeen huoltomies sanoi, että noin pari desiä on öljyä kulunut 13000 km:n ajon aikana. Siis pari desiä. Tuota sopii verrata moneen toiseen merkkiin. Tiedän työni puolesta uusia autoja, joissa öljyä saattaa kulua tuo pari desiä tuhannella kilometrillä.

Molemmilla huoltoreissuilla päivitettiin ajotietokoneen softa, sillä ajotietokone herjailee aina silloin tällöin ongelmista törmäystutkan kanssa. Sain tältä palstalta vinkkiä siitä, mistä tuo vika voi johtua. Vika ei siis välttämättä olekaan softassa. Katsotaanpa, poistuuko se pienillä toimenpiteillä.

Rattiin sijoitettu radion kanavavalitsin/volumen säätö käy joskus vähän hitaalla. Sitäkin huollossa ihmettelivät, mutta mitään varsinaista vikaa ei löytynyt. Asia ei minua sinänsä haittaa.

Mitään tämän kummempia vikoja autossa ei ole ollut. Olemme siihen erittäin tyytyväisiä. Nuoriso tosin joskus valittaa, että saisi olla ennemmän ruutia koneessa - ei siis ole turboa - mutta ainahan nuoriso jostain valittaa.

Mikään tila-autohan Vitara ei ole eli jos tarkoitus on saada takapenkillekin mahtumaan pari, kolme aikuista, niin sitten en suosittele. Etupenkillä matkustaville sen sijaan tilat ovat ruhtinaalliset. Itselläni pituutta on 196cm, joten ihan kaikkiin autoihin en mahdu istumaan. Kun lähdetään metsästysreissulle, kaadan takapenkin selkänojan, jotta koirakin mahtuu kunnolla mukaan. Tavaratila on sen verran nafti, että sinne koiraa ei saa sopimaan.

Ajomelu oli ennen ruosteenestokäsittelyä hieman kova, mutta ei lähelläkään esim. sitä luokkaa kuin toisessa autossamme (2009 mallin farmari-Mondeo). Ruosteenestokäsittelyn jälkeen ajomelu katosi lähes kokonaan.

Jos olisin nyt hankkimassa uutta autoa, niin valintani olisi ehdottomasti Vitara. Suosittelen lämpimästi.

25

860

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 27tkm

      Törmäystutka hälyttää jos ajat ratakiskojen yli vaikka ne on upotettu tiehen .
      Se on hyvä turvallisuusvaruste, hätäjarrutuksessa reagoi nopeasti.Itse ei kerennyt tekemään mitään, kun hätäjarrutusautomatiikka toimi edessäajavan tehdessä lukkojarrutuksen poron hypätessä tielle.Vähän säikäytti, kun hätävilkut menee päälle ja punainen valo syttyy kovan hälytysäänen kanssa.

    • autoope

      Aivan vastaavat kokemukset itselläni. Käyn metsäteillä viikottain koiran kanssa metsäreisuilla. Olen todella tyytyväinen peruskoneella hyrisevään Vitaraan. Syksyllä pääsin venettä vetämään ja se sujuu näillä tehoilla ja väännöillä ilman suurempaa ajatusta, pärjäsinhän pienemmälläkin autolla ennen tätä aivan samoissa vetohommissa. Talvella vedin 500 kg peräkärryä eikä pientäkään ongelmaa. Vääntö riittää.

      Räntäsateella olen kaksi kertaa havainnut virheilmoituksen kun vakionopeus on ollut päällä. Ensin ihmettelin outoja messuja ja punaisia valoja mutta sitten hoksasin että mitään vikaa ei ole. Mikroaaltotutkan päälle vaan oli kertynyt kasa märkää moskaa joka tunnetusti estää mikroaaltojen lähetyksen. Sen kun puhdisti ja starttasi uudestaan ei ongelmaa.

    • MitähänKuluttaa

      Mihinkäs on keskikulutus suunnilleen asettunut, oletkos seurannut?

      • autoope

        samoja numeroita kuin tuo toinen isäntä talven aikana.

        Tasan 80 ajettaessa kuivalla ja ei-pakkaskelillä 4.6 - 4.7 L/100 km kun ei ryntäile. Vie siis vähemmän kuin jotkut pikkuautot.


    • KäyttäjänKokemuksia

      Seka-ajossa, jossa noin puolet maantie- ja puolet kaupunkiajoa keskikulutus on luokkaa 6,2-6,5 litraa satasella riippuen aika pitkälti siitä, kuinka raskaasti antaa kaasua.

      Pelkässä kaupunkiajossa menee johonkin 7 litran pintaan. Vastaavasti pelkässä maantieajossa johonkin 5,6-5,8 litran pintaan.

      Ajotapani on hyvin rauhallinen ja ennakoiva. Vältän typeriä ja turhia kiihdytyksiä. Vitarassani ei ole turboa, koska sellaiselle en keksinyt autoa ostaessani tarvetta (enkä keksi vieläkään).

      Moottorin automaattisen "sammutuksen" esim. liikennevaloissa olen kytkenyt pois päältä, koska ominaisuus on mielestäni hyvin rasittava.

    • Ajelija_Vitara

      Meillä vitaraa ajaa minä ja vaimo ja kumpikin pidämme autoa huonona ajettavuuden osalta, rattista saa kokoajan korjailla. Ohjaussofta päivitettiin huollossa, mutta mielestäni mikään ei muuttunut. Edellinen 2000 mallinen opel astra oli ylivertainen ajettavuuden osalta verraten tähän vitaraan. Uskon, että näissä on yksilöllisiä eroja ohjauksessa, koska moni kehuu ohjausta. Vitaramme on 2015 mallinen ja ajettu 42 tuhatta. Ainoatakaan vikaa ei ole ohjauksen lisäksi ollut, jos tuota nyt voi viaksi kutsuakkaan.

      • KäyttäjänKokemuksia

        Renkailla lienee suuri merkitys ajotuntumaan. Ihan automerkistä ja -mallista riippumatta.


      • Koe.Ajo

        "Meillä vitaraa ajaa minä ja vaimo ja kumpikin pidämme autoa huonona ajettavuuden osalta,"

        Oliko Vitaranne arpajaisvoitto vai perintö vai miten ihmeessä haltuunne päätyi auto josta ette pidä?


      • Trolli_stop
        Koe.Ajo kirjoitti:

        "Meillä vitaraa ajaa minä ja vaimo ja kumpikin pidämme autoa huonona ajettavuuden osalta,"

        Oliko Vitaranne arpajaisvoitto vai perintö vai miten ihmeessä haltuunne päätyi auto josta ette pidä?

        Ei provoilua varten tarvitse omistaa autoa. Siihen riittää tietokone ja nettiyhteys. Esim. kirjastosta, jos rahat eivät riitä omaan...


    • 27tkm

      Astrassa oli varmaankin hydraulinen tehostin ja niissä systeemeisssä oli mielestäni tunnokkaammat ja paremmat ohjaustuntumat tiehen.
      Rekisteröintitilastojen menestyjä, mihin minulla on omakohtaista vertailukokemusta, niin Vitaran sähköinen ohjaustehostus ei ole yhtään huonompi.

    • mitäuskoa

      No ompas kumma auto? Toiset kehuu ohjausta hyväksi, toiset moittii?
      Tehdäänkö ne Suzukit kyllä kaikki samassa maassa? japanissa vai?
      Oiskohan renkaat ratkaisevassa asemassa, tai sitten sellainen joka moittii on ajanut Fordilla aikaisemmin joissa se on huippuluokkaa ja taas jotka kehuu on ajaneet ennen jollakin vaeltelevalla koslalla?
      Pitänee lähteä kokeilemaan ite. Ottaa sellainen pitempi koeajo.

      • KäyttäjänKokemuksia

        Vitarat tehdään kaikki Unkarissa.

        Renkaista johtunee nuo mielipide-erot ja/tai tiestön kunnosta. Vitarassa on melko kapea raideväli, joten varmasti kiemurtaa, jos on syvät urat tai muuten vaan paska tie. Niitähän Suomessa riittää.

        Ja itselläni on kolme edellistä ollut Fordeja, mutta en kyllä niiden ajotuntumaa kuvaisi sanalla "huippuluokka". Taisitkin vain vitsailla, kun tuon kirjoitit? Kyllä Fordin ajotuntuma on kuin olisi kaikissa renkaissa vain puolet vaaditusta paineesta.

        Ja jos kysyt, miksi silti ajoin Fordilla, niin siksi, että työsuhdeautot oli aikaisemmassa firmassa kaikki Fordeja.


    • ei.mikään.loistava

      Minkälainen ruosteenestokäsittely tehtiin? Meillä ei melu sellaisella mihinkään vaimentunut.
      Kamalan tunnoton ohjaus parani hieman, kun ohjauskulmat säädettiin kuntoon.

      • KäyttäjänKokemuksia

        En osaa tarkemmin sanoa, "millainen" se ruosteenestokäsittely oli tai ei ollut. Tai sen osaan sanoa, että hiton kallis se oli. Rengasmelusta häipyi merkittävä osa veke. Varsin hiljainen on ajella, etenkin kesäkumeilla.


      • i.h.m.e
        KäyttäjänKokemuksia kirjoitti:

        En osaa tarkemmin sanoa, "millainen" se ruosteenestokäsittely oli tai ei ollut. Tai sen osaan sanoa, että hiton kallis se oli. Rengasmelusta häipyi merkittävä osa veke. Varsin hiljainen on ajella, etenkin kesäkumeilla.

        Ei kai sitä ruosteenestoainetta suihkutettu ajajan korvakäytäviin? Nykyajan suoja-aineethan eivät ole tietääkseni mitään paksua massaa, vaan ohuita kalvomaisia aineita.


    • fghjy

      Huono ajettava ja rengsmelu häiritsevä. Ajettu nyt 22 tuh. Seurava auto ei ole Suzuki.

    • Foxz

      Pudota rengaspaineet 2.3kg ja laita rengaspaineet vahdin asetus tilaan comfort.

    • hjöördis

      Yliwoimaa luokassaa. Bensaturbo-automaatti ja ei roiku toisten jaloissa. Mittariin kelaa 210. Kulutus 7 pinnassa reippaalla ajotavalla. Loota pehmeätoiminen mutta tarpeeksi nopea kick downissakin. Tilat passelit. Ulkonäöstä tykkään kun on kaksivärinen. Ihmetyttää puheet levottomasta maantieajosta kun Vitara menee junamaisen vakaasti. Kovakaan sivumyrsky ei paljoa hetkauta, onko joillakin pyöränkulmat pielessä? Varustetaso huippua hintaluokassaan. Lämmin pakkasellakin. Nyt ikää vajaa 1 vuosi ja 18 tkm viatonta haipakkaa.

      Paras cittari hintaluokassaan.

    • Kohtavuosi

      Vajaan vuoden käyttökokemuksia. Turbokone vetää hyvin ja kulutus maltillinen, 6-6,5 ajotavasta riippuen. Ohjaus ihan ok, parempia ja huonompiakin ollut. Sisusta muovinen ja nitinöitä esiintyy. Muusikkia ei voi bassovoittoisesti soittaa, koska ovet alkaa rämisemään. Ulkonäkö ja tilat luokassaan parhaimpia. Neliveto toimii hyvin ja eri moodeissa selvä ero. Kaiken kaikkiaan kokemukset enemmän positiiviset.

    • Keideke

      Tavallinene suzukikuski toivoo matkan loppuvan kun rystyset valkoisena joutuu kaitsemaan autoaan että pysytään ajokaistalla. Ei jatkoon.

      • jatkoonmennään

        Mää ole sit varmaa epätavallinene suzukikuski kun ei ole mitään ohjausongelmia :)


      • Eururo

        Juu sie oot epätavallinen suzukikuski koska suzukissa on tunnetusti ongelmia ohjauksen kanssa. Odottele vaan niitä kovin tuulisia kelejä niin huomaat mistä puhun :)))


      • epätavallinene.kuski
        Eururo kirjoitti:

        Juu sie oot epätavallinen suzukikuski koska suzukissa on tunnetusti ongelmia ohjauksen kanssa. Odottele vaan niitä kovin tuulisia kelejä niin huomaat mistä puhun :)))

        Vuoden verran niitä on jo odoteltu vaan eipä ole niin tuulista keliä vielä tullut ;)

        Ne ohjausongelmat ovat "tunnettuja" vain palstatollille.


      • Alfa-Male
        Eururo kirjoitti:

        Juu sie oot epätavallinen suzukikuski koska suzukissa on tunnetusti ongelmia ohjauksen kanssa. Odottele vaan niitä kovin tuulisia kelejä niin huomaat mistä puhun :)))

        "Juu sie oot epätavallinen suzukikuski koska suzukissa on tunnetusti ongelmia ohjauksen kanssa. Odottele vaan niitä kovin tuulisia kelejä niin huomaat mistä puhun :))) "

        Voi poloista trollia, ei ole elämässäsi näköjään muuta kuin itkeä tillittää.... Eikö edes kevät ja lisääntynyt auringonvalo ole saanut päähäsi mitään muuta asiaa juolahtamaaan?


    • Ramirauta

      Oletteko pudottaneet rengaspaineet mullaki tehdastilauksensa tullessa S mallissa oli 3kg paineet joka renkaassa pudotin 2,4 kg ja säädin rengaspaine varoittimen tilaan comfort on kuin eri auto lukekaa ohjekirja ja oppikaa säätämään auto mieleiseksenne ennenkuin valitatte korttelin kiertämisellä autoon ominaisuuksia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe