Skitsofreniadiagnoosin sain vasta muutama kuukausi sitten, sitä ennen epäiltiin dissosiatiivista häiriötä. Nyt äänet ja pakkoajatukset on pahentuneet lääkehoidosta riippumatta. Psykiatrin aika olisi ensi viikolla mut en tiedä jaksanko kotona siihen asti. Soittaisiko sitä päivystykseen , kävisi siellä pyörähtämässä ja hakemassa temestan nukkumista varten, lähettävät sieltä kotiin kuitenkin unipillerin kanssa koska en ole murhaamassa itseäni. Vai odottaisko sitä että tilanne äityy oikein pahaksi enkä erota enää mikä on totta ja mikä harhaa.
Milloin pyrkisit sairaalahoitoon?
Kuolonkukkanen
13374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Saat itsesi vain entistä pahemmin sekaisin noilla aineilla mitä valtio sinulle suosittaa. Maailmassa tyhmästä päästä kärsii. Suosittelen harkitsemaan aineiden käytön lopettamista ja hakemaan oikeaa apua elämäsisuruihin, -ongelmiin, muihin vastoinkäymisiin. Jos sinulla ei ole ketään kenen kanssa jutella elämästäsi, voit hakeutua maksullisen keskusteluavun piiriin. Huomioi kuitenkin, että, jos menee viralliselle puolelle (julkinen tai yksityinen) on saava virallisen "diagnoosin", mikä heikentää ihmisstatustasi. Toisaalta olet jo leiman saanut, joten em. varoitus ei koske enää sinua samalla tavalla. Jos kuitenkin haluat jatkaa aineilla, ymmärrä, että kyseessä on huumausainekäyttö siinä missä kannabiksen polttelu tai amfetamiinin piikittely. Yleensä ennen pitkään tappiot ovat hetkellisiä etuja haitallisemmat, joten ole valmis hyväksymään käyttöön liittyvät riskit, jos sille polulle päädyt. Kaikkea hyvää jatkoosi.
Elämäni on muuten ihan raiteillaan, on perhe, avoliitto, uusi asunto, lemmikki, käyn ulkona, teen kaikkea mitä normaalikin ihminen.
Oletko saanut joskus aivovamman, josta oireesi johtuisivat? Kallossa liikaa painetta, ravitsemus ei ole ollut aivojen kannalta sopiva, aivoihin kertynyt kuonaa ja tukkeumia. B12-vitamiini, Mg, havupuu-uutejuoma, serrapeptaasi, kalaruoat. Mikä fyysinen sairaus tai vamma aiheuttaja?
Syön hyvin, otan vitamiinit, nukun hyvin. Ei pitäis olla mitään tommosia syitä.
"Nyt äänet ja pakkoajatukset on pahentuneet lääkehoidosta riippumatta"
Hetkinen! Lääkehoidosta huolimatta vai sen takia?? Miksi dissosiatiivista häiriötä hoidetaan lääkkeillä kun ei sellaiseen ole kemiallista lääkettä? Jos on ollut trauma niin ei sitä saada tapahtumattomaksi aiheuttamalla uusi trauma kemiallisesti!! Ainoa mitä voidaan saavuttaa on tilan huononeminen, jonka jälkeen voidaan todeta skitsofrenia, jotta saadaan lupa murhata potilas.
Jep. Jos noilla huumein ei ala "ääniä kuulemaan" niin ei millään. Älytöntä toimintaa, mutta tässä näkee miten valtava vaikutus valtiopropagandalla on. Ihmiset ottavat kamaa, joka saa heidät voimaan juuri niin kuin ja huonommin kuin mitä aineen valehdellaan helpottavan.
Skitsofrenia on keksitty sairaus. Syyt idioottien skitsofreniaksi kutsumassa käytöksessä, ajattelussa ja tunteilussa ovat elämässä. Aivoissa ei ole mitään vikaa. Jos aivoissa on vikaa, kyseessä on aivosairaus, ei mielisairaus.
Itse menisin päivystykseen.
Onneksi et tiedä, mitä tekisit itsellesi menemällä päivystykseen.
Mun vointi romahti ja menin täysin sekaisin, kun menin sairaalaan ja aloin vetää aineita, joita myös antipsykooteiksi kutsutaan yhdessä muiden nuppilääkkeiden kanssa. Kun vihdoin sain lopetettua kaikki vähentelemällä aineet hitaasti pois, tajusin mitä ne oli mulle tehny ja kuinka ne oli lisännyt mun sekavuustilaa, hahmotuskyvyn ongelmia ja apatiaa. Elin kuin lääkehuuruisessa unessa, josta pikkuhiljaa lääkkeet vähentelemällä aloin herätä. Mun paranoidisuus mitä mulla lääkkeenkäyttöaikana oli, hävisi lääkkeen lopetuksen jälkeen. Tuli joksikin aikaa sekavuutta ja unettomuutta vieroitusoireena, mutta ne meni ohi. Aloin hoksata että hetkinen, miksi mä olen tämmösiä kelannut mitä lääkkeitä syödessäni kelasin. Mulle alettiin vilautteleen lääkkeenkäyttöaikana skitsofreniadiagnoosia, jota ei kumminkaan tullut ja annoksia nostettiin tappiin, kun voin kokoajan vaan huonommin. Mitä enemmän oli lääkkeitä, sen oudommin käyttäydyin ja huonommin voin. Mun papereissa luki että oon muka voinut paremmin käyttäessäni lääkkeitä, vaikka sitä, missä voinnissa olin lääkkeissä, ei voi kutsua paremmaksi voinniksi. Se oli erilainen tila, lääkkeen aiheuttama tila jossa en ollut oma itseni, enkä kyennyt mihinkään toimintaan kuten ennen. kuin alentunut tietoisuudentaso. Enää mulle ei kukaan pakota lääkkeitä, eikä tule pakottamaankaan, koska mä en koskaan enää hae "apua" sairaalasta enkä aio enää syödä lääkkeen lääkettä. Nykyään kuuntelen itseäni ja mikä mulle on parasta. Mulle selvisi täysin mitä potaskaa hoito on, mitä ihmisille tarjotaan ja miten sitä perustellaan. Yritän kuntouttaa itseäni. Mulle se tarkoittaa lääkkeettömyyttä ja sitä, että käsittelen kokemukset mitä kävin läpi. Aattelen mielessäni, että toivun pikkuhiljaa noiden lääkkeiden tuhoista ja pidän itsestäni huolta. Se on ironista kun hoitotahot ajattelee monesti lääkkeiden hoitavan. Valitettavasti mennyttä aikaa ei takaisin saa, ja koen menettäneeni noiden lääkkeiden takia paljon.
Melkein kuin oma kokemukseni. Onneksi älysin jättää lääkkeet. Näin on parempi. Paljon parempi.
En mä mitään huumeita oo vetänyt missään kohtaa, se pois minusta. Ja lääkkeet aloitettiin skitsofreniadiagnoosin jälkeen. Psykiatriaika olikin tänään ja kävin siellä niin psyka kehotti menemään päivystyksen kautta osastolle. Äänet vaan pahentunu nyt tänään. Sairaala on ainakin rauhallinen ympäristö rauhoittaa ajatukset ja saada terapiahoitoa.
Tyksin päivystyksen kautta Kupittaalle unihäiriöistä. Neuroleptejä.
Kupittaalla neuroleptejä unettomuuteen!
Perusterve työkuntoinen - ennen lääkitystä.
Lääkkeet sai minut enemmän sekaisin kuin unettomuus. Jatkuvalla lääkityksellä loppuiäksi uhkailtiin. Onneksi älysin puolen vuoden jälkeen luopua lääkityksestä. Jäljet tuo kuitenkin jätti. En edelleenkään ole entiseni. Tuskin pystyn palaamaan työelämään. Päästä puuttuu jotain. Nuo lääkkeet tyhmisti minut. Vei lähimuistin. Puolessa vuodessa.
Heikkona hetkenä jokaisella pitäisi olla joku, joka ottaa ohjat, joku joka ymmärtää , jaksaa auttaa. Että et jää yksin. Minulla ei ollut muuta kuin ensihoidon päivystys ja sitä kautta lääkekooma.
Voi kunpa joku olisi osannut kertoa lääkkeistä, mitä minulle syötettiin. Voi, kunpa olisi ollut joku, joka olisi osannut kriittisesti arvioida määrättyä lääkitystä tilaani nähden..
Yksin jäin. Yksin jätettiin.
En kuuna kullan valkeana enää ikinä hae apua yhteenkään vaivaani. Se kaamea merkintä terveystiedoissani tuhosi koko loppuelämäni. Yhteenkään somaattiseen vaivaan en voi hakea apua, ilman etteikö joku kekseisi väittää koko oireiston itse keksimäkseni.
En minä ollut sairas, en päästäni vajaa, en. En ennen kuin minua alettiin lääkitä. Nyt tuo on pakko myöntää. Pelkän vanhenemisen piikkiin tämä ei mene.
Turussa on turhan pyrkiä ensihoidon kautta hoitoon psykiatrisessa tarpeessa.
Päivystyksessä nukutetaan n. 50 cm leveällä sängyllä ilman kaiteita.
Kattoikkunasta posottaa valo päin naamaa.
Ilmastointi huutaa.
Helikopteri nousee ja laskee - ainakin kerran tunnissa.
Nuku siinä sitten!
Kamerat käy.
Lasin takana ramppaa yhtenään sen sorttisen näköistä porukkaa, että todellakin toivot, että ne lasiovet, joiden taakse olet lukittu, pysyvät lukittuna.
Ei ikinä enää.