Lasten joukkorukoiluttaminen saisi loppua
Julkisen päiväkoti- ja koulujärjestelmän tehtäviin ei enää tarvitsisi eikä saisi kuulua jumalanpalvelusmenojen eikä kollektiivisten rukoilujen ja uskontunnustusten seremonioiden organisointi. Ne ovat ongelmallisia sekä uskonnottomien että kirkkoon ja uskontokuntiin kuuluvien perheiden, lasten ja nuorten katsomusvapauden ja uskonnonvapauden kannalta.
Uskonnollisen tai katsomuksellisen kasvatuksen uskonnollisuuden eri muotoihin ja siihen kuuluviin menoihin tai uskonnottomuuteen tulisi olla ennen muuta kodin asia. Laki kuitenkin velvoittaa päiväkoteja jonkinlaiseen uskontokasvatukseen ja kouluissa tunnustukselliseen uskonnonopetukseen.
Päiväkotien uskontokasvatus ja koulujen uskonnonopetus ovat kuitenkin aivan eri asioita kuin uskonnollisten seremonioiden, kuten hartaushetkien, rukoiluiden ja jumalanpalvelusten järjestäminen. Perustuslakimme mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan. Tämä koskee sekä uskontokuntiin kuulumattomia että uskontokuntien jäseniä, myös kirkon jäseniä. Rukoilu, meditaatio tai ilman niitä eläminen olkoon yksityisasia tai enintään perheen asia.
Pidän varsin ongelmallisena monien päiväkotien omaksumaa tapaa sallia pappien, etupäässä evankelisluterilaisen kirkon pappien tulo päiväkoteihin ja kouluihin pitämään muun muassa hartaushetkiä ja muita uskonnollisia seremonioita. Yhtä kyseenalaista on päiväkotilasten samoin kuin koululaisten vieminen evankelisluterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen tai hartaushetkeen.
Joukkorukoiluttaminen koulujen aamunavauksissa ”rukoilkaamme”-käskyillä on ristiriidassa sekä rukoilua harrastavien kannalta asian intiimiin luonteen vuoksi että niiden kannalta, joilla ei sillä hetkellä tai ylipäätään ole syystä tai toisesta rukoilemisen tarvetta.
Käsittääkseni päiväkodit selviävät lain velvoittamasta uskontokasvatuksesta aivan hyvin myös ilman pappien pitämiä hartaushetkiä. Uskontokasvatus voinee olla myös etupäässä eettistä ja tiedollista kasvatusta ilman uskon tuputtamista ja seremonioita.
Koulujen uskonnonopetus on luonteeltaan periaatteessa tunnustuksellista, mutta vaikka tavoitteena onkin kirkon toimintaan ja oppiin tutustuttaminen, koulut selviävät siitä aivan hyvin myös ilman oppilaiden organisoimista jumalanpalveluksiin ja vastaaviin seremonioihin. Ekskursio kirkkoon ja tutustuminen seurakunnan toimintaan on eri asia kuin jumalanpalvelus, ja se on toki mahdollinen osana koulun uskonnonopetusta.
Mikäli uskonnollisia seremonioita kaikesta huolimatta kuitenkin vielä järjestetään päiväkodeissa ja kouluissa tai lapsia viedään kirkon jumalanpalveluksiin, tarvitaan kiireesti selkeät ja velvoittavat ohjeet vaihtoehtoisen, rinnakkaisen, normaalin, neutraalin, uskonnottoman ohjelman tarjoamiseksi sekä päiväkodeissa että kouluissa. Tähän ohjelmaan voivat osallistua kaikki lapset, eivät vain uskonnottomat tai elämänkatsomustietoa opiskelevat.
Eikä enää saisi painostaa päiväkotilasten perheitä osallistumaan uskonnollisiin menoihin niin kuin on perinteisesti tehty. Uskonnottomilta vanhemmilta saatetaan esimerkiksi toistuvasti tiedustella, ”saako lapsi osallistua” hartaushetkeen tai kirkkokäyntiin aivan ilmeisesti tarkoituksena välttyä rinnakkaisen, uskonnottoman ohjelman järjestämiseltä, jos lapsi tulisikin muiden mukaan.
On erittäin tärkeää ja olennaista julkiselle palveluyksikölle välttää antamasta vanhemmille sellaista kuvaa, että päiväkodin tai koulun henkilökunta jotenkin odottaa ja toivoo kaikkien osallistumista uskonnollisiin seremonioihin esimerkiksi "turhan vaivan" välttämiseksi. Henkilökunnan tulisi tiedostaa, että varsinkin pienten lasten vanhemmat ovat usein hyvin herkkiä esimerkiksi pelkäämään lapsensa joutumista silmätikuksi.
Korrektia olisikin kirjallisessa tiedotteessa tai vuosittaisessa tapaamisessa selkeästi samassa yhteydessä ilmoittaa, mikäli hartaushetkiä tai kirkkokäyntejä päiväkodin ohjelmassa vielä toistaiseksi on, että niihin saavat erikseen siitä ilmoitettuaan osallistua myös muut kuin evankelisluterilaisen kirkon jäsenet, mutta että samaan aikaan on aina tarjolla vaihtoehtoista eli normaalia, kivaa ohjelmaa.
Perheille ei siis tule antaa pienintäkään aihetta tuntea syyllisyyttä siitä, että heidän lapsilleen järjestetään normaalia palvelua silloin kun päiväkoti tai koulu organisoi myös uskonnollisia seremonioita niitä haluavien perheiden lapsille.
Kirkkokäyntien vaihtoehtona tulisi mieluiten sekä päiväkodeissa että kouluissa olla joku elämyksellinen retki tai vierailu kivassa paikassa, jotta lasten yhdenvertaisuus toteutuu. Voidaanhan kirkkoretkeä ainakin periaatteessa pitää elämyksellisenä ohjelmana. Toisten pitäminen hikisessä luokassa samaan aikaan ei ole aina yhdenvertaista kohtelua.
Vaikka lasten vanhemmat tai toinen heistä olisivat evankelisluterilaisen kirkon jäseniä, päiväkotien ja koulujen velvollisuus ei ole pakolla viedä jumalanpalveluksiin tai rukoiluttaa lapsia ja nuoria. Vanhempien niin ilmoittaessa kaikilla lapsilla pitää olla oikeus jäädä pois uskonnollisista seremonioista ja osallistua vaihtoehtoiseen ohjelmaan. Eihän kirkkoon kuuluvia vanhempia itseäänkään aina huvita lähteä kirkkoon.
Mahdolliset tiedustelut tapauskohtaisesta osallistumishalukkuudesta onkin syytä alkaa kohdistaa juuri kirkkoon kuuluviin perheisiin ja oppilaisiin samalla kun uskonnottomien perheiden toistuvasta häirinnästä luovutaan.
Jokaisessa päiväkodissa henkilöstön määrää suunniteltaessa tulee lähteä siitä, että päiväkodissa on aina tarjolla normaalia, uskonnotonta toimintaa silloin jos uskonnollisia seremonioita haluavien perheiden lapsille on järjestetty uskonnollinen hartaustuokio tai kirkkokäynti. Mikäli henkilöstöstä on pulaa ja menoissa pitää säästää, päiväkotien normaali toiminta on pidettävä ensisijaisena.
Paras ratkaisu olisi, että lakeja muutetaan tai selvennetään niin, että päiväkotien ja koulun tehtäviin ei enää kuuluisi organisoida ja sallia minkään uskonnon pappien pitämiä uskonnollisia seremonioita, kuten hartaushetkiä tai jumalanpalveluksia. Lasten vieminen ja osallistuminen uskonnollisiin menoihin ja seremonioihin tulee jättää kotien tehtäväksi. Ja isommat oppilaat ja opiskelijat osaavat itsekin tehdä valintojaan.
Esa Ylikoski
FM, Helsinki
Julkisen päiväkoti- ja koulujärjestelmän tehtäviin ei enää tarvitsisi eikä saisi kuulua jumalanpalvelusmenojen eikä kollektiivisten rukoilujen ja uskontunnustusten seremonioiden organisointi. Ne ovat ongelmallisia sekä uskonnottomien että kirkkoon ja uskontokuntiin kuuluvien perheiden, lasten ja nuorten katsomusvapauden ja uskonnonvapauden kannalta.
Uskonnollisen tai katsomuksellisen kasvatuksen uskonnollisuuden eri muotoihin ja siihen kuuluviin menoihin tai uskonnottomuuteen tulisi olla ennen muuta kodin asia. Laki kuitenkin velvoittaa päiväkoteja jonkinlaiseen uskontokasvatukseen ja kouluissa tunnustukselliseen uskonnonopetukseen.
Päiväkotien uskontokasvatus ja koulujen uskonnonopetus ovat kuitenkin aivan eri asioita kuin uskonnollisten seremonioiden, kuten hartaushetkien, rukoiluiden ja jumalanpalvelusten järjestäminen. Perustuslakimme mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua uskonnon harjoittamiseen vastoin omaatuntoaan. Tämä koskee sekä uskontokuntiin kuulumattomia että uskontokuntien jäseniä, myös kirkon jäseniä. Rukoilu, meditaatio tai ilman niitä eläminen olkoon yksityisasia tai enintään perheen asia.
Pidän varsin ongelmallisena monien päiväkotien omaksumaa tapaa sallia pappien, etupäässä evankelisluterilaisen kirkon pappien tulo päiväkoteihin ja kouluihin pitämään muun muassa hartaushetkiä ja muita uskonnollisia seremonioita. Yhtä kyseenalaista on päiväkotilasten samoin kuin koululaisten vieminen evankelisluterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen tai hartaushetkeen.
Joukkorukoiluttaminen koulujen aamunavauksissa ”rukoilkaamme”-käskyillä on ristiriidassa sekä rukoilua harrastavien kannalta asian intiimiin luonteen vuoksi että niiden kannalta, joilla ei sillä hetkellä tai ylipäätään ole syystä tai toisesta rukoilemisen tarvetta.
Käsittääkseni päiväkodit selviävät lain velvoittamasta uskontokasvatuksesta aivan hyvin myös ilman pappien pitämiä hartaushetkiä. Uskontokasvatus voinee olla myös etupäässä eettistä ja tiedollista kasvatusta ilman uskon tuputtamista ja seremonioita.
Koulujen uskonnonopetus on luonteeltaan periaatteessa tunnustuksellista, mutta vaikka tavoitteena onkin kirkon toimintaan ja oppiin tutustuttaminen, koulut selviävät siitä aivan hyvin myös ilman oppilaiden organisoimista jumalanpalveluksiin ja vastaaviin seremonioihin. Ekskursio kirkkoon ja tutustuminen seurakunnan toimintaan on eri asia kuin jumalanpalvelus, ja se on toki mahdollinen osana koulun uskonnonopetusta.
Mikäli uskonnollisia seremonioita kaikesta huolimatta kuitenkin vielä järjestetään päiväkodeissa ja kouluissa tai lapsia viedään kirkon jumalanpalveluksiin, tarvitaan kiireesti selkeät ja velvoittavat ohjeet vaihtoehtoisen, rinnakkaisen, normaalin, neutraalin, uskonnottoman ohjelman tarjoamiseksi sekä päiväkodeissa että kouluissa. Tähän ohjelmaan voivat osallistua kaikki lapset, eivät vain uskonnottomat tai elämänkatsomustietoa opiskelevat.
Eikä enää saisi painostaa päiväkotilasten perheitä osallistumaan uskonnollisiin menoihin niin kuin on perinteisesti tehty. Uskonnottomilta vanhemmilta saatetaan esimerkiksi toistuvasti tiedustella, ”saako lapsi osallistua” hartaushetkeen tai kirkkokäyntiin aivan ilmeisesti tarkoituksena välttyä rinnakkaisen, uskonnottoman ohjelman järjestämiseltä, jos lapsi tulisikin muiden mukaan.
On erittäin tärkeää ja olennaista julkiselle palveluyksikölle välttää antamasta vanhemmille sellaista kuvaa, että päiväkodin tai koulun henkilökunta jotenkin odottaa ja toivoo kaikkien osallistumista uskonnollisiin seremonioihin esimerkiksi "turhan vaivan" välttämiseksi. Henkilökunnan tulisi tiedostaa, että varsinkin pienten lasten vanhemmat ovat usein hyvin herkkiä esimerkiksi pelkäämään lapsensa joutumista silmätikuksi.
Korrektia olisikin kirjallisessa tiedotteessa tai vuosittaisessa tapaamisessa selkeästi samassa yhteydessä ilmoittaa, mikäli hartaushetkiä tai kirkkokäyntejä päiväkodin ohjelmassa vielä toistaiseksi on, että niihin saavat erikseen siitä ilmoitettuaan osallistua myös muut kuin evankelisluterilaisen kirkon jäsenet, mutta että samaan aikaan on aina tarjolla vaihtoehtoista eli normaalia, kivaa ohjelmaa.
Perheille ei siis tule antaa pienintäkään aihetta tuntea syyllisyyttä siitä, että heidän lapsilleen järjestetään normaalia palvelua silloin kun päiväkoti tai koulu organisoi myös uskonnollisia seremonioita niitä haluavien perheiden lapsille.
Kirkkokäyntien vaihtoehtona tulisi mieluiten sekä päiväkodeissa että kouluissa olla joku elämyksellinen retki tai vierailu kivassa paikassa, jotta lasten yhdenvertaisuus toteutuu. Voidaanhan kirkkoretkeä ainakin periaatteessa pitää elämyksellisenä ohjelmana. Toisten pitäminen hikisessä luokassa samaan aikaan ei ole aina yhdenvertaista kohtelua.
Vaikka lasten vanhemmat tai toinen heistä olisivat evankelisluterilaisen kirkon jäseniä, päiväkotien ja koulujen velvollisuus ei ole pakolla viedä jumalanpalveluksiin tai rukoiluttaa lapsia ja nuoria. Vanhempien niin ilmoittaessa kaikilla lapsilla pitää olla oikeus jäädä pois uskonnollisista seremonioista ja osallistua vaihtoehtoiseen ohjelmaan. Eihän kirkkoon kuuluvia vanhempia itseäänkään aina huvita lähteä kirkkoon.
Mahdolliset tiedustelut tapauskohtaisesta osallistumishalukkuudesta onkin syytä alkaa kohdistaa juuri kirkkoon kuuluviin perheisiin ja oppilaisiin samalla kun uskonnottomien perheiden toistuvasta häirinnästä luovutaan.
Jokaisessa päiväkodissa henkilöstön määrää suunniteltaessa tulee lähteä siitä, että päiväkodissa on aina tarjolla normaalia, uskonnotonta toimintaa silloin jos uskonnollisia seremonioita haluavien perheiden lapsille on järjestetty uskonnollinen hartaustuokio tai kirkkokäynti. Mikäli henkilöstöstä on pulaa ja menoissa pitää säästää, päiväkotien normaali toiminta on pidettävä ensisijaisena.
Paras ratkaisu olisi, että lakeja muutetaan tai selvennetään niin, että päiväkotien ja koulun tehtäviin ei enää kuuluisi organisoida ja sallia minkään uskonnon pappien pitämiä uskonnollisia seremonioita, kuten hartaushetkiä tai jumalanpalveluksia. Lasten vieminen ja osallistuminen uskonnollisiin menoihin ja seremonioihin tulee jättää kotien tehtäväksi. Ja isommat oppilaat ja opiskelijat osaavat itsekin tehdä valintojaan.
Esa Ylikoski
FM, Helsinki
Vastaukset 11
Vanhimmat
mee muualle avautumaan.
Onko se jo niin, että lukiolaisia ei kuskata kirkkoon, jos eivät ole valinneet katsomusaineen kurssikseen elämänktsomustietoa?? Kiva jos noin on!
Entä saako alle 18-vuotias valita katsomusianeekseen elämänkatsomustiedon, jos vanhemmat ovat aikanaan pakkoliittäneet lapsukaisensa kirkkoon?
Hauskaa jos olet tyytyväinen muiden sinun puolestasi tekmeiin ratkaisuihin, mutta älä oleta että kaikki ovat yhtä onnellisia..
oppilas viedään lukiossa kirkkoon tai merkataan parhaassa tapauksessa lintsaus listaan mikä alentaa opintoarvosanaa (jotenki se kuulemma vaikuttaa opiskeluun jollet käy kirkossa.) Ai niin ja lisäksi opettajat kattoo kieroon ku jos ei osallistu joukkohartauteen.
Ei saa valita Et:tä jos on kirkossa edes omasta halusta saati vakaumuksesta. Itse kiitin ja kumarsin pitkään vanhempiani jotka on joskus liittäny mut kirkkoon (lue: helvetin vapaudenriistäjät)
ei nykyään tarvitse ottaa yhtään kurssia uskontoa.
Missä sä käyt lukiota? Mä vedän mun lukion oikeuteen jos toi on totta!
Voi näitä elämän suuria vääryyksiä!
Hei kasvata säkin vaikka lapsesi kotona, niin niistä tulee varmaan juuri sellaisia kuin haluat. Ihanan sosiaalisia ja suvaitsevaisia jne.
Siis voi ei, kauheeta jos tulevaisuudessa kouluissa ei ole edes joulujumalanpalvelusta. Hei mä en ainakaan voi laittaa sitten mun lapsia sellaseen et-henkiseen kouluun, se ois kauheeta aivopesua ja tuputtamista.
Ollessani itse tarhassa reilu kymmenen vuotta sitten, minua ei ainakaan laitettu rukoilemaan, lausumaan uskontunnustuksia tai laulamaan virsiä. Ja jotenkin on pakko sanoa, että ihmisen täytyy olla aika tosikko, jos muutaman virren laulaminen tai rukoileminen tuottaa vaikeuksia.
Kai silloin voi olla hiljaa ja keskittyä muihin asioihin, jonkinlainen hiljentyminen on kai kaikille paikallaan silloin tällöin.
iso vanha musta sika! ;-)
"..ihmisen täytyy olla aika tosikko, jos muutaman virren laulaminen tai rukoileminen tuottaa vaikeuksia."
Eduskunta on katsonut, että yksi virsi ei tee tilaisuudesta uskonnollista. Sen sijaan ruokoiluttaminen "rukoilkaamme"-käskyllä on.
Itse olet tosikko, kun olet määräämässä muiden elämää.. Eikö rukoilu ja uskovilla jumalasuhde ole HENKILÖKOHTAINEN asia???!
Jos perheesi menee töihin arabimaihin, olisiko oikein, että sun olisi pakko hoilata ääneen rukoukisa ja käydä moskeijassa kumartelemassa..
No, siellä ei "vääräuskoisia" edes päästetä moskeijaan. Miksi meillä viedään väkisin kirkkoon?! Ja lisäksi KOULUN toimesta? Jokainenhan voi mennä ITSE vähintään keran viikossa kirkkoon jumalanpalvelukseen vai onko niitä useamminkin ja kunnella hartausohjelmia radiosta jne..
Hohhoijaa, mitä jos koittaisit tulla hieman suvaitsevaisemmaksi
Niin ketkä viedään väkisin kirkkoon? Tuskin ketään. Oppilas voi vaikka kirota ja huutaa saatanaa ja vittua niin lujaa kuin pystyy kirkon ovella, niin ei varmaan raahata tätä lapsukaisparkaa yhtään minnekään rukoilemaan.
Suvaitsevaisuuteenhan ei kuulu kristittyjen suvaitseminen, tämä vaikuttaa olevan päivän trendi. Kaikki eksoottiset ja trendikkäät vähemmistöt kyllä huomioidaan ja ihan hyvä niin. Suomessa on kuitenkin sen verran paljon kristittyjä, että on luonnollista, että se näkyy myös jollain tavalla kouluissa. Välttämätöntä se ei toki ole.
Ja kas, kuuluisikohan kristillisyys jossain määrin suomalaiseen kulttuuriin?
Koko keskustelu vaikuttaa aikamoiselta paisuttelulta. Kuinka montaa teistä on oikeasti rukoilutettu kouluissa tai tarhoissa? Minua ei ainakaan kertaakaan.
Niin, onhan tämä ruikuttaminen ehkä se ensimmäinen ruikuttamista vaativa asia täällä Suomessa. Sehän on nimenomaan näitä Suomen suuria epäkohtia.
"Oppilas voi vaikka kirota ja huutaa saatanaa ja vittua niin lujaa kuin pystyy kirkon ovella, niin ei varmaan raahata tätä lapsukaisparkaa yhtään minnekään rukoilemaan. "
Mulle uskonnon ope sano tiputtavas mun numeroa pykälän alemmas jos en ilmesty kirkkoon. Ja se olis tehny sen kans.
"Suvaitsevaisuuteenhan ei kuulu kristittyjen suvaitseminen, tämä vaikuttaa olevan päivän trendi."
Kristityt olis mielestäni ihan okei ryhmä jos ne vaan jättäs mut rauhaan. Mä en kiusaa niitä mut ne kiusaa mua.
"Ja kas, kuuluisikohan kristillisyys jossain määrin suomalaiseen kulttuuriin? "
Olkoon vaan osa kultturia mut en silti hyväksy rukoiluttamista koulussa jossa läheskään kaikki ei edes kuulu ks. lahkoon. Sitä paitsi saunakin on aika helvetin iso osa suomalaista kulttuuria mut ei meil koulus vaan oo mitään yhteissaunomis opetusta. Johtuiskohan siitä ET KAIKKI EI TYKKÄÄ "SAUNOMISESTA" JA KOSKA SE EI OLIS SOVELIASTA HARJOTTAA NIIN HENKILÖKOHTASTA TOIMINTAA JULKISELLA TASOLLA!!!
"Kuinka montaa teistä on oikeasti rukoilutettu kouluissa tai tarhoissa?"
Mut vietiin tarhassa kirkkoon silloin tällöin ja sain pelon mennä läheiseen metsään. Olin silloin 4-5 vanha. Pelkäsin näkeväni metsässä sen puolialastoman miehen lävistettynä johonkin puuhun. Ymmärrät varmaan miksi haluan kirkon mahdollisimman kauas elämästäni.
"ehkä se ensimmäinen ruikuttamista vaativa asia täällä Suomessa."
Elät sä jossain helvetin kuplassa, rikkaan isäs rahakasassa. Varo vaan tai mä puhkasen sun purkkapallos :)
Höpöhöpö....
Se on aivan hyvä, että kersoja ohjataan kristinuskon pariin. En nyt tarkoita mitään aivopesua, mutta jo yleissivistyksen kannalta on hyvä että on aikoinaan perehtynyt rukouksiin.
Sitten kun kersat on aikuisia saavat valita oman kannan asioihin.
Suomi on yli 90%:sti evankelisluterilainen maa ja se ei ole pahasta.
Mutta aina löytyy joku jolla ei ole mitään muuta valittamista muutakun se että lapset opetetaan rukoilemaan.
Enää 84 kuuluu kirkkoon...
Heistä tosiasiassa eivät usko ko. uskontunnustusta eikä edes jumalaan..
Perehtyminen rukouksiin tiedolisesti on eri asia kuin se että käsketään rukoilla... Eikö rukoileminen ole henkilökohtainen juttu..
Lain mukaan 12 ja 14 vuoden iässä tulee jo joitakin oikeuksia..
silloin voi vapaimmin päättää aikuisena, jos ei olisi pienenä pakkoliitetty...
Suomessa on hyvn pieni joukko itse liittynyt kirkkoon, melkein kaikki on pakkoliitetty kyselemättä pienenä..