tämä on uusien valtuutettujen hyvä saada aikaan, Orimattilan hyvät yritykset tulevat toimeen vallan mainiosti ellei paremmin ilman tätä!!! monta sataa tuhatta säästyy siirrettäväksi uusiin hankkeisiin ja jos ei muuhun niin vaikka säästöön tulevia tarpeita varten
ei paljon rohkeutta vaadi irtisanominen, mitään ei tule tapahtumaan totisesti, kysykää neuvoja Seppo Huldenilta tarvittaessa, kukaan ei jäänyt kaipaamaan lakesia eikä muitakaan Lahden kaupunkiyhtiöitä
LADEC - irtisanoutuminen eka hyvä päätös
18
345
Vastaukset
- tärkeääää
Irti kaikesta paskasta. Terveyskeskukseenkin OMAT lääärit eikä mitään vuokrafirman väkeä.
- ladecilainen
Meillä kokoomuksessa Ladec nähdään vahvana vaikuttajana nimenomaan Hennan markkinoinnissa ja rakentamisessa. Kuparisen suhteet Ladeciin tulee hyödyntää. Se vaatii paljon lounaita mutta kannattaa.
- pennalanpatu
Älä ny hullujas puhu. Ilman Ladecia Orimattila ei pärjää lainkkaan. Se Jari Eskola ja Kuparinen on hommannut Orimattilaan muutaman vuoden aikana ainakin jo yhden yrityksen.
- niinikoskenpatu
Uuvet valtuutetut on jo nyt laitettu ruotuun ja vanha systeemi jatkuu niin ladekin kuin Hennan osalta. Ei mulla muuta.
- orimattilanmaksaja
kattokaapas mitä tämä lysti maksaa!! ja mitä on oikeasti tehty? eipä taida olla vaikea päätös irtisanoa ja alkaa ihan ite tehdä asioita aivan oikeasti, maksakoon kuka haluaa tuon remmin kulut vaan ei meille laskuja kiitos
- rahaaonkyllä
no kerro mitä se lysti maksaa? Ihan pikku raha se on ja ei liene isompaa merkitystä Orimattilan talouteen. Turha inistä pikku asioista täällä.
- orimattilanmaksaja
joo pikkurahaa on niille jotka eivät maksa lystiä, näin puhuu ihminen lahdesta, lie ladecin ihmisiä????
- voimaaladeciksta
Ilman Ladecin asiantuntemusta Orimattila olisi jo aikaa sitten lakannut olemasta. Ladec on neuvonut Orimattilaa liike taloudellisesti ja ollut vaikuttamassa myönteiseen yritys kehitykseen. Se on pitkälti professorinkin ansiosta.
- yrittaja-orimattilasta
oisko tää viimeisin heittäjä ruskeakielisiä, sieltä ladecista siis! pankaas kysellen mitä noin niinku oikeesti on saatu!!! eipä profiia tarvita jos vaan viittii perehtyä
- orimattilan
no joo, voimaa ladecista, aika ilmiselvää että retoriikkapellethän ne sieltä LADECista on tuon kommentin sorvanneet, varmaan joku tiedotusosasto on asialla, riittäsköhän rohkeus (eipä sitä juuri tarvita toisaalta!!) uusilla valtuutetuilla selventää peli ottamalla LADEC pois syömästä orimattilalaisten pöydästä!!
- niinikoskenjäbä
Vai uuvet valttuutetut ottaisivat kantaa. Kyllä ne on jo taputeltu kilteiksi ja eivät suutaan auki saa. Sano mun sanoneen.
- orimattilan
luulenpa että olet oikeassa, valitettavasti, välitön irtiotto olisi Orimattilalle tuottoisa teko vaan ei riitä näkökulmaa eikä rohkeutta tähän, hitto miten selvä asia vaan taitaa olla just kuten sanoit, LADECin kalvonikkarit ja suhdetoimintaporukka pehmittää aivot kun ei asioista ymmärretä
- Populisminvastustaja
Jos halutaan, että Orimattila taantuu ja viimeinen sammuttaa valot, on Ladecista eroaminen hyvä päätös. Mutta kysykää nyt kuitenkin niiltäkin, jotka Ladecia käyttävät eli työpaikkoja tarjoavilta yrittäjiltä.
- I.s.k.a.r.i.a.s
Oikea suunta on irtaantua Ladecista. Kyse on eräänlaisesta piilopaikasta Lahden kaupungin poliittiselle eliitille. Ladecista ei ole saatavilla orimattilaan mitään sellaista mitä Orimattilassa ei jo nyt osattaisi. Ladecin henkilökunta on politiikkovetoista ja käytännössä kaikki todella osaamista vaatia työ ostetaan ulkoa.
Ladec työllistää 55 ihmistä. Tästä sihteerejä eli nykytermein assareita on yksi kolmasosa, yksi kolmasosa on johtajia (esim. toimitusjohtajan sihteeri on nimikkeellä johtaja) ja loput onkin sitten arkisempia kehittäjiä.
Käsillä olevin tiedoin johtaminen tarkoittaa kaksi kertaa vuodessa toteutettavaa organisaatiomuutosta. Ladecin toiminta muistuttaa lähinnä vanhaa Romanian Nicolae Causescun aikaa. Ladecista löytyy kuulemma myös oma rva. Elena, joka dominoi ja vaatii tilille ei mieleisiään työntekijöitä. Hirveintä on se politiikan aiheuttama mädännäisyys, jossa voidaan nimittää kaikkiin tehtäviin yksinkertaisesti poliittisesti tai muuten sopiva henkilö. Esimerkiksi venäjänkielen tulkki voi toimia yrityseläman vaativissa asiantuntija hommissa tietämäti asioista sitten yhtikäs mitään. Tai autoinsinööri johtaa koko puljua..... Huh, huh.
On Ladecissa selkärankaakin. Joulukuussa oli annettu potkut jollekkin henkilölle syystä, että tyyppi ei ollut käynyt kuin satunnaisesti työpaikalla lähimmän viiden vuoden aikana. Parasta tässä jutussa on, että ko. henkilö teki ja toimi samalla oman firman kautta vuosien vuodet tekemällä elinkeinotöitä naapurikunnille, jotka eivät kuulu Ladecin rahoittajiin. Tämä kaikki tapahtui samalla henkilö nosti palkaa Ladecista.
Mitä kaikkea voisi sieltä löytää..... Oma tarinansa on varmaankinLadecin ulkomaanmatkailu....
On aiheelista kysyä millainen hallitus, poliittinen hallitus Ladecilla on kun tämä kaikki on mahdollista. Onko aihe ehkä liian arka kun demarit voitti vaalit?
Vain tosi hölmöt työntää rahaa tähän soppaan. - orimattila-vera
vain tosi hölmöt, juuri näin!! noihin irtisanomisiin pitää suhtautua kahdella tavalla, toisaalta tuo joka oli irtisanottu ei kuulunut selvästikään eliittiin! ei noin olisi muuten tapahtunut, ja jos tuosta konklaavista asioita kysytään niin selityksiähän täytyy löytyä irtisanomisiin, kysyttäessä niitä keksitään kaikista eväistä, mistä tuo irtisanomistieto on tullut
- yksi-kaikkien-puolesta
no niin, Orimattilan yrittäjiltä on kysytty, LADEC on köyhkäinen toimija jolla ei ole mahdollisuuksia aikuisten oikeasti muuhun kun leipäpapin neuvoihin, niitä tarjoaa netti oikeinkin yhtä pätevästi, johtaja Rantasen verkosto yltää vain oman hallituksen ylimpiin nimiin joissa on kyllä jokunen hyvä yrityskin (vai miten tämä nykyään on?) ja siinä ne kyvyt sitten onkin. oikein hyvä neuvo on kysyä yrittäjiltä, tulos vain selvenee; heti irti tästä oliosta nimeltä LADEC
- lauriniemi
täyttä asiaa on tässä viestissä, varsinkin tuo analyyttinen juttu nimimerkiltä iskarias, tosin puheet irtisanomisesta on todennäköisesti panettelua, tuollainen organisaatio jossa on toinen toistaan ihmeellisempiä esimiehen kuvatuksia touhuamassa omaan pussiinsa tuottaa mitä sattuu sattuman varaisesti myös irtisanomisissa, sehän on tuo häiskä saattanut olla kiinni jossain niin konkreettisessa että on käynyt kateeksi?
- I.s.k.a..r.i.a.s
potkut ja mainittu aihe sattuu olemaan ihan totta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2832968Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2151890Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591562Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t21330- 771208
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2611152- 801042
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521011- 80951
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk142814