Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Yleistä?

Onko yleistä, ettei mies saa erektiota kovista haluista huolimatta, jos hän menee sänkyyn uuden kumppanin kanssa eikä ole pariin vuoteen lainkaan ollut yhdynnässä? Minun kumppanini, jonka kanssa olemme vasta aloittamassa suhdetta, osoitti äskettäin kaikin tavoin haluavansa minua, mutta kovenemisesta ei näkynyt merkkiäkään. Hänen edellisestä yhdynnästään on kuulemma todellakin pari vuotta. Itse hän arveli, että paineet ja jännitys olivat liian kovat. Minä en kuitenkaan käyttäytynyt vaativasti enkä aggressiivisesti.

Kun aikaisemmilla kumppaneillani on ollut erektiovaikeuksia, olen pelännyt, etteivät he halua minua. Tämä mies oli kuitenkin sen verran aktiivimen, ettei haluttomuudesta voinut olla kysymys.
2560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ota siltä poskeen ja nuole pyllyä niin kyllä muna tulee kovaksi.

Äänestä

Kyllä, itselläni on samankaltaisia kokemuksia. Eli ei seissyt vaikka halusin naista. Olin ollut 3 vuotta ilman naista. Eiköhän tuo juttu käynnisty aikaa myötä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuori nainen kirjoitti:

Onko yleistä, ettei mies saa erektiota kovista haluista huolimatta, jos hän menee sänkyyn uuden kumppanin kanssa eikä ole pariin vuoteen lainkaan ollut yhdynnässä? Minun kumppanini, jonka kanssa olemme vasta aloittamassa suhdetta, osoitti äskettäin kaikin tavoin haluavansa minua, mutta kovenemisesta ei näkynyt merkkiäkään. Hänen edellisestä yhdynnästään on kuulemma todellakin pari vuotta. Itse hän arveli, että paineet ja jännitys olivat liian kovat. Minä en kuitenkaan käyttäytynyt vaativasti enkä aggressiivisesti.

Kun aikaisemmilla kumppaneillani on ollut erektiovaikeuksia, olen pelännyt, etteivät he halua minua. Tämä mies oli kuitenkin sen verran aktiivimen, ettei haluttomuudesta voinut olla kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu