Oon jo monta kertaa kävelly junaradan läheisyyteen ja halunnut hypätä alle... Haluun vaan tappaa itteni... Oon niin puhki eikä kukaan oo pystyny auttaa... Pelkään itteäni liikaa. Pelkään sitä että en pysty estämään itseäni. Mitä mun kuuluisi tehdä? Mitä teen jos se menee liian pitkälle enkä pysty estämään sitä?
Junarata kutsuu
Itsetuhoinen
27417
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Neuvon sinua kääntämään selkäsi radalle. Älä saada itseäsi kiusaukseen. Kannattaa lähteä reippailemaan keväiseen luontoon, kuunnella sulavaa hangen kohinaa, tuleen värettä puistikoissa ja muuttolintujen liverrystä. Tietoisesti voi kääntää ajatukset elämää kohti, ei velloa synkässä epätoivossa.
Auttaisiko jos kerrot palstalla murheistasi.
Mulle on todettu vakava masennys joka alkoi viime kesänä... Valun vain alemmas ja alemmas eikä kukaan oo pystyny auttamaan vaikka ne on yrittäny... Pelkään vaan sitä tosi kovaa jos matka vie taas raiteiden luo... Mitä mä sillon teen? Mistä saan apua sillon? Auttakaa!
Mulle on todettu vakava masennus ja saan siihen kyl jutteluapua mutta en oo saanu siitä yhtään apua... päin vastoin ahdistus kasvaa. Mut mitä mun pitää tehdä jos matka vie taas raiteiden luo? Pelkään sitä aivan liikaa😭
Jaha se tuli näköjään 2 kertaa... Puhelimella kun kirjottaa...😒
Ei haittaa yhtään vaikka tulee kahtena. Masennus on seurausta pitkän aikavälin rasituksesta ja ei sitten hetkessä pois lähdet. Sinulla ei ole kestänyt vielä vuottakaan. Neuvon sinua jos koet että olet hengenvaarassa menemään vaikka päivystykseen ja vaadi apua. Kerro suoraan että rata houkuttaa.
Et halua kuolla mutta kun erittäin raskasta olla niin sitä haluaa keinolla millä hyvällä päästä pois tilanteesta. Asian jakaminen jonkun toisen kanssa ja jos ei ole ketään niin vaikka tunteista kirjoittaminen helpottaa hieman.
Rukoilen että Korkein antaa sinulle yliluonnollista voimaa synkimmillä hetkillä.
Voihan se olla niinkin, että se apu tulee itsestä, ei siltä vierustoverilta. Aika yksin täällä ollaan jokainen meistä.
Masennus on nyt tosiasia ja ne kaikki tunteet pitää käydä läpi, mitä se eteen tuo. Jossain vaiheessa se kääntyy voitoksi elämä, kunhan vaan jaksaa odottaa ja katsoa. Se junan alle hyppääminen on aika perseestä. Siinä menee verurinkuljettajan elämä vituiksi, kun se katselee miten sun jäsenesi lentelevät ilmassa. Samahan se on sun läheistesi kohdalla, kun tulevat paikan päälle katsomaan missä vietit viimeiset sekunttisi. Tiedä, vaikka sillonkin jotain jostain puun oksalta löytäisivät. Se on hirvee fiilis, joka niillä omaisilla on sillon. Siihen ei auta mikään, sen jokainen kantaa omassa elämässään sinne omaan hautaansa asti. Sä, kun nyt mietit, että se huono olo lähtee, kun päätät päiväsi. Mä voin kertoa sulle, että ei se mene niin. Se sun huono olo muuttaa vaan sun läheistesi sisälle ja niitten kannettavaksi. Seuraava joulu olisi niille eka joulu sun kuolemasi jälkeen ja sitä seuraava joulu taas toinen joulu sun kuolemasi jälkeen. Kaikki laskettaisiin ja mietittäisiin ennen ja jälkeen sun kuolemasi sen jälkeen.
Tiiätkö, jos sä olet yrittänyt kaiken ja jutellut kaikille ja tehnyt mitä sulle nyt mieleen voi tulla, niin tee vielä se, että pyydät yläkerrasta apua. Se ei ole sulta pois, se on vaan se viimenen kivi, jonka vielä käännät. Mä en ole raamattuihmisiä, mutta jostain tulee mieleen sellanen lause isosta kirjasta, jossa sanotaan: "pyydä ja sinulle annetaan". Koita pyytää ja kattele kuin sun käy. Toivotan sulle voimia ja tsemppiä, ei tässä toinen ihminen paljoa muuta voi.
No ainakaan et hyppää junan alle, ja aiheuta mahdollisesti vuosien ahdistusta ja traumatisoitumista junankuljettajalle. Mielestäni on käsittämätöntä, että ihminen, joka voi niin huonosti, että on valmis itsemurhaan, päättää sitten vielä viimeisenä tekonaan aihettaa pahaa oloa ja kärsimystä muille ihmisille.
Tätä juuri olisin kommentoinut.
Tiedän sen, mutta entäs mä? Kuinka mä jaksan ja kärsin??? Ei se auta mua yhtään... Enkä mä ees periattees haluis kuolla, mutta mulla ei oo enää voimia elää vaikka en tätä elämäksi sano... Että siihen olis kiva saada apua...
Jos tuntuu siltä, että voimat on loppu, niin silloin on lupa vaan levätä ja ottaa rauhallisesti. Ei ole pakko koko ajan suorittaa. Kyllä se elämä jatkuu, vaikkei välillä mitään tekisikään. Ja elämään kuuluu myös alamäet ja ikävät tunteet ja sairastelut. Niin se vaan on. Niistä pitää vaan sitten koettaa selvitä jotenkin. Usein auttaa muiden ihmisten tuki. Haluaisitko ehkä mennä avo-osastolle lepäämään? Tai jos osasto pelottaa, niin voisitko mennä vaikka jonkun perheenjäsenesi luokse lepäämään?
Asun kotona vielä koska olen vasta 14. Olen kyllä miettinyt tuota osastoa koska silloin pääsisin hetkeksi pois ulkomaailmasta ja pääsisin lepäämään...
Olet todella nuori vielä. Et voi tietää minkälaiseksi elämäsi muodostuu vanhempana. Ei missään tapauksessa kannata heittää toivoaan. Minkälainen tilanne sinulla on kotona? Voitko levätä siellä rauhassa? Ehkä voisit kertoa vanhemmillesi pahasta olostasi. Kouluterveydenhoitaja on toinen, jolle voisit puhua. Jos tilanne tuntuu uhkaavalta, niin voisit lähteä vaikka päivystävälle lääkärille tai mielenterveystoimistoon tai psykiatrian poliklinikalle vanhempiesi kanssa tai itseksesi. Siellä voisit lääkärin kanssa keskustella siitä, olisiko aiheellista mennä osastolle. Oletko käynyt juttelemassa kenenkään kanssa?
Se joka sanoo että mielisaaraalassa levätään ei ole ollut sellaisessa.
On ne avo-osastot varsinkin ihan inhimillisiä paikkoja. Suljetulla voi olla sitten vähän ankeampaa ja levottomampaa.
Käyn nuorisopsykiatrin polikliniikalla mutta en oo saanu siitä apua...
Onko sinulla hoitajan tapaamiset liian harvoin, tai tuntuuko että hoitajan kanssa ei tule toimeen? Se on tosi yleistä nykyään, että potilaat ei saa tarpeeksi tukea ja hoitoa. Jos kysyisit, voitko käydä useammin? Jos olet käyny siellä jo jonkin aikaa, niin on mahdollista, että saat Kelan tukemaa psykoterapiaa. Siinä voi käydä 1-3 kertaa viikossa. Kannattaa valita kognitiivinen psykoterapeutti, mielellään psykologin pohjakoulutuksella, ja sellainen, jonka kanssa tuntuu tulevan toimeen.
Entä miten lääkitys? Tosi nuorille aika nihkeästi määrätään masennuslääkkeitä, mutta ehkä voisit lääkärin kanssa jutella siitä, oisko sinun kohalla aiheellista aloittaa ne. Samalla voisit jutella siitä psykoterapiasta. Siihen tarvitaan lääkärin lausunto.
Voit myös itse alkaa kuntouttamaan itseäsi. Hyviä keinoja siihen on joku mieluinen liikuntalaji, kirjoittaminen, itseapukirjallisuuden lukeminen, puhuminen perheen tai ystävien kanssa, eläinten kanssa puuhailu, terveelliset elintavat, esim. terveellinen ruokavalio, tarpeeksi unta. Joskus vitamiinien puutekin saattaa vaikuttaa aivojen toimintaan ja mielialaan. Kokeile esim. vahvaa C-vitamiinia, 1000 mg, ja B-vitamiinia. Lisäksi monet syö kalaöljyä. Siinä muutama vinkki, toivottavasti näistä on apua.
Olen kerran jo vaihtanut psykologia. Nykyinen on ihan mukava. Olen itse vain huono puhumaan omista asioista. Tavataan kerran viikossa.
Masennuslääkkeistä on puhuttu mutta ne eivät sovi omaan tilanteeseen toisen sairauden ja sen lääkityksen takia...
Olisiko järkevää jos pyytäisin, että pääsisinkö hetkeksi avo-osastolle sillä tarvitsen irtioton arjesta ja levätä hetken koulusta sillä sen suhteen stressi painaa liikaa päälle sillä olen aina ollut hyvä koulussa ja nyt kun ei enää ole voimia lukea kokeisiin niin numerot laskevat eikä se ainakaan auta fyysistä hyvinvointia.
Sulla on aika hyvin asiat avohoidon suhteen, jos pääset psykologille kerran viikossa. Ja jos se vielä on mukava. Monet joutuu käymään vain kerran kuussa sairaanhoitajalla.
Avo-osasto on yksi vaihtoehto. Jos haluat sinne, niin pyydä vaan. Toinen vaihtoehto olisi sairasloma. Varmaan sitäkin saat, jos pyydät lääkäriltä. Pystytkö lepäämään ja rentoutumaan kotona? Jos pystyt, niin sitten ehkä sairasloma olisi hyvä. Mutta jos itsemurha-ajatuksia on paljon, ja pelkäät että toteuttaisit ne, etkä tunne oloasi turvalliseksi, niin silloin avo-osasto voisi olla parempi paikka. Toivottavasti vaan ne ei sinua suljetulle osastolle laita, voi sielläkin kyllä olla, mutta siellä on sitten tosi huonokuntoisia potilaita, esim. psykoosipotilaita, jotka voi puhua aika sekavia. Lääkärin kanssa kannattaisi keskustella näistä vaihtoehdoista, kumpi olisi parempi, sairasloma vai avo-osasto. Niin joo, ei ne sinua aikuisten osastolle varmaan laita, vaan nuorilla on tietääkseni psykiatriset osastot erikseen. Voisit kysyä sitäkin, onko nuorille olemassa avo- ja suljetut osastot, vai onko ne pelkästään nuorisopsykiatrian osastoja. Olen vähän huono arvioimaan sitä, mitä pitäisi tehdä, kun ollaan vain keskustelupalstalla, eikä minulla ole alan koulutusta. Psykologi ja psykiatri tietää minua paremmin. Juttele psykologin kanssa, kun seuraavan kerran näet häntä, ja varaa aika psykiatrille. Jos tilanne tuntuu akuutilta, niin sitten voisit mennä päivystävälle psykiatrille tai lääkärille. Tietääkö sun vanhemmat sinun tilanteesta?
Kyllä ne tietää aika paljon mutta ei kaikista ajatuksista mitä mun päässä liikkuu... Enkä halua kertoa niille sillä niillä on jo tarpeeksi huolia
Joo, on ihan yleistä, ettei haluta aiheuttaa vanhemmille lisää huolia. Ehkä sitten voisit käydä vaikka itseksesi päivystävällä psykiatrilla? Miltä sun olo nyt tuntuu?
Haluan vain kuolla koko ajan. Ahdistaa ja oon ihan uupunut. En tiiä miten kauan enää jaksan tätä...
Mitähän ensiavuksi... Kokeile kirjoittaa tai käy lenkillä. Tee jotain mukavaa. Puhu jollekin läheiselle, vaikka äidille tai isälle, sen verran kun pystyt tai haluat. Lepää, koeta rentoutua, katso hyvä elokuva. Koeta keskittyä nykyhetkeen, sano itsellesi: minulla ei ole tässä mitään hätää. Rakasta itseäsi, sano itsellesi: minä olen arvokas ihminen.
Maanantaina pääset päivystävälle psykiatrille. Kai jaksat sinne asti? Jos tuntuu, että et jaksa, niin voi mennä myös päivystyspoliklinikalle.
Miten uni, saatko nukuttua?
Välillä nukun vain 2h joskus jopa 7h. Herään yöllä ainakin 2 kertaa ja menee aina hetki että nukahdan takaisin... Se vaihtelee usein...
Masennus saattaa aiheuttaa unettomuutta, joka taas saattaa pahentaa masennusta. Syntyy siis negatiivinen kierre. Unettomuus voi myös pahentaa ahdistuneisuutta. Uni on aika tärkeää aivojen ja mielen hyvinvoinnille. Muutama lääkkeetön vinkki hyvään uneen: tuuleta ennen nukkumaanmenoa, vaihda puhtaat lakanat, pidä makuuhuone mahdollisimman pimeänä, rauhoitu pari tuntia ennen nukkumaanmenoa, vältä nettiä ennen nukkumaanmenoa, lue sängyssä ennen nukahtamista, älä ajattele mitään huolia, kun yrität saada unta, vaan ajattele positiivisia asioita, laske jotain, esim. kaupunkeja, joissa olet käynyt, harrasta liikuntaa päivällä, ole päivällä auringonvalossa. Kaikki nämä vinkit ei toimi ehkä kaikilla, mutta monet toimii. Jos nämä ei auta, niin voi kokeilla tryptofaania, magnesiumia, B-vitamiinia, kamomillateetä, valeriaanaa ja/tai melatoniinia. Näitä kaikkia saa kaupasta tai apteekista ilman reseptiä. Melatoniini on näistä ehkä tehokkain. Jos nuokaan eivät auta, niin lääkäriltä saa reseptillä rauhoittavia ja unilääkkeitä. Niitä ei pitäisi kuitenkaan syödä kovin pitkään, koska vaarana on riippuvuus. Ja aloittaa kannattaa mahdollisimman pienellä annostuksella. Ehkä parisen viikkoa niitä voi käyttää ilman riippuvuutta. Jos ei mikään muu auta, niin sitten lääkärille. Kehottaisin kuitenkin kokeilemaan melatoniinia ensin, itsellä se on auttanut tosi hyvin.
Kyllä vakavastakin masennuksesta parantuu. Tiedän sillä sairastan nykyään keskivaikeaa masennusta, ennen vakavaa mutta olo mennyt parempaan suuntaan. Mutta älä luovuta, on itsekkin tultu käveltyä radalla mutta en suosittele, siitä olo vain pahenee.
T. 18v
Mulla oli n. 10v sitten keskivaikea masennus jonka kourissa jopa kirjoitin jäähyväiskirjeen läheisilleni. En sitten kuitenkaan tehnyt itselleni mitään, onneksi. Masennuksen vallassa sitä on ihan eri ihminen ja ajatukset juoksevat ihan omia, synkkiä ratojaan. Nyt vuosia masennuksesta toipumisen jälkeen kun on saanut vähän etäisyyttä asiaan ei voi kun ihmetellä miten poissa tolaltaan sitä onkin ollut. Olet nyt kuilun pohjalla mutta suunta on ylöspäin! Lupaan sulle, että vaikka nyt tuntuu pahalta, se ei määritä loppuelämääsi. Joskus sulla on paljon parempi olo vaikka juuri nyt kaikki näyttää mustalta.
Se mikä itseäni on auttanut on se että olen opetellut puhumaan asioistani vaikka se alkuun hävettikin. Oon itsekin sellainen etten mielelläni syvimmistä tunnoistani puhele, mutta juuri niistä puhuminen on se mikä auttaa. Jos käyt juttelemassa muttet kuitenkaan puhu niistä olennaisista asioista, et saa apua. Voitko käydä juttelemassa koulusi opolle yms. Itse sain masennuksen aikana siirtää joitain opintoja, suorittaa joitain opintoja kesällä jne. Koulussa ne varmasti haluavat sun valmistuvan ja auttavat jos tarvitset jotain apua, varsinkin jos sulla ennen on mennyt ihan mukavasti koulussa. Et sä oo eka nuori jolla on masennus!
Mee ihmeessä päivystykseen. Pääset varmasti hoitoon kun olet suuressa vaarassa itsellesi. Sun täytyy nyt hakea apua ja tosi pikaisesti. Toivottavasti sulla on joku joka voi lähteä sun kanssa ja jos ei ole niin mene silti. Sä oot arvokas ihminen ja sun elämä on jonain päivänä vielä aivan toisenlainen. Älä jää yksin ton olotilan kanssa.