moikka ! onkos kellää tietoo näistä lautta/venekyydeistä Koh Lantalla kesäkuussa? Kesäkuun alussa lähtään vaimokkeen kansa lantalle, ja reippaan viikon päästä olis tarkotus jatkaa matkaa pariksi päivää phi phi saarille, ja siitä ao nangiin, josta lopuksi takasi krabin kentälle. Elikkä kysymys lähinnä siitä, että kulkeeko näitä lauttoja ollenkaan kesäkuun aikana, et onko lantalta mahdollisuutta sillon päästä phi phi saarille ja sieltä ao nangiin ollenkaan minkäänlaisella venekyydille. Netti tarjoaa tähän vähän ristiriitaisia vastauksia. Joten oisko täälä aiheesta tietävää ihmistä kuulolla =) ? Kiitos vastauksista jo etukäteen !
Vastaukset 1
- Marithai
Laita nettihakusanoiksi esimerkiksi koh lanta phi phi ferry, niin jo alkaa löytyä linkkejä! Kesäkuu on jo periatteessa sadekautta ja sää voi olla epävakaata, eli säistä riippuen laivat kulkee tai ei kulje. Olimme itse Koh Lantalla tammikuussa ja säähän oli tunnetusti sateinen ja epävakaa alkutalvesta tammikuuhun. Etelä-Thaimaassa tulvi ensin joulukuun alussa ja sitten taas tammikuussa, vaikka piti olla kuivaa kautta! Meille sattui Lantalla pöivän mittainen monsuunimyrsky, jolloin iso lautta mantereelle ei myöskään liikennöinyt ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.393998- 102885
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei293866- 77748
- 82726
- 74714
- 50655
- 37646
- 45621
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38609