Karhunkierros

Suunnitteilla olisi kiertää kesällä karhunkierros. Onko siellä myös määrätyt paikat missä voi teltalla majoittua?
5554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Muutenkin voi antaa hyviä vinkkejä ensikertalaiselle!

Äänestä

Pienellä googletuksella selviää, että reitti kulkee Oulangan kansallispuistossa, joten leiriytyminen on sallittua vain huollettujen tauko- ja tulentekopaikkojen välittömässä läheisyydessä.

https://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Js/oulanka-js.pdf

Pyri pitämään repun paino mahdollisimman pienenä. Jotkut aloittelijat kuvittelevat, että sääntö "1/3 kantajan painosta" tarkoittaa sitä, että repun PITÄÄ painaa kolmannes kantajan painosta. No ei kyllä, mitä kevyempi, sen parempi. Ruokaa joutuu ottamaan kilon verran päivää kohti jos haluaa saada tarvittavat kalorit*, mutta kun reitti on niin lähellä asutusta ja suhteellisen lyhyt, mitään päivän parin varamuonia ei kannata raahata mukanaan. Kun vielä tankkaa ennen lähtöä ja tulee nälkäisenä takaisin säästää yhden päivän muonien painon.

Vaatteita mukaan vain sen verran, että aina on jotain kuivaa panna päälle iltaisin. Pyrkisin 4 päivän reissullle noin maksimissan 6 kilon painoon rinkka ja teltta, omilla varusteillani pääsisin huomattavasti allekin, mutta ei ehkä vasta-alkajan kamppeilla.

*) täällä on muutamakin ketju retkimuonista joista saat vinkkejä siitä, miten ruoka saadaan mahdollisimman kevyeksi, tee haku tai selaa aiheita alaspäin. Ideana on mahdollisimman "raskas" eli energiapitoinen ruoka, jota tarvitsee grammamääräisesti vähän.

Äänestä

Kiutakönkään baarista saa ostettua retkiruokaa, joten kaikkea ei tarvitse kantaa mukana. Veikkaan, että Juumastakin voi saada repun täytettä.

Äänestä

Paljon keskustelua on siitä, kuinka nopeasti Karhunkierroksen "juoksee" läpi. Jos aikoo nauttia upeasta reitistä ja sen nähtävyyksistä kannattaa varata aikaa, ehkä neljäkin päivää. Silloin ennättää poiketa vaikkapa Savinalammelta katsomaan Oulankajoen suun komeita pahtoja. Myös Juuman Myllykoskelta kannattaa käydä Jyrävällä tai pitää välipäivä ja kiertää Pikku Karhunkierros. Näkee paljon enemmän kun kulkee hieman hitaammin.

Joka tapauksessa lenkki on niin lyhyt, että hyvin valitsemalla eväät jaksaa helposti kantaa koko reissulle. Halutessaan voi tietysti tankata lounasaikaan Oulangan opastuskeskuksessa mahansa täyteen ja ostaa myös täydennystä. Juumassa ei ole kauppaa, mutta leirintäalueen kioskilta todennäköisesti löytyy jotain muonatäydennystä. Lisämatkaa leirintäalueelle tulee kolmisen kilometriä. Kannattaa varmistaa etukäteen, jos laskee matkalta ostettavan varaan.

Kesällä herkemmin pilaantuvia ruokia kannattaa ostaa mahdollisimman pienissä tyhjiöpakatuissa pakkauksissa. Ei siis kilon metfurstipötköä vaan useampi pikkupakkaus, jolloin toiset säilyy pitempään. Myös voita saa 10 g nappeina, samoin juustoja. Herkemmät eväät voi laittaa tiiviiseen muovirasiaan, jonka voi yöksi upottaa kylmään hetteeseen tai lähdepuroon. Tietysti pääosa eväistä kannattaa ottaa kuivatavarana. Vettä ei kannata raahata, sillä jokivarsilla on vähän väliä puhtaita puroja ja lähteikköjä joista voi juoda. Ehkä puolikkaan muovipullo voi varalla olla.

Vaatteita tulee kesällä helposti liikaa. Jos kastuu, niin kyllä kesä kuivaa, tai sitten kämpällä.
Tuulen ja sääsken pitävää ylle ja ohutta villaa alle. Teltassa lisäksi harkitse kevyttä , muutaman sadan gramman tarppia. Se antaa mukavasti tuulen ja sateen suojaa iltapuuhien ajaksi. Laavut ja kämpät tuppaa olemaan sesonkina varattuja.

Retkiasioissa on yhtä monta mielipidettä kuin on miestäkin, joten kysele ja lueskele.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


karhukarhukahru kirjoitti:

Suunnitteilla olisi kiertää kesällä karhunkierros. Onko siellä myös määrätyt paikat missä voi teltalla majoittua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu