http://www.iltalehti.fi/digi/201704182200104185_du.shtml
Iltalehden mukaan vessatauotkin ovat kiellettyjä. Muita ajoittain kiellettyjä asioita ovat puhuminen toisten työntekijöiden kanssa ja metallisilla kaarilla varustettujen rintaliivien käyttö. Viikkotyöaika tehtaassa on keskimäärin 43 tuntia. Tyypillistä iltapäivälehteä.
Mites meillä Suomessa? Ajoittain puhemies hiljentää eduskunnassa kansalaisten etua ajavan edustajan. Melkoista syrjintää ja nöyryyttämistä. Toisinaan portsari tai poliisi hoitaa saman asian. Jo kouluissa, etenkin ylioppilaskirjoituksissa, kielletään keskustelemasta päivänpolttavista uutisaiheista vapaasti.
Viime vuosina olemme kuulleet kuinka hoitoalan yhteisöissä kahlitaan asiakkaita sänkyyn tai lääkitään tarpeettomasti. Melkoinen anarkia taitaa jyllätä Suomessa. Kiinalaisessa iPhone tehtaasta pääsee sentään kotiin nukkumaan.
Tarkemmin juttua lukiessa huomaa että oikeasti vessassa saa käydä. Siis älä koskaan usko mitä iltalehti uutisoi otsikossa.
Kahden tunnin välein on 10 minuutin tauko, Suomessa se voi olla esim. 13 minuuttia. Onpas hurja ero. Minuutti sinne tai tänne, onko sillä väliä? Ei Suomessa ellei sitten työskentele tehtaassa. Linjaston on edettävä ja suomalainen kuluttaja keskimäärin ei halua maksaa kalliimpaa hintaa.
Jos kiinalaisella älypuhelimia valmistavalla tehtaalla työntekijän keskimääräinen viikkotyöaika on 43 tuntia, joutuu johtaja Suomessa tekemään melkein 44 tuntia. Johtajilla on tietysti parempi palkka ja elintaso, ja suomalainen työntekijä kituu ja kärsii kun ei saa tehdä työtä kuin keskimäärin 34,9 tuntia (vuonna 2014).
Ehkä suomalaisen johtajan palkkatasoa pitäisi hivuttaa lähemmäksi kiinalaista tehdastyöläistä kilpailukyvyn nimissä ettei vetovoima katoa Suomesta ja suomalaisista. Ehkä vain sillä lääkkeellä saadaan Suomeen lisää työllisyyttä ja kasvua.
iPhone, IL ja eduskunnan puhemies
dswqdsafgqew
0
79
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.633776Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin892401Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141630Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701398- 981270
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401182- 501011
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561010