Liitoskivut ym

Onko kellään mitään helpotusta liitoskipuihin? Välillä ovat niin tuskalliset (varsinkin jos tuolla ulkona on liukastellut) ettei pysty kävelemään ilman tukea. Miehen kanssa ollaan naureskeltu, josko sen rollaattorin voisi käydä lainaamassa tk:lta. Istumasta ei pääse ylös ilman apua ja itse istuminenkin on vaikeaa. Eikä siinä kaikki, kun ei pääse kunnolla liikkumaan alkoi painokin nousta ennätystahdissa ja turvotusta on aivan kamalasti. Verenpaineetkin kohonneet. Käyty ollaan istukkatutkimuksissa ja sokerirasituksessa, joista normaalit tulokset. Ensimmäistä muksua odottaessa ei ollut mitään tällaista. Kaikki oli niin helppoa. Onneksi ei ole enää kuin 9 vkoa LA:aan.
51888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mullakin meni eka raskaus oikeastaan kokonaan ilman liitoskipuja.Nyt toista odottaessa ne taas on ihan järkyttävät,ja mulla pahimmillaan yöllä levossa,tosi kurjaa.Se on ainoa lohtu että kivut eivät ole vaaraksi vauvalle tai odottajalle..Olen ottanut pahimpiin kipuihin panadolia,mutta en oikein tiedä onko niistä niin apua.Yritetään jaksaa!

Äänestä

sama vaiva täällä, kipuillut olen noitten liitoksien ja kannattimien kanssa lähes koko raskauden ja nyt meni siihen pisteeseen että eilen tuli lähtö sairaalaan kun ei pystynyt kävelemään muuten kuin kaksinkerroin. Kipu tuntui vasemmalla puolella vatsaa säteillen välillä tuonne keskemmälle ja oli t-u-s-k-a-l-l-i-s-t-a!

"Järkevää" syytä ei löydetty, todennäköisesti kysymys kuitenkin saattoi olla liitoskivuista! Sairaalaan on kuulemma kuitenkin viisainta mennä jos kivut yltyvät koviksi, silloin voidaan ainakin sulkea pois ettei kysymyksessä ole esim. istukan irtoamisesta tai repeämisistä johtuvat kivut.

Äänestä
  • Arvaa kuka? No minä, sätkän pummaaja... En ainakaan vielä ole päässyt kotiin. Ei näy lääkäriä ei... Mutta koneelle ryntäsin kun näkyi olevan vapaana. Pääsit kotiin? Ja liitoskipuja oli? Minullakaan ei kait isompaa hätää, näkee sit kun lääkäri käy...

    Äänestä

  • Nimbus kirjoitti:

    Arvaa kuka? No minä, sätkän pummaaja... En ainakaan vielä ole päässyt kotiin. Ei näy lääkäriä ei... Mutta koneelle ryntäsin kun näkyi olevan vapaana. Pääsit kotiin? Ja liitoskipuja oli? Minullakaan ei kait isompaa hätää, näkee sit kun lääkäri käy...

    minä jo vähän odottelinkin kuuluuko sinusta mitään ;) Juu, pääsin kotio vasta tuossa kolmen maissa eli lekuria sai odotella. Niin ne ilmeisesti olikin sitten "vain" liitoskipuja kun ei muutakaan syytä löytynyt :/ Ilmoittelehan itsestäs jos jotain kriittistä tapahtuu ja tottakai saapi ilmotella muutenkin! Lykkyä ja ponnistelehan kovasti jos ja kun sinne asti pääset!

    Äänestä

Ei olisi paha idea tuo helpotus liitoskipuihin jos semmoinen löytyisi. Itselläni toissapäivänä äityi niin pahaksi että oikein itkun kanssa piti ähertää.. Makasin sohvalla kyljelläni ja yritin siirtää jalkoja suoraksi mutta kävi niin kipeää etten pystynyt. Kultani auttoi sitten minut helpompaan asentoon.. Kyllä pelotti että näinkö tämä loppuaika menee.. Mutta niin se vaan helpotti ja nyt porskutellaan taas entiseen malliin.. Kävin äsken kolaamassa lumet pihalta ja ollaan jo rv 33.. Kankeetahan se vähän on mut pikkuhiljaa hyvä tulee..;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pomppis kirjoitti:

Onko kellään mitään helpotusta liitoskipuihin? Välillä ovat niin tuskalliset (varsinkin jos tuolla ulkona on liukastellut) ettei pysty kävelemään ilman tukea. Miehen kanssa ollaan naureskeltu, josko sen rollaattorin voisi käydä lainaamassa tk:lta. Istumasta ei pääse ylös ilman apua ja itse istuminenkin on vaikeaa. Eikä siinä kaikki, kun ei pääse kunnolla liikkumaan alkoi painokin nousta ennätystahdissa ja turvotusta on aivan kamalasti. Verenpaineetkin kohonneet. Käyty ollaan istukkatutkimuksissa ja sokerirasituksessa, joista normaalit tulokset. Ensimmäistä muksua odottaessa ei ollut mitään tällaista. Kaikki oli niin helppoa. Onneksi ei ole enää kuin 9 vkoa LA:aan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu