Kokemuksia infarkista migreenioireilla

Olen tupakoimaton ja säännöllisesti juoksua harrastavaa perusterve kohta 57 v mies. Minulla on ollut migreenikohtauksia niin kauan kuin muistan (nuoruusiästä saakka). Minulla on erittäin valoherkät silmät joten usein migreenini alkaa jos jokin kirkas valo osuu silmiini (toki välillä myös aivan sattumalta tai jos esim. viikonloppuisin löhöilen liian pitkään sängyssä).
Hyvä puoli on että kohtaukset aina alkavat valoilmiöllä eli sahamaisella liikkuvalla valoilmiöllä (pisteellä) joka näkyy keskeltä näkökenttää jos suljen silmäni. Jos siinä vaiheessa voin ottaa lääkkeeni (ennen Clotamia joka lopetettiin ja nykyisin Burana 600) niin puolessa tunnissa valoilmiöt vaeltavat ulospäin näkökentästä ja häviävät ja kaikkki palaa ennalleen. Jos syystä tai toisesta lääkkeeni ottaminen viivästyy niin maailma muuttuu pirstaleiksi eli hahmottaminenb vaikeutuu koska näkökenttäni muuttuu palapeliksi jonka palat ovat jotenkin huonosti koottuja eli syntyy kuolleita kohtia (vaikeaa selittää mutta varmasti tuttua monelle). Ajan kanssa päänsärkykin ilmestyy ja siinä vaiheessa on jo vaikeampaa saada oireet hallintaan millään lääkkeellä.
Pahinta mitä äsken ennen pääsiäistä tapahtui oli että kun tulin hämärästä tilasta ulos kirkaaseen kevätaurinkovaloon niin samalla sekunnilla oikeapuoleinen näkökenttä molemmista silmistä hävisi kokonaan. Pelästyin tietenkin koska ennakkovaroittavaa valoilmiötä ei ollut ja migreenikohtausta muistuttavan näköhäiriön oli kymmenkertainen. Minua vietiin sairaalaan ja siellä lepäsin migreenilääkityksellä 5-6 tuntia eikä näköhäiriöt kokonaan hävinneet (paranivat toki paljon mutta jäi oikealla puolella näkökentääni keskipisteen ylävasemmalla kuolleita kohtia molemmissa silmissä). Minusta kuvattiin pää ja todettiin että minulla oli ollut aivoinfarktin pikkuaivojen näkökeskuksessa takaraivon vasemmalla puolella (vaikuttaa aina päinvastaisella puolella näkökenttää). Saairaalassa oloni aikana minua tutkittiin perusteellisesti jotta mahdolliset syyt saataisiin selvitettyä. Kaikki potentiaaliset riskipaikat olivat kunnossa, eikä muuta selitystä voitu antaa kuin sydämessä olevaa reikää kammioiden väliseinällä, mitä normaalisti kasvaa umpeen (sulkeutuu?) liki heti syntymämme jälkeen, mutta jää enemmän tai vähemmän auki n . 20% kaikista ihmisistä. Eli tässä tilanteessa olen nyt, verenohennuslääkitys kaksi viikkoa ja sen jälkeen verentulppien-estolääkitys kait loppuelämäni, ja kaiken tämän päälle vielä varmuuden vuoksi (haittaoireita täynnä olevaa) kolesterooliläkitys vaikkakin kolesterooliarvoni olivat vain hieman korkeat (nykyisten terveysnormien mukaan).
Olen lääkäreiltä yrittänyt saada vastausta / kannanottoa siihen että minkälainen yhteys (yhteensattuma) valoherkyyteni ja infarktini voisi olla. En nimittäin tässä yhteydessä usko sattumiin eli olen sitä mieltä että ei voi olla sattumaa että infarkti iski samalla sekunilla kuin kirkas valo iski silmiini. Lääkäri aika tylysti tyrmäsi ajatukseni ja vastasi että hän tietää eikä minun kannata omia ajatella. Että yhtä hyvin olisi voinut sattua kun menin valoisalta kadulta hämärään porttikäytävään. Minä en usko tähän.
Käy selvästi ilmi ettei lääkäri (lääkärit) haluavat paneutua asiaan vaan haluavat selityksiä jotka varmasti useimmille ovatkin oikeat, puuttuu aikaa ja uteliaisuutta tutkia asioita.
Samaa lääkäri nimittäin ehdottaa että vakavasti miettisin sydämessä olevan reiän sulkeminen jollain systeemillä joka tehdään nivukseni kautta. Tällä on riskinsä hän kertoo niin kuin kaikilla toimenpiteillä ja erityisesti sydämellä, mutta harvoin sellaisia ilmenee. Kyselin että mikäli paikka irtoaa niin silloinko on menoa, ja lääkärin vastaus oli että ei välttämättä. Lohduttavaa, varsinkin kun ei edes voi olla varma että perimmäinen syy on sydämessä olevaa reikää jonka kanssa olen elännyt 57 v.
Sorry tämä pitkä kertomus, mutta kerro ihmeessä jos teillä on kokemuksia vastaavanlaisista seikkoista, infarkteista, sydämessä olevasta reiästä ja sen sulkemisesta jne.