Puhun nyt nimenomaa koulussa tapahtuvasta kiusaamisesta.
Mietin mitä eroa on niillä ihmisillä, joiden mieli menee ihan palasiksi pienestä kiusaamisesta ja niillä, jotka muuttuvat jopa itsevarmemmiksi suurien kiusaamiskokemusten jälkeen.
En näe edes kauheasti yhteyttä tukeen. Kaveriani kiusattiin sanoilla, niin kuin tosi monta kouluaikoina, ja minä olin hänen tukenaan. Hänellä oli paljon kavereita, jotka olivat hänen puolellaan. Silti hän vieläkin voivottelee siitä ja sanoo, että he ovat syy hänen ongelmiinsa. Sitten olen tavannut niitä ihmisiä, jotka olivat jopa hieman sosiaalisesti eristyneitä, mutta muuttuivat tosi itsevarmoiksi, työntekeviksi ja sellaisiksi ihmisiksi, joista näkee, että he eivät pelkää olla oma itsensä.
Yhtä toista kaveriani kiusasi koko hänen luokkansa, mutta nyt hän jopa kertoo, että kiusaaminen on auttanut häntä tulemaan vahvaksi, ja hän on vahva!
Miten jotkut ihmiset jäävät ikuisesti syyttelemään kiusaajiaan ja paniikkihäiriöiden koukkuun, vaikka kiusaaminen ei olisi sillain verrattavissa mielin edes pahaa (minun kokemukseni on, että kaikille on joskus annettu haukkumanimi) ja jotkut taas pääsevät yli ja henkisesti voimistuvat?
Ihmiset ovat erilaisia ottamaan vastaan negatiivista palautetta, mutta ovatko nämä ihmiset syntyneet sellaisina vai missä menee, anteeksi sanavalintani, vika? Kun minun kokemuskeni on, että ihan sama miten auttaa toista, joka on tullut enemmän tai vähemmän kiusatuksi, hän saattaa jäädä ikuiseen katseruuteen ja ajatusvääristymiin. Toisin sanoen, olen luovuttanut auttamisen suhteen, koska tuntuu, anteeksi taas sananvalintani, että jotkut eivät vain ikinä kasva aikuiseksi (siis kasva irti lapsuuden kokemuksista)
Tiedän, että kiusaamalla voidaan myös rikkoa jonkun mielenterveys, enkä sanoisi, että se on pieni asia tai että ihminen jää ikuisesti lapseksi tai sitä pitäisi jotenkin vähätellä yms. Mutta haluaisin kyllä tietää, miten eri ihmisten mielenterveys jää rikkonaiseksi ja miten se murtuu.
Siis mistä voi tietää, että joku ihminen ei kestä yhtäkään pahaa sanaa?
Olen varmaankin vain tosi uupunut, kun toiset saavat apua, mutta jäävät pimeään tilaansa, toiset eivät, mutta ovat kuin uusia ihmisiä. Tulee sellainen olo, että voinko minä edes auttaa ketään...
Tiedän, että joku ottaa tästä herneen nenäänsä, mutta tarkoitus ei ollut syyttää ketään tai pahoittaa mieltänne. Tämä on minun kokemusteni perusteella kirjoitettu.
Mietin mitä eroa on niillä ihmisillä, joiden mieli menee ihan palasiksi pienestä kiusaamisesta ja niillä, jotka muuttuvat jopa itsevarmemmiksi suurien kiusaamiskokemusten jälkeen.
En näe edes kauheasti yhteyttä tukeen. Kaveriani kiusattiin sanoilla, niin kuin tosi monta kouluaikoina, ja minä olin hänen tukenaan. Hänellä oli paljon kavereita, jotka olivat hänen puolellaan. Silti hän vieläkin voivottelee siitä ja sanoo, että he ovat syy hänen ongelmiinsa. Sitten olen tavannut niitä ihmisiä, jotka olivat jopa hieman sosiaalisesti eristyneitä, mutta muuttuivat tosi itsevarmoiksi, työntekeviksi ja sellaisiksi ihmisiksi, joista näkee, että he eivät pelkää olla oma itsensä.
Yhtä toista kaveriani kiusasi koko hänen luokkansa, mutta nyt hän jopa kertoo, että kiusaaminen on auttanut häntä tulemaan vahvaksi, ja hän on vahva!
Miten jotkut ihmiset jäävät ikuisesti syyttelemään kiusaajiaan ja paniikkihäiriöiden koukkuun, vaikka kiusaaminen ei olisi sillain verrattavissa mielin edes pahaa (minun kokemukseni on, että kaikille on joskus annettu haukkumanimi) ja jotkut taas pääsevät yli ja henkisesti voimistuvat?
Ihmiset ovat erilaisia ottamaan vastaan negatiivista palautetta, mutta ovatko nämä ihmiset syntyneet sellaisina vai missä menee, anteeksi sanavalintani, vika? Kun minun kokemuskeni on, että ihan sama miten auttaa toista, joka on tullut enemmän tai vähemmän kiusatuksi, hän saattaa jäädä ikuiseen katseruuteen ja ajatusvääristymiin. Toisin sanoen, olen luovuttanut auttamisen suhteen, koska tuntuu, anteeksi taas sananvalintani, että jotkut eivät vain ikinä kasva aikuiseksi (siis kasva irti lapsuuden kokemuksista)
Tiedän, että kiusaamalla voidaan myös rikkoa jonkun mielenterveys, enkä sanoisi, että se on pieni asia tai että ihminen jää ikuisesti lapseksi tai sitä pitäisi jotenkin vähätellä yms. Mutta haluaisin kyllä tietää, miten eri ihmisten mielenterveys jää rikkonaiseksi ja miten se murtuu.
Siis mistä voi tietää, että joku ihminen ei kestä yhtäkään pahaa sanaa?
Olen varmaankin vain tosi uupunut, kun toiset saavat apua, mutta jäävät pimeään tilaansa, toiset eivät, mutta ovat kuin uusia ihmisiä. Tulee sellainen olo, että voinko minä edes auttaa ketään...
Tiedän, että joku ottaa tästä herneen nenäänsä, mutta tarkoitus ei ollut syyttää ketään tai pahoittaa mieltänne. Tämä on minun kokemusteni perusteella kirjoitettu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Jokainen ihminen reagoi eritavalla negatiivisiin kommentteihin, eikä sitä voi etukäteen tietää. Jos jollekin sanotaan negatiivisia asioita, hänen käytöksestään näkee usein miten hän reagoi kommentteihin. Olisi hyvä ajatella ensin itse miltä tuntuisi saada negatiivista kommenttia, ennen kuin sanoo sen eteenpäin.
Aurinkoista kevättä!
T. Nettisaapas Henna